Stinan sepustukset

Blogini joutui viime yönä hyökkäyksen kohteeksi. Tästä syystä mm. kommentointi on nyt estetty.

Harmitus maksimus, olisi mulla muutakin tekemistä kuin tätä tutkailla.

Lomat ovat ohi, arki on alkanut. Jos lyhyesti summaan, mitä käteen on jäänyt kesältä, lista on tällainen: neuletöitä, kirjoja, unta, kotimaanmatkailua ja kirpparilöytöjä.

Koska kesällä satoi niin paljon, viihdyimme aika pitkiä aikoja sisällä. Ja kun Ähtärissä ei ollut telkkaria, neuloin. Ja luin, ja hain kaverilta lisää kirjoja ja luin lisää. Lankakin loppui, joten piti hakea sitä lisää. Ja kun matkakassi painoi kuin synti, piti jättää Bookcrossing-kirjoja matkan varrelle.

Ja mikähän siinäkin oli, että jos Raahessa käyn kirpparilla, en löydä mitään, mutta kun Ähtärissä poikkean ihan vain aikani kuluksi kierrätyskeskukseen, sieltä saa säkillisen vaatteita parilla eurolla?

Heinäkuussa tein muistiinpanoja paperiseen kalenteriin paremman puutteessa, sillä yllättäen olin myös nettipimennossa, kun en ollut kotona. Tässä poimintoja muutamalta päivältä:

ke 9.7. Sataa ... (satavan pilven kuva) Tuoretta pullaa ja mustikkapiirasia. Orava mansikkavarkaissa. Rusakko. Sara näki sammakon. Saran eka raitasukka on valmis - toinen aloitettu.

to 10.7. Keskustaan. Kirpparit, 7 veljestä -lanka, karkkipussi. Kirjastokortit. Neljä Ella-kirjaa ja lehtiä. Kirje L:lle postiin.

Heinäkuun lopussa muistiinpanot vähenivät uhkaavasti ja viikolla 31 on vain muutama merkintä:

ke 30.7 Hesaan
to 31.7 Assyt to-su

Assyjen (Assembly-tapahtuma) valmistelu, niillä olo ja niistä toipuminen (kts. raportti Metkusta) veivätkin huomion kahdesta viimeisestä lomaviikosta. Hotellimme oli kivenheiton päässä Hartwall Areenasta, juna-asema vieläkin lähempänä ja niin me Saran kanssa mennä hurautimme paikallisjunilla sinne tänne. Vielä kun kännykkälipun saisi ostettua lapsille erikseen, olisin tyytyväinen.

Veljen perhettä näimme yhden iltapäivällisen verran, ja sen verran shoppailin Espoon puolella, että sain juotavaa. Sello-kauppakeskuksen ohitimme turvallisesti ajoradan puolelta - tuskin se olisi sen kummempi ollut kuin aiemmin vierailtu Jumbo.

Paluumatkalle lähdimme sunnuntaina iltapäivällä. Ajoin jostakin Sysmästä Jyväskylän kautta Pulkkilaan ja sieltä vielä Raaheen, emmekä ihan edes ehtineet sunnuntain puolella kotiin. Siksipä sitä univajeen korjaamista riittikin ihan tiistaille asti :)

Töihinpaluu sujui kohtuudella, mitä nyt kartalle pääseminen otti oman aikansa, mutta nyt arki taitaa rullata aivan entiseen tapaansa. Sara huitelee koulun jälkeen kavereilla ja unohtelee maitopurkkeja pöydälle, mutta sehän on ihan normaalia kouluikäisen toimintaa. MLL:n lausunnot iltapäivähoidon tärkeydestä ovat olleet lähinnä suolaa haavoihin. Minkäs minä sille voin, jos täällä ei moista järjestetty tänäkään vuonna? Onneksi työaikoihin voi vähän vaikuttaa, jos on tarve.

Tämä on ihmeellinen merkki. Sen "käyttöoikeutta" olen odottanut vuodesta 2004. Nyt se minulla on. Olen Imetyksen Tuki ry:n ryhmänvetäjäkurssin suorittanut tukiäiti.

