Käytät web-standardeja tukematonta selainta!!! Mikäli haluat nauttia kauniimmasta ulkoasusta, päivitä selaimesi. Tämä kakku ei kuitenkaan ole vain päältä kaunis, sivujen tietosisältöön pääset kyllä käsiksi millä tahansa selaimella.

Laihdutus hormonihoitona

Laihduttamalla eroon aknesta, vääriin paikkoihin kasvavista karvoista, kuukautishäiriöistä ja ehkä lapsettomuudestakin! Tuntuu melko uskomattomalta mutta toimii usein, ainakin jos vaivojen takaa löytyvät monirakkulaiset munasarjat eli PCO. Piina voi osin olla kiinni sokeriaineenvaihdunnasta - ja silloin hoidosta tykkää myös sydän.

Kun naiselle kasvaa parta, hiukset lähtevä tai rasvaisessa ihossa näivertävät näppylät, olo ei varmasti ole auvoinen. Milloin sattuu, jos silloinkaan, tulevat kuukautiset ja välivuodot eivät myöskään juuri mieltä paranna. Jos vauvan tekokin vängertää, itku taitaa olla jo silmässä. Oireet - yksin tai yhdessä - aiheutuvat usein hormonihäiriöstä, jonka syynä saattavat olla monirakkulaiset munasarjat eli polykystiset ovariot, englantilaisittain lyhennyttänä PCO.

- PCO-oireyhtymä on melko tavallinen vaiva, jonka oireet ovat hyvin yksilölliset, kertoo dosentti Aila Tiitinen Hyksin naistenklinikalta.

Monirakkulaiset munasarjat näyttävät ultraäänikuvassa tavallista kookkaammilta. Rakkulat ovat kuin helminauha munasarjojen reunalla. Osin perinnöllinöllistä PCO:ta löytyy terveiltäkin naisilta, joten sen tarkkaa yleisyyttä ei tiedetä. Kun ei ole oireita, ei tarvitse tutkia. Hurjimpien väitteiden mukaan PCO olisi jopa joka viidennellä naisella, mutta tätä Tiitinen ei usko.

Pelkkä PCO ei siis pistä kehoa sekaisin, vaan siihen tarvitaan muutakin. Osalla PCO-potilaista vaivojen alkusyy löytyy aivolisäkkeen toiminnasta. Lisäke tuottaa liian paljon munarakkulan puhkeamisessa ja keltarauhasen synnyssä tarvittavaa LH-hormonia. Ongelmana on myös se, että LH lisää myös mieshormoni testosteronin eritystä.

LH:ta tärkeämpi tekijä ikävien oireiden synnyssä on kuitenkin sokeriaineenvaihdunta. Niin sanottu insuliiniresistenssi on usein ehkä juuri se juttu, joka tuo oireet esiin. PCO:sta tulee PCO-oireyhtymä.

Sekava vyyhti

Insuliiniresistenssissä insuliini ei vaikuta kehossa niin kuin sen pitäisi. Koska kroppa ei tule toimeen ilman insuliinia - tämä haiman valmistama hormoni on välttämätöntä elimistön energian tuotolle ja kudosten rakennukselle - se kompensoi tilannetta erittämällä insuliinia normaalia enemmän. Veren insuliinipitoisuus nousee. Vaiva on tuttu ylipainoisille ja varsinkin niille, joiden kilot kertyvät omenaksi vatsan seutuville.

Mitä ihmeen tekemistä tällä kaikella on sitten PCO:n kanssa? Insuliini saa munasarjat tuottamaan enemmän testosteronia. Vaikutus tulee paitsi suoraan myös mutkan kautta. Insuliini vaikuttaa nimittäin maksankin toimintaan. Sieltä erittyy enemmän niin sanottua kasvutekijää, joka sekin lisää munasarjatoimintaa. Eikä tämä vielä riitä, vaan maksassa syntyy myös vähemmän sukupuolihormoneja sitovaa valkuaisainetta. Kun sitä on niukalti, verenkiertoon jää normaalia enemmän testosteronia vapaaksi vaikuttamaan - tunnetuin seurauksin.

- Mahdollisesti välitys tulee vielä lisämunuaisenkin kautta, mutta tämä linkki on epäselvempi, Aila Tiitinen kertoo.

PCO-potilaiden insuliiniresistenssi ei ole mikään yllätys, koska heistä noin kaksi kolmesta on ylipainoisia. Vaivaa löytyy kuitenkin myös normaalipainoisilta PCO-potilailta.

