MetkuMods
Kirjoittaja: Jani Pönkkö
Julkaistu: 19.07.2003
Valmistaja: Trust
Tuoteryhmä: Digitaaliset kuvat

Trust 910Z Powerc@m

Metkun edellinen arvostelu digitaalikameroista koski Eksitdatan Minikameraa. Tällä kertaa keskitymme kooltaan keskikastiin sijoittuvaan kameraan, jonka hinta on myös alhainen. Arvosteltavana on Trustin 910Z Powerc@m Optical Zoom, joka tavanomaisen digitaalisen still-kuvan ottamisen lisäksi hallitsee videoleikkeiden nauhoittamisen ja webkameratoiminnan.

Samalla, kun digikuvauksen suosio kasvaa, nousee markkinoilla olevien mallien määrä ja ominaisuudet. Eri vaihtoehtojen välillä valitseminen voi olla hankalaa, sillä valmistajat kehittelevät uusia malleja erittäin nopeaan tahtiin. Ikävintähän tietysti on, jos hankit kameran, joka jää pölyttymään laatikon pohjalle käyttämättömänä, koska se oli liian hankala käsitellä, turhan tekninen tai ei vain tuntunut kädessä hyvälle.

Hankintaa harkitsevan kannattaakin aloittaa pohdinta käyttökohteen tunnistamisella. Henkilön, joka kuvaa satunnaisesti mummon syntymäpäiviä tai joitain lomatapahtumia, kenties ottaa näistä pieniä printtejä ei kannata tähdätä mihinkään digitaaliseen järjestelmäkameraan. Esimerkiksi kamera, jolla on 3 megapikselin resoluutio, pystyy hyvin tuottamaan 640x480 resoluution kuvia websivuilla eikä siihen välttämättä tarvitse sitä uusinta 5 megapikselin mallia. Totta jos rahaa mistä laittaa, niin siitä vain, mutta tämänkin rahan voisi sitten ohjata vaikka lisäsalamaan, vara-akkuihin tai kapasiteetiltaan tilavampaan muistikorttiin, jotta saa kaiken mahdollisen irti siitä "halvemmasta" mallista.

Onko Trustin 910Z oikea kamera sinulle? Esittelen tässä arvostelussa sinulle mihin kamera pystyy, jonka jälkeen saat sen itse päättää. :) Aloittakaamme teknisillä tiedoilla.

Tekniset tiedot:

Mitat: 67 x 113 x 47 mm (KxLxS)
Paino:256 g jossa mukana akut ja muistikortti
Resoluutio: 3.1 megapikselin sensori (2048 x 1472), kameraresoluutio 5.0 megapikseliä (2496 x 2016)
Polttoväli-Laajakulma:38 mm
Polttoväli-Zoom:114 mm
Normaali tarkennusalue:60 cm
Makro:8 cm
Valotuksen korjaus:-1.5EV - +1.5EV, 1/3EV askelin
ISO:100 ja 200
Muisti:15 MB sisäänrakennettuna ja maksimissaan 256 MB SD/MMC-muistikortilla
TFT-näyttö:4 cm värillinen
Zoom:3x optinen ja 4x digitaalinen
Kuvausohjelmat:Vitkalaukaisin, yö-, muoto-, makro- ja maisemakuvaus
Salama:Sisäänrakennettu automaattinen salama jossa on/off/auto/punasilmäisyyden poisto -toiminnot
Ääni:Sisäänrakennettu mikrofoni ja kaiutin
Valkotasapaino:Päivänvalo, sisäkuvaus ja automaatti
TV-out:PAL / NTSC