Palasin Oulusta alkuillasta, nostin uuden imetyskirjan ja todistuksen kirjahyllyyn ja jatkoin arkista elämää. Pyykitupavuoro piti varata, tehdä iltapalaa ja neuloa. Aina välillä touhuni keskeytyi ja kävin katsomassa oranssia todistusta.

Tänään olen muistoissani palannut vuosiin 2004-2005, kun kymmenen kertaa kokoonnuimme opintopiiriimme. Vauvamahoja, imeväisiä liinassa tai rinnalla, keskustelua, imetysaiheiden käsittelyä. Livekokoontumisien välissä etsimme tietoa imetyksen kulusta ja ratkaisukeinoista. Kirjoitin imetyksen fysiologiasta ja surffailin etsimässä rinnan rakenteesta kertovia kuvia pitkin poikin nettiä. Kirjoitin adoptioimetyksestä ja lueskelin monta tuntia adoptiosivustoja.

Opintopiirin ihmisistä tuli läheisiä. Yhtä tuttuja he olivat nyt tauon jälkeen. Tottahan toki kuulumiskierroksella tuli esiin uusia asioita, ihasteltiin uusia vauvamahoja, puhuttiin lasten kasvamisesta ja ennen kaikkea imetyksestä, sekä omista että tuettavien kokemuksista. Tämän päivän jälkeen on väsynyt ja onnellinen olo. Yksi vaihe elämässä on ohi. Yksi tavoite on saavutettu ja seuraavia on jo edessä.

Raahen imetystukiryhmä kokoontuu kuukauden toisena torstaina klo 17. Tervetuloa mukaan!

Reilun viikon mittainen talvilomareissu on pidetty ja sana, jolla osaan fiiliksiä kuvata on englannin "overwhelming" (musertava, ylivoimainen, valtava). Ulkomaalainen työkaverini nimittäin kysyi, millaista oli ja oli pakko sanoa, ettei minulla ole vielä sanoja!

Lennot olivat toki pitkät, mutta Sara jaksoi hyvin. Lotta 1,5 v oli mukavaa matkaseuraa: luulen, että lapsista oli toisilleen paljonkin seuraa ikäerosta huolimatta. Aikuisten keskellä olisivat vain tylsistyneet, vaikka koetimme toki elää niin lapsientahtisesti kuin mahdollista.

Suurin osa ihmisistä puhui englantia, joten portugalia en tarvinnut oikeastaan ollenkaan - toisin kuin espanjaa viime kesänä. Vuokrattu talomme oli kolmikerroksinen, monta makuuhuonetta ja isot oleskelutilat, parvekkeita jne. Siellä oli hyvä kokata yhdessä tai vuoronperään, olla vain. Tai sitten kulkea eri teillä sen mukaan, mitä kukin jaksoi.

Kaupunkia kiertelimme kävellen useaan otteeseen. Lämpötila oli huimat 30 astetta, sillä Saharasta puhalsi lämmin tuuli ja toi jopa autiomaan hiekkaa mukanaan muuten niin pölyttömään Funchaliin.

Näin äkkiseltään sanoisin, että ihaninta oli uida Atlantissa. Huikein kokemus oli levada-kävely. Luulin, että se olis ollut jotakin suomalaisen kuntopolun tapaista, mutta ilmeisesti eksyttiin ja päädyttiin ylös alas vuoren rinnettä kiertelevälle polulle.. Kotiinkin päästiin. Linnuntietä 3 km, korkeuseroa 500 metriä, aikaa 4 tuntia.

Levadalla oli hurja vaeltaa!	Kapeita kohtia riitti, huteria suojakaiteita ei ollut edes joka kohdassa.
Makuuhuoneesta aukesi upea merinäköala.	Jylhät maisemat hallitsivat näkymiä.
Katolisilla on upeita kirkkoja - neilikkavallankumouksen teemaan sopivasti neilikoilla koristeltuina.	Vanhan linnoituksen kupeeseen on tehty uimala, jonka huipulta kuva on otettu.