Sileän ihon ja säännöllisten kuukautisten toivo ei ole ainoa syy hoitaa insuliiniresistenssi pois. Samalla nimittäin karkotetaan korkeaa verenpainetta, sydän- ja verisuonitauteja sekä aikuisiän diabetesta. Näiden sairauksien riski kasvaa insuliiniresistenssissä, kun rasva-aineenvaihduntakin muuttuu: Triglyseridi- eli rasva-arvot nousevat. Pahan kolesterolin LDL:n kaikkein ilkeimmät ja herkimmin valtimon seinämään tunkeutuvat pikkuosaset lisääntyvät. Hyvä kolesteroli HDL vähenee.

Kun kaikki oireet niputetaan yhteen, voidaankin jo puhua niin sanotusta metabolisesta oireyhtymästä - erilaisten sepelvaltimotaudin vaaratekijöiden ryväksestä.

Koko juttu tuntuu melko sekavalta oireiden ja oireyhtymien kimpulta, mutta sitä se onkin. Asia ei välttämättä ole helppo edes lääkärille.

Kohtuullista laihdustusta

Oireilevalta PCO-potilaalta tutkitaan nykyisin hormonien lisäksi mahdollinen insuliiniresistenssi. Ylipainoisilla hoito painottuu aiempaa enemmän laihdutukseen.

- Laihdutus ei tässä tapauksessa ole mikään kosmeettinen juttu, vaan se on todella hoito. Liikakilojen vähetessä hormonieritykset korjaantuvat lähelle normaalia tehokkaammin kuin millään lääkkellä ja oireet häviävät. Esimerkiksi lapsettomuuden hoidossa ei koeputkihedelmöityskään ole yhtä tehokasta kuin laihdutus, Aila Tiitinen kertoo.

- Hyvin lihavan naisen - oli hänellä PCO tai ei - ei ehkä kannata toivoakaan raskautta ennen kuin on laihtunut, koska tällaiseen odotukseen liittyy enemmän riskejä. Ongelmana voi olla esimerkiksi verenpaineen nousu, ja mahdollisesta leikkauksesta toipuminenkin on heikompaa.

Hyvä hoito, hyvä hoito, mutta hankalampi toteuttaa. Laihdutushan on usein piinaa, joka alkaa aina huomenna uudelleen. Aila Tiitinen kertoo, että PCO-potilaan laihdutus on vielä monesti tavallista vaikeampaa. Hän arvelee yhdeksi syyksi runsasta testosteronia, joka anabolisena steroidina saattaa vaikuttaa rasvan kertymiseen kehoon.

- Monet naisista ovat myös olleet lihavia jo lapsesta tai nuoresta saakka, jolloin laihdutus on aina vaikeaa riippumatta ylipainoin syistä. Siksi olisikin hirveän hyvä saada normaaliksi jo nuorena. Ongelmana vain on se, että jos 17-vuotiaille annetaan laihdutusvalistusta, sen kuulevat tasan tarkkaan jo muutenkin alipainoiset tytöt.

Henkistä helpotusta tuo onneksi se, ettei tavoitteena ole mikään langanlaihuus.

- 90-kiloisesta naisesta ei missään tapauksessa tarvitse tulla 57-kiloista. Tällainen usein toivottomalta tuntuva laihdutus on tarpeetonta ja ehkä haitallistakin. Kuukautishäiriöissä tai lapsettomuuden hoidossa jo kymmenen prosentin painonpudotus antaa hyviä tuloksia. 90-kiloisen laihtuminen 80 kiloon on aika realistinen laihdutustavoite, jota voi suositella kenelle tahansa. Lisämotivaatiota tuo varmasti myös pitkäaikaissairauksien ehkäisy.

Avuksi on perustettu myös laihdutusryhmiä, joita on muun muassa monissa terveyskeskuksissa ja Väestöliiton lapsettomuusklinikoilla. Hyksin naistenklinikan ensimmäinen ryhmä aloitti keväällä.

Insuliininherkistäjät

PCO-potilaiden lapsettomuuden uutena hoitona on kokeiltu myös vanhaa diabeteslääkettä metformiinia. Se parantaa insuliinin vaikutusta kehossa ja on tuonut joissakin tutkimuksissa lisätehoa varsinaiselle munarakkulaa kypsyttävälle hormonihoidolle.