Tämä kamera on melkoisen perinteinen kohdista-ja-laukaise -kamera, mutta joka silti tarjoaa hiukan manuaalistakin säätöä valkotasapainon ja muutaman kuvausohjelman muodossa. Kameran CCD-kenno pystyy 3.1 megapikseliin mutta kameran sisäinen ohjelmisto mahdollistaa interpoloinnin avulla jopa 5 megapikselin kuvat. Mikä tämä interpolointi on? Kamera siis käyttää matemaattista algoritmia, jonka avulla se analysoi kuvan ja laskee siihen lisää kuvapisteitä tehden sen näin ollen suuremmaksi. Kuva itsessään sisältää edelleen vain sen 3.1 miljoonan kuvapisteen verran todellista informaatiota, mutta tiedoston koko kuitenkin kasvaa. Tämän johdosta ei siis ole mitään mieltä antaa kameran tehdä tällaista toimenpidettä, vaikka jostain syystä haluaisitkin juuri tämän viiden miljoonan pikselin kuvan. Esimerkiksi Adobe Photoshop osaa tehdä tämän kaiken huomattavasti paremmalla laadulla ja käyttämällä ulkoista ohjelmaa ei kameran tarvitse kuluttaa aikaa kuvan käsittelyyn ja muistikortiltakin säästyy tilaa huomattavasti. Tämä kaikki huomioon otettuna olenkin ottanut kaikki kuvat tässä arvostelussa käyttäen kameran sensorin maksimiresoluutiota, joka on 2048 x 1472, jolloin kuvapisteitä on tämä reilu kolme miljoonaa kappaletta.

 


Pakkauksen sisältö

Katsotaanpa tarkemmin, mitä pakkauksen mukana tulee. Kätevä kantopussi, joka on huomattavasti parempi kuin yleensä halvempien digitaalikameroiden mukana tulevat. Pehmustettuna kameraa uskaltaa kantaa huomattavasti huolettomammin mukana. Pieni kolmijalka, ohjekirjat useammalla kielellä (suomi puuttui tästä esittelykappaleesta), USB-kaapeli, komposiittikaapeli televisioon liittämiseen, alkaliparistot, ajuri ja ohjelmisto-CD ja tietysti itse kamera. Pakkaus on täten erittäin kattava ja sisältää monesti pakkauksesta uupuvia tuotteita kuten kantopussin ja pienen kolmijalan. Mukana tuleviin ohjelmistoihin kuuluvat Photo Express 4.0SE:n kuvien muokkaamiseen, Photo Explorer 7.0SE otosten järjestelyyn, DVD Picture Show 1.0SE, jolla kuvat voi järjestää diaesitykseksi, jonka voi katsoa yleisimmilla DVD-soitto-ohjelmistoilla ja COOL360 panoraamakuvien tekoon.

 


Edestä


Ylhäältä


Takaa

Kamera voi vaikuttaa tutulta joillekin lukijoille. Minolta myy samaa kameraa oman merkkinsä alla, mutta vain kahden megapikselin kennolla.

Kameran etupuolelta löytyy linssi, jossa on automaattinen linssisuojus ja mikrofoni. Näkyvissä on myös salama ja optinen etsin. Kameran päältä löytyy vain yksi painike, laukaisin. Takaa löytyvätkin sitten kaikki loput toiminta- ja valintapainikkeet. Optinen etsin on sijoitettu ihan kameran vasempaan reunaan ja tämä tekee sen käytön erittäin helpoksi. Monissa kameroissa etsin on sijoitettu kameran keskikohtaan, jolloin nenän pää jättää näytölle ikäviä rasvajälkiä. Tällaista ongelmaa ei siis 910Z:n kanssa ole. Etsin on myös sijoitettu kameran linssin kanssa samaan linjaan, joten näet sen mitä linssikin. Näin rajaamisesta tulee huomattavasti helpompaa.

Kamerassa on kuusi päätoimitilaa, jotka voi valita suurehkolla valintapyörällä.

  • Video - Videoleikkeiden nauhoittamiseen
  • Pre-set - Valmiiden kuvausohjelmien valinta nopeaan kuvaukseen
  • Snapshot - Kuvien ottaminen käyttäen manuaalisia valintoja
  • Playback - Otettujen kuvien ja videoleikkeiden katseluun
  • Set-up - Alkuasetusten kuten ajan, päiväyksen, resoluutioiden jne. valintaan
  • PC Camera - Kameran käyttö webkamerana

Muut näkyvissä olevan painikkeet ovat: Virta, valkotasapaino/kuvien poisto, salama, valinta ylös/alas, näyttö/hyväksyntä ja zoom sisään ja ulos. Painikkeiden merkinnät ovat joskus puutteellisia tai eivät niin selviä. Esimerkiksi otettujen kuvien selauksessa ylös/alas -painikkeet säätelevät zoomauslaatikon liikettä ylös ja alas, mutta vasemmalle ja oikealle päästäkseen tulee käyttää valkotasapainon ja salaman painonappuloita.