Kuvat copyright: Jani & Christina Pönkkö

Olen vihdoin päässyt koulun kanssa sellaiseen vaiheeseen, että opiskeltavat asiat ovat oikeasti järkeviä. Toisin sanoen enimmäkseen tietoturvaa. Oikeastaan olen päässyt siihen vaiheeseen, että voin valita, mitä opiskelen. Poislukien vuodelta 2005 rästissä oleva Organisaatioiden informaatiojärjestelmät, jota en kerta kaikkiaan jaksa lukea läpi. Tenttimateriaalia on yksi kansiollinen ja joka tentissä kysytään eri asioita - vanhojen tenttien läpikäyminen ei siis juuri auta :P

Muutoin minulla on enää pari kurssia suorittettavana ja sitten se iso G, joka ensiajattelemalta vaikuttaa kamalan pelottavalta. Mutta toisaalta, tuhannet muutkin ovat selvinneet siitä, miksen minäkin. Kaveri lohdutti tässä yksi päivä, että pahimmalta se gradun teko tuntuu, kun ei ole vielä aloittanut. Hyvin mahdollista. Pitää vain valita aihe ja tutkimusmenetelmä. Menetelmiä on kolme: kvalitatiivinen (laatunäkökulma), kvantitatiivinen (määränäkökulma) ja konstruktiivinen (rakennetaan jotakin). Tulkinnat ovat omani. Oppia olen kuitenkin saanut näistä ja kovasti on korostettu, että ulosanti on ihan yhtä tärkeää kuin sisältö. Pitää kirjoittaa myyvästi ja täsmällisesti, selventää kuvilla ja taulukoilla. Niin, ja rivivälit ja leipätekstin fonttikoot on tietysti laitettava kuntoon, mutta sehän on itsestäänselvyys.

Töissä taas sattuu ja tapahtuu. Voi harmi, kun olen kirjoittanut salassapitosopimuksen. Muuten voisin laverrella vaikka mitä. Ei vaan. Jokaiselle päivälle mahtuu kuitenkin aina jotain pientä uutta, jos ei muuta, niin saunaillan olutpullojen palautusrahoilla ostettuja karkkeja, englanninkielistä tiimipalaveria tai hiljaista tietokoneella istumista, joka sekin on joskus varsin kehittävää.

Työnkuvani on hiljalleen hilautumassa kohti tietoturvallisuutta. Edelleen olen osa tuotekehitysporukkaa, mutta käytännössä moni asia jää muiden harteille sillä saralla. Toisaalta myös harjoittelijan opastaminen on syönyt kaikkien tehollista työaikaa. Sekin kuuluu asiaan, ei voi olettaa, että uusi ihminen noin vain pääsee kuvioihin mukaan. Toki jossakin vaiheessa lähestyvä lama mietityttää aika ajoin, mutta siihen asti eletään kuten tähänkin asti: päivä kerrallaan.

Ei sovi unohtaa rooliani työsuojelun saralla. Kävin alkukuusta ensiapu 1-kurssin ja toukokuussa on luvassa ensiapu 2. 15 vuoden tauon jälkeen on korkea aika saada koulutusta. Täten lupaan virallisesti ja vakavasti pitää ea-korttini voimassa käymällä kolmen vuoden sisään ea2:sta kertauskurssin. Muistutuksia tästä saa lähettää keväällä 2011. Ensiapukurssin sisältö on muuttunut ennaltaehkäisevämpään muotoon. Sen lisäksi, että opitaan elvyttämään ja sitomaan kolmioliinoja, puhutaan myös mm. liikenneturvallisuudesta ja huumeista. Tai ehkä minä olen sivistynyt täti-ihminen toisin kuin 15 vuotta sitten, jolloin kaikkein jännintä olivat juuri ne muka-tositoimi-rastit.

Vapaa-ajan ongelmia ei edelleenkään ole. Tilkkupeittoja en ole ehtinyt (!) kokoamaan, tilaustyötossut etenevät kyllä hitaasti. Onneksi niillä ei ole kovin tiukka aikataulu. Eilen jätin helmi-illan ja kävelylenkin välistä, kun päätin levätä. Tänään on tarkoitus lähteä kaverin kanssa reippailemaan. Sään ei ainakaan pitäisi olla este, iltapäiväksi on luvattu +7'C ja aurinkoa. Aurinkoa on toivottavasti luvassa myös ensi viikolla, sillä pidämme talvilomamme tuolloin. Mutta siitä lisää sitten vapun kieppeillä.

