Stinan sepustukset

Sain yhtenä päivänä odottamattoman multimediaviestin. Viestissä oli kuva vauvasta kantoliinassa ja äiti kysyi kommenttiani sidontaan. Olen Raahen seudulla kantoliinatukihenkilönä, joten saan aika ajoin yhteydenottoja. Yleensä ne tapahtuvat soittamalla tai sähköpostilla. Siksi tämä MMS olikin kiva piriste. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Imetystukea on saanut jo jonkun aikaa Skypen kautta. Eräs tukihenkilö kertoi puhuneensa ulkosuomalaisen kanssa, mikä kuulostaa tosi kivalle. Tukea saa siis äidinkielellään valtameren taaksekin eikä tarvitse odottaa paikallisen ryhmän kokoontumista, jos sellaisia edes paikkakunnalta löytyy.

Henkilökohtaisen puheyhteyden saaminen tuki-ihmiseen on hieno asia, saati sitten videokuvan välittäminen, kun äiti tarvitsee opastusta esimerkiksi imetysasennon tai sidonnan yksityiskohdan suhteen.

Vaikka tekniikan käyttäminen ei olisikaan kynnyskysymys, rajoitteena lienee se iänikuinen ongelma, (vapaaehtoisten) resurssipula.

Torneja voi tehdä monesta materiaalista. Yksi haluaa tähystystornin lintujen tarkastelua varten, toinen sinisen muumitalon pihan koristeeksi tai lasten leikkimökiksi.

Pientä lasta ilahduttaa, kun aikuinen kokoaa palikoista tornin kerta toisensa jälkeen ja pikkuinen saa sen iloisesti kikattaen tönäistä kumoon. Tätä leikkiä voisi leikkiä loputtomiin.

Tornille ominaista on, että se kootaan vaihe vaiheelta. Toiset suunnittelevat torninsa viimeisen päälle ja hankkivat materiaalit tarkoin harkiten. Toiset tekevät vähän sinnepäin, mitä nyt sattuu löytymään ja miten nyt sattuu huvittamaan.

Yhteistä kaikille toteutuksille on, että tornia rakentamalla kurotetaan korkeammalle. Pyrkimys ylöspäin on ehkä sukua lentämisen halulle, uskallus- ja kykyhaaste normaalisti maan tasalla tepastelevalle ihmiselle.

Mitä korkeampi tornista halutaan, sitä paremmat perustukset siihen on tehtävä. Ihmisen elämän tornin pohja valetaan lapsuudessa lähiaikuisten toimesta. Nuoruusvuosina on suunnittelun ja rakennustarpeiden hankinnan vuoro: ensimmäinen kerros valmistuu hiljalleen.

Joissakin torneissa on enemmän tasanteita kuin toisissa. Niin myös ihmisten elämässä. Toiset elävät suvantoja, toiset myrskyjä. Joskus voi käydä kuten sadun pikku possulle, jonka olkitalon paha susihukkanen puhalsi nurin. Tällöin ei auta lannistua, vaan ottaa opikseen ja etsiä tukevampaa materiaalia uutta rakennuskertaa varten.

Tornin valmistuttua siihen toivottavasti ollaan tyytyväisiä. Paikkomista täytyy vuosien saatossa tehdä. Joku saattaa ottaa mallia Pisan tornista ja kallistua, mutta se ei haittaa, onpahan persoonallista.

Toiset torneista seistä nököttävät pitkään paikoillaan, toisia puretaan uusien tilalta pois. Jotkut halutaan kunnostaa ja toiset avataan museoiksi tai seinäkiipeilyhalleiksi. Ihmiselämää muistetaan ja arvostetaan eri tavoin. Vaikuttajille tehdään näköispatsaita ja monumentteja, tavallinen tallaaja jää vain lähipiirin muistiin, mutta puutteineen ehkä sitäkin rakkaampana.

Jokaisen elämänpolku eli tässä tarinassa tuo torni on kuitenkin erilainen, jokaisella tornilla on oma tehtävänsä. Siinä mielessä tornit ovat samanarvoisia, että kukaan rakentaja ei ole vielä taivaaseen asti yltänyt. Ei Babylonian eikä nykypäivän tekniikoilla.