 


Vasen


Oikea


Liittimet

Linssin vieressä kameran kyljessä on kaiutin videoleikkeiden äänien soittamiseen. Toisella puolella kameraa löytyy liittimet, jotka mahdollistavat keskustelun muiden laitteiden kanssa. DC IN -liitin on lisävarusteena saatavaa muuntajaa varten, jos kuvataan esimerkiksi studiossa. Video out on luonnollisesti kameran liittämiseen televisioon. Liitäntä tukee sekä PAL että NTSC järjestelmää. USB-liitännällä kamera saadaan liitettyä tietokoneeseen, josta tämä liitäntä myös löytyy. Tämä myös sanelee sen minkä koneen kanssa kameraa voi käyttää. Yllättävänkin monella on vielä käytössä tietokoneita, joissa on vain sarja- tai rinnakkaisliitäntä, joten heillä on edessä tietokoneen päivitys, jos haluavat käyttää tätä kameraa.

 


Kokovertailua

Verrattuna Canonin A40:een on 910Z hiukan pienempi. A40 painaa myös hiukan enemmän, koska se käyttää neljää AA-koon sormiparistoa virtalähteenään. 910Z käyttää ainoastaan kahta AA-paristoa, mikä samalla pudottaa yhdellä latauksella otettavien kuvien määrän noin 60 kappaleeseen 1600 mAh akuilla. Määrä voi vaikuttaa alhaiselle, mutta on enemmän kuin riittävä keskiverto näppäilijälle. Kannattaa kuitenkin harkita heti neljän akkupariston ja kunnon laturin hankkimista, jotta mukana olisi aina varalla täyteen ladattu setti paristoja.

910Z:n muotoilu sanelee myös sen käytettävyyttä. Tällaisenaan se vaatii kummankin käden käyttöä. Canonin A40:ssä on syvempi kahva oikealle kädelle, joten sen käyttö onnistuu luontevasti yhdelläkin kädellä. 910Z:n laukaisin on myös hiukan raskaampi painaa kuin yleisesti muissa kameroissa, joten yhdellä kädellä vakaiden kuvien saanti on miltei mahdotonta.

 


Kaapeli

Tämä liitintyyppi on kasvamassa koko ajan yleisemmäksi digitaalikameroissa. Tämän johdosta kadonneen tilalle on suhteellisen helppoa löytää uusi kohtuu hintaan.

910Z toimii Windowsissa ja MAC OS:ssa Mass Storage Devicenä (MSD). Tämä tarkoittaa siis sitä, että kuvien siirtoon kamerasta tietokoneelle, jossa on jokin uudemmista käyttöjärjestelmistä (Windows 2000 tai XP) ei tarvita mitään erillisiä ohjelmistoja tai ajureita. Kytket kaapelin kameran ja tietokoneen välille, käännät valintapyörän PLAYBACKin kohdalle ja käynnistät kameran. Käyttöjärjestelmä huomaa kameran ja näyttää sen yhtensä tavallisena levykeasemana, josta käyttäjä voi kopioida kuvat talteen, tuhota ne tai siirtää kuvia kameran muistikortille.

 


Paristokotelo ja muistikortti

Kameran pohjasta löytyy kolmijalan kiinnitystä varten kierteet ja pieni luukku. Luukun takaa löytyy tila paristoille ja kolo muistikorttia varten. Suurimmalle osalle käyttäjistä tällainen sijoittaminen ei tuota mitään ongelmaa mutta heille, jotka käyttävät kolmijalkaa muistikortin vaihtaminen tietää kameran irroittamista kolmijalasta vaidon ajaksi. Kiinnityskierteet on tehty muovista painon säästämiseksi, joten kolmijalkaa kiinnitettäessä kannattaa varoa kiristämästä kiinnitysruuvia liikaa.