Palaan vielä tuohon vapaa-aikaan. Piti oikein pysähtyä miettimään, mitä oikein puuhaan. Leivon, laitan ruokaa, siivoan. Kirjoitan kirjeitä silloin tällöin. Ja tietysti vietän aikaani perheen kanssa. Kauppareissuun kuluu helposti tunti tai puolitoista, kun sinne kävelee. Ja muutapa ei sille illalle sitten oikein kerkiäkään.

Mutta miksi pitäisikään keritä? Ei kai ole mikään häpeä laittaa vapaa-ajan ansioluetteloon koti-iltaa koti-illan päälle?

"Hei! Soitan tuosta paikallislehdessä olleesta työpaikkailmoituksesta."
"Joo, öh, millaista kokemusta sulla on?"
"Niin.. mä oon ollut tuolla, öh, grillillä kolmena kesänä tuuraamassa. Ja oon kyllä tottunut vuorotyöhön ja tykkään ihmisten kanssa työskentelystä."
"Juuh, kuulostaa ihan hyvältä. Voisitko tulla vaikka ihan täällä myymälässä käymään, niin juteltais tarkemmin. Mikä se sun nimesi olikaan?"
"Risto Ki....."
"Öh.. tota, just tuota.. tais tää paikka sittenkin mennä. Sori kauheesti."

Tätä keskustelua ei ole käyty oikeasti, mutta tekisi mieli kokeilla, pääsenkö Ristona töihin Oulaisten Nesteelle. Mikä itseisarvo on olla tyttö? Minihamettako siellä pitää käyttää vai tissejä pitää tyrkyllä, että autoilijat kiinnostuisivat? Mitähän tasa-arvovaltuutettu tähän sanoisi?

Meillä on viime päivinä ollut niin rauhallista, etten oikein voinut uskoa silmiäni, kun lauantaiaamuna menin pyörävarastoon. Sekä minun että Janin pyöristä oli tarakan jousisysteemi (kertokaa toki parempi nimi, jos keksitte) väännetty tarakan yli niin pitkälle kuin se pääsee.

Himpula soikoon, että voi ottaa päähän! Ensin naapuritalossa asuessamme me asiallisesti huomautimme teineille, ettei portaissa tarvisi rampata keskellä yötä tai huudattaa poppia täysillä. Lapsukaisten äitipä suuttui, syytti Jania pojan mopon vahingoittamisesta ja loppujaan hommasi meille häädön. Siis ei mitään varoituksia, vain ilmoitus, että on syytä muuttaa pois, kun "ette ole enää opiskelijoita". Jani oli hakenut kouluun, mutta emme jaksaneet alkaa siinä vaiheessa enää tapella asiasta.

Toki oli helpotus päästä muualle, mutta kas kummaa, rauha ei sittenkään ole maassa. Kovin paljoa eivät muiden teot nykyään häiritse, kun asutaan ylimmässä kerroksessa, mutta pyörätpä eivät olleet turvassa. Saran pyörä on parvekkeella, mutta ei kai aikuisten pyöriä sinne voi kantaa päivittäin?

Itkettää ja kiukuttaa. Eikö mikään ole enää turvassa. Lisäksi meidän sukunimemme on raaputettu ilmeisesti avaimella hissin oveen kahdesti.. Ja Saraa haukutaan koulussa pöntöksi, kuten Jania aikoinaan. Kivat kaikille, joo.

Disclaimer: Suodata tämä teksti minun maanantaiangstiani ymmärtäen ;)

Hyvää uutta vuotta!

Tämän vuoden ensimmäisen blogientryn aloitan pohtimalla, mikä merkitys on uudenvuodenlupauksilla. Kenelle niitä luvataan, kuka niitä kontrolloi ja mikä on lopputulos vuoden kuluttua?

Itse en ole koskaan miettinyt vuoden vaihdetta lupauksien kautta. Toki vuoden vaihtuessa tulee mietittyä vanhaa vuotta, peilattua sitä uuden kanssa ja suunniteltua tulevaakin. Onko kyse sitten itsekurin puutteesta vai mistä, mutta en ole uudenvuodenlupauksia pitänyt tärkeinä.