Tarinamaanantain 24. aiheena oli Torni.

Kaarinan blogista bongasin tämän tosi hauskan meemin. On jännä, miten eri murteen vaikuttavan. Oulun seudun "ookko nää" on tarttunut, mutta mukaan on jäänyt jotain muutakin matkan varrelta Vantaalta ja Jyväskylästä.

Kun viime viikonloppuna kävin Helsingissä ja kysyin neuvoa vierailta, puhetyylini muuttui sikäläiseksi. Siitä en tiedä, millä murteella englantia siellä puhuin (tapasin ulkomaalaisen kaverin), mutta Espanjassa huomasin, että kun muut puhuivat amerikanenglantia, minä äänsin jotkut sanat todella brittiläisittäin. Openi tekussa oli britti, siinä selitys.

Ai niin, virallinen matkakertomus löytyy MetkuModsin puolelta. Tarkoitus on vielä lisätä vapaa-ajan kuvia muualle, ne kun eivät tuohon virallisempaan juttuun oikein sopineet.

Mutta nyt nämä lauseet. Miten sinä sanoisit nämä?

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun siskon punanen mekko mahtuu mulle kans.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarviikko apua siinä kirjotusjutussa, jonka mantsanope anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Okei, tehhään niinku sää ehotit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummi sano että se hakkee meijät suunnilleen varttia vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Mä myöhästyin junasta, ni menin sit Hesaan bussilla.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ookko nää nähäny isoveljen kännykkää missään?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostikko nää sen hammeen, joka me nähtiin viime viikolla hoo-et-ämmässä?

Onnea Hanci! Olet voittanut Arvaa mikä -kisan :) Arvasit aivan oikein, kyse oli tosiaan kuluneesta kengänkärjestä. Kenkä on Janin oikea kenkä, jossa on metallinen turvakärki ja jonka pinta on todella kulunut. Myös Ankka arvasi siis oikein, ja palkinto arvottiin Saran toimesta teidän kahden kesken.

Mutta koska muutkin arvaukset olivat niin hyviä ja luovia, päätimme yhteistuumin nostaa lippalakista kaikkien osallistujien kesken jotakin lohdutukseksi. Karla oli se toinen onnekas, joten jahka saan osoitteenne, pakkaamme Saran kanssa postilähetykset.

Kiitos osallistujille, tervetuloa toistekin :)

Tiedän, minulla on rästissä monta hommaa. Ainakin arvaustehtävän palkinnon arvonta. Samoin tarinamaanantain haasteisiin en ole jaksanut paneutua tässä hässäkässä.

Sallinette minun kuitenkin esittää kootut selitykseni. Olen ollut matkoilla 23.7 alkaen, käynyt vain 2 yötä kotona nukkumassa tässä välissä. Taivalta olen taittanut tänä aikana vajaa 10 000 km, odottanut matkalaukun saapumista, pyykännyt kiireessä, etsinyt kadonneita tavaroita, ja koittanut pysyä hereillä ihmeellisiin aikoihin.

Nyt olemme palanneet reissuiltamme ja toivon mukaan elämä normalisoituu, koska tänään alkoi kouluni - Saralla ensi viikolla. Ei voida siis enää haahuilla siellä täällä satunnaisina päivinä, kun jälkikasvulla on oppivelvollisuus. Luulen kuitenkin, että otamme ommoo lommoo aika ajoin, kun ainakaan minun vanhemmillani ei juuri tavallisena viikonloppuna vierailla.

Laskeskelin juuri, että jos neljän junaan perjantaina kerkeisi, olisi puoli yhdeltätoista perillä. Sunnuntaina pitäisi lähteä viimeistään puoli yhdentoista junalla, jotta ehtii purkaa laukut ja mennä ajoissa nukkumaan. Siis vaivaiset 1,5 vuorokautta, joista nukkumiseen menee puolet. Kyllä lapsen pitää isovanhempiaan nähdä. - Ja nukkua. Tenava nimittäin kukkuu edelleen vaikka kymppiuutisetkin loppuivat jo. Ei kun uusi yritys makuuhuoneessa.

Arvontakone käynnistyy mahdollisimman pian, joten peukut pystyyn :)