MetkuMods

LogoMouse

Tai kotoisammin LogoRotta tai jotain sellasta. Eli eli... tuli vain yllättäen mieleen tällänen modi istuessani paikassa jossa yleensäkin kaikki parhaat ideat tulevat ;) Miksi ei laittaisi valot hiireen. Kyllähän niissä ennen on ollut jos jonkinmoista valoa pohjassa kun hiirtä alkaa liikuttamaan mutta entä jos se olisi samalla logo/mainos/kuva ihan mikä vain joka hohtaisi. Tuumasta toimeen ...

Mikkisoftan rotta olikin visaisempi avata joten tässä kuva hommasta. Ykkösellä merkittynä lipareet jotka pitää kopan etuosaa paikallaan ja kuten huomaa niin alempi on jo poikki ja ylempikin murtunut. Oppia ikä kaikki. Pysyyhän toi koppa silti ruuvillakin kiinni joka löytyi kohdasta kaksi tarran alta.

Reikien tekoon käytettiin Dremelin Multia. Näppärä käsitellä ja muutenkin tarkan oloinen. Teräksi valittiin 2mm, oletettavasti puun poraamiseen tarkoitettu verme.

Kierroksia vain tarpeeksi ja muovi lentämään. Reikien reunat ovat suhteellisen hyvät jo valmiiksi mutta pyöräytin isommalla terällä pari kierrosta, että sain suurimmat rosot pois.

Reiät porattuna ja pinta peitettynä teipillä jotta liimaaminen onnistuisi. Liiman tarkoitus on siis toimia "linssinä" valolle jotta ledi ei vain loistaisi hiiren sisällä itsekseen vaan valo saataisiin hiiren pinnalle.

Eli teippi jommalle kummalle puolelle hiiren pintaa ja sitten liimalla täyttää reiät. Itse huomasin, että jos teippaa hiiren sisäpuolelta ja täyttää reiät päältäpäin niin liiman saa koholle reikien kohdalta joten valo leviää vielä paremmin.

Linssin tekoon käytettiin kaksoiskomponenttiliimaa koska se on suhteellisen tahmeaa ja kovettuu kirkkaaksi. Kuvassa oma hiireni jossa tuollanen tähtikuvio.
Modausjuomaksi kelvannee siideri siinä missä olut tai limu. Kannattanee koittaa saada modi valmiiksi ennenkuin juoma alkaa kihahtaa hattuun ettei tarvi sit konettaan polttaa :)

Microsoftin hiirissä oli sisällä microsoftin merkinnöillä varustettu piiri josta otin jännitteet. +5v jonka alensin vastuksella ledille sopivaksi. Sellanen 2.2 - 2.6v.

Kuten kuvasta näkyy niin viides pinni laski sit suunnasta kuin suunnasta on tähtäimessä ja potentiaalit näkyvät myös.

Toiseen hiireen laitettiin vihreä ledi ihan vain erilaisuuden vuoksi.
Ja toiseen siis punainen. Kuvista näkee, että piirit ovat pikkasen eri merkinnöillä varustettu ja sijoittelu on myös eri mutta jännitteet löytyivät samoista paikoista joten kiinni vain.
Ja lopputulos sitten eri valaistuksessa. Logon kirkkauteen ja väriin voi siis vaikuttaa ihan ledin valinnalla. Itselläni oli tuollaiset "pikkuledit" joilla oli suht suuri kulma valokeilalle.

 

Jees. Eli siinäpäs olisi puuhasteltavaa jälleen. Toivottavasti keksit tyylikkäitä malleja ja nakkaa vaikka linkillä jos saat kuvia nettiin asti :) Olisi hauska nähdä mihin asti tämä idea viedään.

Keskustele aiheesta.
Takaisin etusivulle.

26.02.2001 - ©Japala


 
  Content in english!
  Sisältö suomeksi!

 Google

 .:Notice!
En ota mitään vastuuta tuhoutuneesta tai hajonneesta laitteistosta tai sen osasta.

Disclaimer! I will not take any responsibility for any destroyed or damaged hardware.





 .:Back to top Bandwidth by Mpoli

Copyright © Metku.net, All Rights Reserved.
All content and graphics in MetkuMods are sole property of Jani Pönkkö and may not be reproduced or copied in any manner without written permission from him.
All brand names, trademarks and copyrights are the property of their respective owners.Privacy Policy