En kuitenkaan saisi pidettyä lupauksiani. Haluaisin hermostua vähemmän, haluaisin nauttia kodin puunaamisesta ja kunnossapidosta. Haluaisin opiskella reippaammin ja laihtua x kiloa (joulusta tuli ainakin pari!). Haluaisin, että innostun vihdoin ja viimein ruuanlaitoista. Haluaisin, että minua eivät kodin sotkut häiritsisi. Haluaisin, että maailmassa olisi rauha ja riittämiin kunnon ruokaa. Haluaisin, että ympäristöä ei tuhottaisi ja että ekologiset ja eettiset valinnat nousisivat kunniaan.

Jos olisin nämä kaikki luvannut vuoden vaihteessa, olisin varmaan jo uudenvuodenpäivänä rikkonut puolia näistä. Ja tähän mennessä loppujakin. Eli en lupaa mitään. En yhtään mitään - paitsi että sanani koitan pitää, kuten ennenkin.

Mutta jos yksilö nyt päättää tehdä jotakin radikaalia, vaikka laihduttaa tai lopettaa tupakoinnin, onko vuoden vaihde oikeasti järkevä ajankohta? Tipaton tammikuu on ollut esillä vuosikaudet. Jatkettaisiin sitä vaikka hömpsyttömällä helmikuulla ja maistittomalla maaliskuulla sitten? Kun jotenkin tuntuu, että kuukauden radikaalilakko johtaa övereihin lakon päätyttyä.

Mutta se nyt on minulle vain perustelu sille, että en aloita karkkilakkoa. Joka viikko vähän on parempi kuin x kuukautta kituutusta ja x^2 överit sen jälkeen.

Kaikki kunnia heille, jotka muutoksia tekevät! Minä luotan etanatahtiin. Visioita, ideoita ja toiveita kyllä piisaa, mutta niiden julistaminen nettieetteriin tuntuu jotenkin hullulle. Kerron sitten, jos jotakin erityistä tapahtuu. Lupaan! :)

On aika viettää joululomaa. Joulukorttimme löytyy netistä, mutta vielä näin blogin kautta haluan toivottaa lukijoille valoa, iloa, lämpöä ja onnea jouluun Anna-Mari Kaskisen sanoin:
 

Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.

Pieni liekki ympärilleen
hiljaa hehkuu lämpöä.
Pieni liekki meille kertoo:
Jumala on lähellä.

Pieni liekki viestin antaa:
Syntyy lapsi viaton.
Pieni liekki syttyy sinne,
missä Jeesus Kristus on.

Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,
pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.

Olin äsken menossa nukkumaan ja pahaa-aavistamatta vedin peiton auki kömpiäkseni omalle paikalleni. Tyynyn alta löytyi kaveri. Voi sitä kiljahdusta, minkä suustani päästin! Juoksin olohuoneeseen. Sara tuli matelijan kanssa perässä: "Kato nyt äiti, tää on hiekalla täytetty! Ota se syliin!" "En varmana ota!", kiljuin ja nappasin sohvalta viltin puolustuksekseni. "Et tuo lähemmäksi! Oikeasti!"

Inhoan käärmeitä, inhoan matelijoita, juoksen karkuun jos näen niitä - poislukien sisiliskot paistattelemassa päivää kivellä, niitä en osaa pelätä. Mutta auta armias jos sisiliskokaan tulisi kotiini häiriköimään. Tulisi kivestä, kattilasta ja pesäpallomailastakin vielä kaiken kukkuraksi. Tosin, siinä sitten ovenkarmeja ja lattioita huitoisin, kun lisko olisi jo aikoja sitten vilahtanut piiloon omaan koloonsa, katselisi sieltä vain kummissaan, mitä tuo ihmislajin edustaja oikein meuhkaroi.

Ei ei, minä en pidä käärmeistä. En edes suloisista kankaisista hiekkatäytteisistä. Jokin primitiivireaktio iskee päälle heti, kun näen matelijan. Lapsena meille sisälle kellariin pääsi kyykäärme ja isä tappoi sen nähteni. Se tikun nokassa kiemurteleva otus ehti kuitenkin syöpyä verkkokalvoilleni vähän turhan hyvin.