 


Kolmijalka

Tämä pieni kolmijalka voi vaikuttaa jopa liiankin pieneltä, mutta se on silti erittäin hyödyllinen monessakin tilanteessa. Kuvatessa himmeässä valossa tulisi aina käyttää kolmijalkaa tuomaan lisää vakautta muuten helposti "tärähtäneisiin" kuviin. Tällainen taskussa kulkeva kolmijalka on helppo kuljettaa mukana ja se on erittäin näppärä yhdistettynä vitkalaukaisimen kanssa, sillä näin kuvaajakin pääsee itse mukaan kuviinsa.

 


Kuvaaminen

Nestekidenäytön tuottama kuva on hyvälaatuinen ja seuraa kuvattavaa kohdetta ilman näkyvää viivettä. Näytön oikeassa alakulmassa voit nähdä histogrammin joka antaa arvokasta tietoa kuvattavan kohteen valaistuksesta ja valon tasaisuudesta vaikeissakin kuvaustilanteissa. Harmittavasti tämä tieto kuitenkin päivittyy näytölle melkoisen hitaasti. Muistikortilla oleva vapaa tila, mitattu suljinaika, toimintatila jne. ovat kaikki nähtävissä näytöltä yhdellä vilkaisulla joten kaikki tarvittava tieto on heti käsillä niin aloittelevalle kuvaajalle kuin jo pidempäänkin kuvaamista harrastaneelle.

 

Kuvan laatu

Testasin kameran sensorin ja optiikan laadun USAF 1951 -testikuvilla. Kamerat suunnattiin kohti näitä kortteja 2.5 metrin päästä, ISO 100 ja ilman salamaa. Yksi testikuva oli sijoitettu keskelle kuva-aluetta ja toinen kuva-alueen oikeaan alareunaan. Suljin laukaistiin käyttäen vitkalaukaisinta jotta mahdollinen kameran tärähtäminen laukaisinta painettaessa saatiin poistettua. Tämän testin tarkoituksena on siis testata kameran CCD-kennon resoluutio ja kuvan laadun heikkeneminen mentäessä kuva-alueen reunalle. Vertaan tuloksia Canonin A40 2.0 Mpix kameralla otettuihin vastaaviin kuviin. Vaikka kennon kuvapisteiden määrä ei ole sama saadaan mahdolliset kuvan laatuun vaikuttavat ongelmat tuotua esille.

 

Canon A40


A40 keskellä


A40 reunalla

Trust 910Z


910Z keskellä


910Z reunalla


Referenssi

Trustin 910Z:n korkeampi resoluutio on selvästi havaittavissa kuvista. Parhaiten näkyvissä reunasta otetuista näytteistä. JPEG-pakkaus näyttää kuitenkin tuottavan melkoisen mielenkiintoisia väriefektejä 910Z:n testikuviin jostain syystä. Nämä pakkausvirheet ovat myös nähtävissä joissakin esimerkkikuvissa tämän arvostelun loppuosassa. Tällaiset pakkausvirheet tällä tavalla zoomattuna voivat vaikuttaa melkoisen pahoilta, mutta normaalikäytössä ja normaalin kokoisissa kuvissa ne ovat lähes huomaamattomat ja vielä, kun otetaan huomioon kameran alle 300 euron hinta on kameran tuottamat kuvat varsin hyvälaatuisia.

Esimerkkikuvia

Koetin ottaa kuvia mahdollisimman monenlaisissa tilanteissa, jotta kameran toiminta eri olosuhteissa tulisi hyvin esille. Pientä kuvaa klikatessa selain avaa uuden ikkunan, jossa kuva on nähtävissä täydellä resoluutiolla.


Macro - Hyvä väritys ja fokus. Kuva on otettu T-paitaan ommellusta logosta.


Suihkulähteen luona - Jälleen erittäin hyvät värit mutta valkoinen lumpeenkukka on palanut "puhki". Käytin kuvassa automaattista valkotasapainon säätöä ja tilanne olisi mahdollisesti voinut olla toinen manuaalisella asetuksella.