Metformiini näyttää ehkä pystyvän palauttamaan ainakin tilapäisesti normaalin kuukautiskierron, mutta Aila Tiitinen ei ainakaan vielä innostu ajatukselle lääkkeen laajemmasta käytöstä. Lapsettomuushoito on lyhyt, vain 4-8 viikkoa. Esimerkiksi liiassa karvojen kasvussa eli hirsutismissa tarvitaan pidempää lääkitystä, jonka hyödyistä ja haitoista ei ole tutkittua tietoa. Metformiinilla voi olla sivuvaikutuksia muun muassa maksassa ja munuaisissa.

iksei laihduteta, kun laihdutus kerran auttaa? Tuntuu siltä, että nykyään pitäisi olla resepti ja pilleri joka asiaan - ihmiset eivät viitsisi tehdä itse mitään. Paneutuisin toki itse ennemmin laihdutukseen kuin söisin 30 vuotta pillereitä ehkäistäkseni esimerkiksi insuliiniresistenssin pitkäaikaisvaikutuksia.

- Toisaalta miksi esimerkiksi hirsutismin kaltaiseen kosmeettiseen vaivaan täytyisi saada lääkkeitä, joilla on aina sivuvaikutuksia? Karvathan voi aina nyppiä pois, ja se on myös lääkehoitoja tehokkaampaa.

Toinen mahdollisesti tulossa oleva insuliininherkistäjä on troglidatsoni, mikäli sen haitat vain saadaan kuriin, ja muitakin kehitellään. Tulevaisuus tutkimuksineen näyttää, mikä näiden rooliksi tulee.

Perinteiset hoidot

Laihdutuksen lisänä käytetään toki jo nytkin lääkkeitä, lähinnä oireiden mukaan. Kuukautishäiriöitä hoidetaan nuoermmilla naisilla ehkäisypillereillä, vanhemmilla keltarauhashormonilla. Hoito on tärkeä, sillä kun munarakkula ei kypsy eikä irtoa, ei synny myöskään keltarauhashormonia. Kohdun runko-osan syövän vaara kasvaa.

- Riski tiedostetaan nykyään onneksi hyvin. Kohdun limakalvon uusiutumista seurataan PCO-potilaalla jo nin hyvin, että nämä syövät saattavat tulevaisuudessa jopa vähentyä, Aila Tiitinen uskoo.

Muita kohdun runko-osan syövän riskitekijöitä ovat muuten ylipaino ja diabetes - sairauksien yhteen kietoutuminen näkyy siis tässäkin.

Keltarauhashormoni auttaa joillakin myös liikakarvoitukseen. Karvaongelmien hoitona käytetään lisäksi muun muassa spironolaktonia, joka estää mieshormonin vaikutusta ihossa ja karvatupessa.

Joskus munasarjoja hoidetaan myös niin sanotulla polttohoidolla, jossa munasarjan kapseliin tehdään pistemäisiä reikiä. Se auttaa ainakin joitakin lapsettomuuspotilaita säännöllistyttämällä kiertoa.

- Useimpien asiantuntijoiden mielestä hoidoista ei kuitenkaan ole pitkäaikasta hyötyä eikä siis apua muihin PCO-oireisiin.

- Kyllä paras neuvo on se laihdutus. Painon merkitys korostuu tiedon karttuessa yhä enemmän, Aila Tiitinen sanoo.

Tämä artikkeli on julkaistu Kauneus ja terveys -lehdessä 10/98 sivuilla 66-68. Teksti: Virpi Peura. Asiantuntijat: dosentti, naistentautien ja synnytysopin erikoislääkäri Aila Tiitinen, Hyksin naistenklinikka 09-4711 ja dosentti, sisätautien ja kliinisen ravitsemuksen erikoislääkäri Aila Rissanen, Hyks 09-4711

Perhesuunnittelusivut
Etusivulle
Ohjeet
FAQ
Sanasto
Uutisarkisto
Tekstejä
Tutkimukset
Keskenmenot
Kuukautiskerääjä
Runoja ja ajatuksia
Värssyjä
PeSuTietoutta
Kuukautiset
Ehkäisy-tietopaketti
Hedelmällisyyden maksimointi
Ovulaatiolaskuri
Ovulaation tunnistaminen ja ovulaatiotestit
Koti-inseminaatio
Raskaustestit
Raskauden alkaminen
Lasketun ajan määrittäminen
Keskenmeno
Tuulimunaraskaus
Hedelmättömyys
Hedelmöityshoidot
Sijaisvanhemmuus
Artikkelit
Linkit
Perheen perustaminen Lapsettomuus Terveys Ovulaatio- ja raskaustestit, kondomit