En uskalla ajatellakaan, miten etelässä noita eliöitä riittää. Voisi jäädä reissut tekemättä. Espanjassa siirryin sujuvasti kadun toiselle puolen, kun pojat jäivät ihailemaan jotakin torakan sukulaista. Yök ja iih. Minä en kestä.

Lelukäärme illistelee nyt minua, kun kudon lapasta. Sen kanssa vielä tulee toimeen, etenkin kun lupasin, että jos minua tuollaisilla vielä säikytellään, otan sakset ja puukon ja oikeasti leikkelen lelut palasiksi. Vielä en pode sydänoireita, mutta henkihän tässä lähtee, jos minua jatkuvasti säikytellään.

Lähden yrittämään saada unen päästä kiinni. Käärmeunia, voi ei.. kauhulla odotan yötä..

Uskallan avautua Saran joululahjasta, kun oletan, ettei hän tänne - toistaiseksi - eksy. Hän lukee kyllä sujuvasti, joten yllätys on pilalla, mutta otan riskin..

Tein itselleni ponchon ja Sara halusi tietysti oman. Valittiin yhdessä langat ja sanoin, että neulon sitten, kun on vähän vähemmän hulinaa. Niinpä niin, nyt se ponchontekele on piilossa käsityökorin pohjalla. Sieltä sen poimin esiin aseteltuani ensin hämäystyön käden ulottuville.

Onneksi poncho on nopeatekoinen. 15 krs pyöröneuletta, sitten ketjusilmukkalenkkejä sopiva kerrosmäärä ja lopuksi hapsut. Ei tätä salaseuraa pidempään kestäisikään.

Minulle joulun odotus alkaa ensimmäisestä adventista. Kuten pappi saarnassaan totesi, ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksesta ei olisi mistään hinnasta pois. Kun kirkon holvit kaikavat hoosiannaa, ilmassa on suuren juhlan tuntua. Kuninkaamme saapuu.

Jeesus täytti Vanhan Testamentin profeettojen ennustukset. Hän oli kotoisin Nasaretista. Hän oli Daavidin sukua. Hän oli ihan tavis, mutta silti Jumalan poika. Harva ihminen tuolloin tajusikaan, mistä oli kyse, kun Jeesus ratsasti laina-aasilla Jerusalemiin ja ihmiset heittivät vaatteita ja palmunoksia tielle. Mikä tapahtumien vyöry lähti liikkeelle tuosta päivästä. Tai oikeastaan jo silloin, kun enkeli ilmestyi Marialle ja kertoi tämän saavan lapsen. Vaiko jo silloin kun Jumala loi taivaan ja maan?

Ensimmäisesssä adventissa yhdistyvät joulun ja pääsiäisen tapahtumat. Kuningas saapuu Jerusalemiin vain muutamaa päivää ennen ristiinnaulitsemistaan. Ja adventista alkaa lähtölaskenta jouluyöhön. "Joulu, juhlista jaloin", sanotaan. Ilman pääsiäistä on kuitenkin turha viettää joulua.

Ensimmäinen adventti on nöyrtymisen adventti. Jeesus saapui nöyränä ja hiljaisena. Hän ei pyrkinyt valtaan voimalla ja väkivallalla. Hän tiesi, että tulee kuolemaan. Ketäpä siinä tilanteessa naurattaisi. Hänen kuolemallaan oli kuitenkin tehtävä: pelastaa ihmiskunta ja tehdä Vanhan Testamentin uhrilahjat tarpeettomiksi.

Myös tänään on syytä nöyrtyä Jumalan suuruuden edessä. Hän ei ole kaukana, vaan saapuu keskellemme joulun lahjana. Adventin kertomus aasilla ratsastavasta miehestä muistuttaa myös siitä, että Kristus saapuu kerran aikojen lopussa kaikkeuden Herrana.