Pilvinen päivä - Automaattinen mittaus hoiti tilanteen erinomaisesti. Nyt käyttäjälle jää vain värien kirkastaminen mieleisessään kuvankäsittelyohjelmassa.


Värit ovat jälleen hiukan haileat, mutta ne ovat helposti korjattavissa. Valkotasapaino ei ihan saanut otetta tilanteesta ja paidassa näkyvä aurinkoinen kohta pääsi palamaan puhki.


Vähässä valossa - Taivas jäi melkoisen rakeiseksi, koska kamerasta puuttuu kohinaa poistava mekanismi. Kuva on siinä ja siinä, kelpaako se tulostettavaksi, mutta websivuille se sopii vallan mainiosti.


Osittain pilvinen - Tällaiset kuvat ovat varsin yleisiä, jos perheessä löytyy lapsia. Tämä kamera onkin hyvä valinta perheille, jotka haluavat jakaa otoksiaan sukulaisille ja tuttavilleen internetin ja kymppikoon tulosteiden muodossa. Värit ovat jälleen hiukan valjut ja nähtävissä on jonkin verran kuvan pakkaamisesta aiheutuvia virheitä, mutta muuten kuva on kaikin puolin varsin käyttökelpoinen ja riittää sellaisenaan suurimmalle osalle kuvaajista.


Salamalla - Salaman kantomatka ja kulma riittänevät hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Salaman toimintaan voi vaikuttaa vielä valitsemalla esimerkiksi punasilmäisyyttä vähentävän toiminnon joten erilaiset juhlat ja muut tapahtumat sisätiloissa tai iltahämärässä ulkona ei pitäisi tuottaa ongelmia.

 

 

Yhteenveto

910Z Powerc@m

 
+ Hyvät oheistuotteet pakkauksessa
+ Hinta (kirjoitushetkellä ~250 - 275e)
+ Kuvan laatu yleisesti
+ Hyvin sijoitettu optinen etsin
+ Videoleikkeet äänellä

- Hitaasti latautuva salama
- Akkujen/paristojen kesto
- Valkotasapainon automaattinen säätö heikohko
- Hämärässä otetut kuvat rakeisia


Pidin kovasti tämän kameran käytöstä. Nopea ja helppo oppia käyttämään, kuvien laatu yleisesti ottaen hyvä ja riittävän pieni koko, jotta kameraa jaksaa kantaa mukanaan. Koko on tärkeä asia sinänsä, sillä laadukas high-end kamera isommalla koolla jää todella helposti kotiin ja silloinkos harmittaa, jos sattuu jotain kuvattavaa kohdalle. Et menetä enää näitä tilanteita tämän kameran kanssa.

Uskoisin, että paras kohderyhmä tälle kameralle ovat ihmiset, jotka haluavat jakaa kuviansa internetin välityksellä websivuillansa tai kuvagallerioissa. Kymppikoon tulosteet onnistuvat hienosti, mutta isompia tulosteita haluavien on korjailtava kuvien kirkkautta ja värejä jonkin verran. Myös mahdollista kohinaa kuvissa kannattaa koettaa poistaa. Luulenkin, että arvostelussa mukana olevat esimerkkikuvat kertovat kuitenkin enemmän kuin itse pystyn tässä tuotteesta lisää kirjoittamaan ja auttavat sinua päättämään, onko tämä kamera sinua varten;, täyttääkö se kaikki tarpeesi. Tässä kamerassa yhdistyvät hienosti yleiskäyttöisyys, halpa hinta ja hyvät oheistuotteet, asiat, jotka ovat tärkeitä ensiaskeliaan digitaalisessa kuvauksessa ottaville.

 

Lisätietoja

Trust

 
  Content in english!
  Sisältö suomeksi!

 Google





 .:Back to top Bandwidth by Mpoli

Copyright © Metku.net, All Rights Reserved.
All content and graphics in MetkuMods are sole property of Jani Pönkkö and may not be reproduced or copied in any manner without written permission from him.
All brand names, trademarks and copyrights are the property of their respective owners.Privacy Policy