Käytät web-standardeja tukematonta selainta!!! Mikäli haluat nauttia kauniimmasta ulkoasusta, päivitä selaimesi. Tämä kakku ei kuitenkaan ole vain päältä kaunis, sivujen tietosisältöön pääset kyllä käsiksi millä tahansa selaimella.

Sijaisvanhemmuus - Perhehoidon vanhemmuuskiista

Perhehoito on osa lastensuojelun sijaishuoltoa. Perhehoidosta säädetään pääasiassa lastensuojelulaissa ja -asetuksessa. Sijaishuoltoon tulevat sosiaalilautakunnan huostaanottamat lapset, joiden katsotaan tarvitsevan kodin ulkopuolista hoitoa ja kasvatusta. Sosiaalilautakunnan velvollisuus on ottaa lapsi huostaan ja järjestää hänelle sijaishuolto, mikäli "puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä taikka jos lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään." (Lastensuojelulaki, 16. pykälä)

Sijaishuolto sisältää laitoshuollon (mm. lastenkodit) ja perhehoidon. Perhehoitoa voidaan järjestää myös ammatillisena työnä ns. perhekodeissa, mutta pääasiassa se tapahtuu yksityisperheissä. Tällaisia perheitä kutsutaan sijaisperheiksi ja lasta hoitavia vanhempia sijaisvanhemmiksi. Perhehoidossa on vuosittain yli 5000 lasta. Yleisin huostaanoton ja perhesijoituksen syy on lapsen hoidon ja kasvatusken laiminlyönti.

Sijaisvanhemmat eivät ole lapsen juridisia huoltajia. Huostaanotetun lapsen huolenpidon toteutumisesta ja olinpaikasta vastaa sosiaalilautakunta ja sen on pyrittävä yhteistoimintaan lapsen alkuperäisvanhempien kanssa. perhehoidossa olevan lapsen huoltoon liittyvissä kysymyksissä kuullaan kuitenkin myös sijaisvanhempia. Perhehoitolapsella on oikeus tavata alkuperäisvanhempiaan, ja mikäli heidän olosuhteensa ja edellytyksensä lapsen hoitoon ja kasvatukseen paranevat, heillä on oikeus pyytää lasta takaisin hoitoonsa. Tällöin otetaan kuitenkin huomioon myös lapsen ja sijaisperheen välille muodostuneet tunnesitet ja lapsen oma mielipide.

Lapsen ensimmäinen sijoituspaikka huostaanoton jälkeen on useimmiten lastenkoti. Tämän jälkeen sosiaalilautakunta päättää, mikä on lapsen paras mahdollinen hoitopaikka. Keiskeistä on sen arviointi, kuinka todennäköiset ovat lapsen mahdollisuudet palata takaisin kotiin. Suomessa perhehoitoa käytetään sijoitusmuotona yleensä silloin, kun sijoituksen oletetaan olevan pitkäaikainen. Perhehoitolapset kasvavat usein aikuisiksi sijaisperheissään. Virallisesti huostassapito ja perhehoito lakkaavat lapsen täyttäessä 18 vuotta.

Etenkin pitkäaikaista perhehoitoa koskevassa sijaishuollon keskustelussa on 70-luvulta lähiten vilahdellut jatkuvasti psykologisen vanhemmuuden käsite, jonka kaksi koulukuntaa määrittelee eri tavoin. Toisen mukaan psykologinen vanhempi on se, joka huolehtii lapsen tarpeista. Jos vanhemmat eivät niin tee, lapsi on huostaanotettava ja sijoitettava todennäköisemmille psykologisille vanhemmille. Toinen näkymys korostaa ensimmäisen, varhaislapsuudessa lasta hoitavan aikuisen merkitystä lapsen identiteettikehitykselle: identifioitumisen kautta vanhemmasta tulee psykologinen vanhempi ja hän myös säilyttää tämän aseman elämässä huostaanotosta huolimatta.

Erilaiset näkeymykset siitä, mihin lapsen ja vanhemman välinen psykologinen suhden perustuu, johtavat myös erilaisiin näkemyksiin lastensuojelun toimenpiteistä. Toisen psykologisen vanhemmuuden koulukunnan edustajat pitävät huostaanottoa ja pitkäaikaistas perhesijoitusta huomattavasti useammin välttämättömänä lapsen hyvinvoinnin kannalta kuin toisen. Näkemykset ovat usein varsin tunnesidonnaisia: joko halutaan suojella viattomia lapsia pahoilta vanhemmilta tai viattomia vanhempia pahoilta sosiaalityöntekijöiltä. Tästä erimielisyydestä syntyivät tähän tutkimukseen johtaneet kysymykset. Tarkoitus on ottaa edes yksi askel eteenpäin jo kauan paikallaan polkeneessa koulukuntakiistassa keskenään että suhteessa lapsen vanhemman kiintymyssuhdetta koskevaan tutkimukseen. Empiirisiessä tutkimuksessa annetaan puheenvuoro heille, joiden yli näkeymyksiä on vastakkaisista leireistä huudeltu: huostaanotetuille, sijaisperheissä kasvaneille lapsille.

Psykologinen vanhemmuus ankkuroituu sijaishuollon ja perhehoidon todellisuuteen biologisen ja sosiaalisen vanhemmuuden käsitteiden avulla. Biologinen vanhempi on joko siittänyt tai synnyttänyt lapsen. Sosiaalinen vanhempi on aikuinen, jonka perheessä tai kanssa lapsi elää. Psykologisen vanhemmuuden määritelmien mukaan lapsen ja vanhemman välisen, psykologisen suhteen keskeisimpiä sisältöjä ovat lapsen ja vanhemman välinen kiintymys sekä lapsen samastuminen vanhempaan (identifikaatio). Psykologisen vanhemmuden käsite perustuu ajatukseen, että vanhemmuudessa on kyse enemmästä kuin biologisesta tai sosiaalisesta vanhemman asemasta.

Perhehoidossa biologinen, sosiaalinen ja psykologinen vanhemmuus kohtaavat toisensa: mukana ovat perhehoitoon lapsensa luovuttaavn vanhemman tarvitsema psykologinen vanhemmuus. Sijaishuollossa kysymykset vanhemmuuden perusteista ovat näin ollen konkreetisti ja kipeästikin esillä. Perhehoitolapsi on kaksien vanhempien lapsi, siksi perhehoidon asetelma haastaa kysymään vanhemmuuden perusteita ja lapsen ja vanhemman välisen tunnesuhteen syntymisen ja säilymisen edellytyksiä.

Lähde: Kuka on minun vanhempani? : perhehoitonuorten vanhempisuhteet / Leena Valkonen ; [toimitusneuvosto Hannu Uusitalo ... et al.] STAKES, 1996

 
Perhesuunnittelusivut
Etusivulle
Ohjeet
FAQ
Sanasto
Uutisarkisto
Tekstejä
Tutkimukset
Keskenmenot
Kuukautiskerääjä
Runoja ja ajatuksia
Värssyjä
PeSuTietoutta
Kuukautiset
Ehkäisy-tietopaketti
Hedelmällisyyden maksimointi
Ovulaatiolaskuri
Ovulaation tunnistaminen ja ovulaatiotestit
Koti-inseminaatio
Raskaustestit
Raskauden alkaminen
Lasketun ajan määrittäminen
Keskenmeno
Tuulimunaraskaus
Hedelmättömyys
Hedelmöityshoidot
Sijaisvanhemmuus
Artikkelit
Linkit
Perheen perustaminen Lapsettomuus Terveys Ovulaatio- ja raskaustestit, kondomit