Kun nämä asiat muistaisi jouluhössötyksessä, voisivat maalliset kiireet jäädä taka-alalle ja ihminen virittyisi oikeaan joulutunnelmaan. Ja niin, minun joululahjatoivelistani on lyhyt: Haluaisin kyllä astianpesukoneen ja isomman kodin, mutta pärjään näinkin. Mieluummin toivon ihan oikeasti rauhaa maailmaan ja vähäosaisemmille parempia elinolosuhteita.

Linkkivinkkinä www.jouluradio.fi

Älä osta mitään -päivää vietetään tänä vuonna 30.11. Vuosi sitten kirjoitin mainonnasta varsin kriittisin sanoin. Tänä vuonna ei taida olla sen parempaa sanottavaa.

Vast'ikään luin, että uuden kannettavan ostaminen tulee halvemmaksi kuin vanhan korjauttaminen. Samoin lienee laita monen muun tuotteen kohdalla. Ymmärrän, että korjaajan tuntitaksa on korkea, hänhän tekee käsityötä ja vianmääritys voi kestää. Silti vastustan ajatusta siitä, että kertakäyttötuotteet ovat arkipäivää.

En sano, että olisin puhdas pulmunen kulutustottumuksiltani. Aion ostaa lähiaikoina vähän isompia ostoksia kuin villalankakeriä. Ostan ulkomaista halpatuotetta, jos en löydä mieleistäni kotimaista. Ostan turhaan pakattuja tuotteita. Tunnustan myös laittavani ruokaa (bio)roskiin enkä lajittele maitopurkkeja.

Positiivista on, että sovimme suvun kesken lahjovamme tänä jouluna vain lapsia. Siitä on puhuttu muutama vuosi, nyt on toteutuksen aika. Siksi tänään voin mennä joulukadun avajaisiin hyvillä mielin, katselemaan vain ilotulitusta ja tiernapoikien esitystä. Ei tarvitse ostaa mitään.

Tämä on vain jäävuoren huippu siitä, mitä kansakunta tekee, tietoisesti tai tiedostamattaan. Siksi itse päätin allekirjoittaa ostamattomuussitoumuksen:

"Länsimaisen kulutustason kestämättömyydestä johtuen tahdon osaltani ohjata kehitystä säilyttämällä luonnonvaroja myös tuleville sukupolville. Elämänlaatua ja ajankäyttöä ei kannata rakentaa tavarapaljouden varaan. Siksi vietän Älä osta mitään -päivää 30.11.2007 pidättäytymällä ostoksista ja vakuutan tarkkailevani kulutustottumuksiani myös jatkossa."

Kysymys: Mitä tapahtuu, kun neljä naista kokoontuu yhden luokse mukanaan kassikaupalla lankaa, puikkoja, virkkuukoukkuja ja valmiita tilkkuja?
Vastaus on yksinkertainen: pidetään tilkkutäkkitalkoot.

Olin eilen Vaaka-yhdistyksen käsityöillassa. Kaikki alkoi, kun sain kuukausi sitten Lämpöä viluisille -kiertokirjeen sähköpostiini. Ajatus hyväntekeväisyydestä alkoi hiljalleen muodostua konkreettiseksi suunnitelmaksi neuloa tilkkuja. Otin yhteyttä Vaaka-yhdistykseen ja sain viestiä paikalliselta ihmiseltä. Eilen tapasimme yhden vaakalaisen luona.

Varustauduin neulepuikoin ja virkkuukoukuin. Jännitti vähän, olinhan menossa aivan vieraita ihmisiä tapaamaan. Eksyinkin kerran viiden kilometrin matkalla - näin hyvin sitä tuntee kotikaupunkinsa kymmenen vuoden jälkeen.

Pääsin perille onnellisesti ja tapasin mukavia ihmisiä. Niin mukavia, että Janille kertomani kotiintuloaika venyi hieman.. Viitisen tuntia hurahti tuossa tuokiossa ja 'kotipakettiin' keräsin pinon tilkkuja. Näistä pienemmät ovat 10 x 10 cm ja isommat 20 x 20 cm. Pienistä kokoan yhden 20 tilkun peiton OYS:n keskolaan ja loput - niille pitänee neuloa lisää kavereita.

Koska vaakalaiset eivät syöneet minua elävältä ja antoivat minulle kasan tilkkuja kyselemättä luottotietojani, uskallan nyt suorasanaisesti rekrytoida muita mukaan.

Jokainen osallistuu omien kykyjensä mukaan eli et ole sidottu aikatauluihin. Palkkioksi saat hyvän mielen, mukavaa seuraa ja käsityövinkkejä muihinkin kuin vaaka-aiheisiin tekeleisiin. Niin, ja käsityö etenee seurassa paljon nopeammin kuin yksin kotona kököttäessäsi. Jos jätät yhteystietosi kommenttilaatikkoon, välitän ne Raahen yhteyshenkilölle (sähköpostiosoitteesi ei näy julkisesti).

Meinasinpa taas tässä yhtenä päivänä jyrätä pari jalankulkijaa nurin auton keulalla. Jos virhe olisi pelkästään minun, tuskin siitä tässä kirjoittaisin, ainakaan tällä asenteella, mutta kun kaupunki edesauttaa onnettomuusriskin kasvua sillä, ettei se näe syytä valaista risteyksiä, voin jo avata suuni.

Kotimme lähellä on liikuntahalli, jonka ohi kaartaa autotie. Autotien vieressä liikuntahallin toisella puolella pientareen jälkeen kulkee kevyen liikenteen väylä, joka liikuntahallin eteläpuolella muodostaa T-risteyksen. Liikuntahallilta pääsee kevyen.. ok, lyhennetään: pyörätielle autotien mutkaisimmalta kohdalta.

T-risteys on mäessä. Suojatie taas tulee autoilijalle yllättäen mutkan takaa. Tuskinpa jalankulkijakaan autoja mutkan takaa näkee. Yhteisten katuvalojen pitäisi riittää sekä autotielle että kevyen liikenteen väylälle, mutta kun ne eivät toimi, on koko liikuntahallin vierus varsin pimeä.

Jotenkin tuntuu omalla hengellään leikkimiseltä, jos ei vaivaudu käyttämään heijastinta, etenkään näillä pimeillä seuduilla. Ja tietysti se saisi olla näkyvällä paikalla, mieluiten heilumassa vapaasti. Nykyään vannon heijastinliivin nimiin. Ulkoasusta viis, henkikulta on tärkein.

Kuvittelepa tilanne maaseudulla. On täysin pimeää. Kaksi ihmistä kulkee tietä pitkin ja kaukaa lähestyy auto. Toisella on heijastinliivit ja housunlahkeissa lisäheijastimia. Toisella on takin hihaan kiinnitetty 'tavisheijastin'. Kumpi näkyy? On muuten konkreettisesti testattu, ratin takaa ja jalankulkijana.

"Valaisemattomalla tiellä ilman heijastinta kulkevalla jalankulkijalla on yli 10-kertainen riski joutua onnettomuuteen verrattuna heijastinta käyttävään kulkijaan", kertoo Pohjola sivuillaan.

Mietipä sitä ensi kerralla, valopää! :)

Perjantaina kotiovella odotti kiva yllätys. Koko asunto haisi savulle. Iski paniikki. Keittiössä odotti mustaksi paahtunut leipä ja käristynyt mikrossa pyörivä lasilevy. Sara oli lämmittänyt leipää, mutta laittanut ilmeisesti 10 sekunnin sijaan 10 minuuttia. Siinä sitten ihmeteltiin ja hepuloitiin. Haju ei ole vieläkään lähtenyt pois, vaikka olen koettanut mikroa putsata ja puunata.

Jos käyttöliittymä on niin pepusta, että saan parhaan mahdollisen arvosanana kouluun tehdystä käyttöliittymäanalyysista sen suhteen ;) ei voi kyllä tosiaankaan olettaa, että 7-vuotias osaisi sitä käyttää :( Mutta en minä tajunnut! Sara käyttää nimittäin mikroa meidän kotona ollessamme ihan sujuvasti. Ei tullut mieleenikään, että se ei onnistuisi yksinään.

Nyt on sitten sähkölaitteiden ehdoton käyttökielto. Otin mikron johdon pois pistorasiasta, ettei tule kiusausta kokeilla. Vaikka kantapään kautta taisi oppi mennä parhaiten perille. Sitä vain ihmettelen, miksei Sara soittanut. Miksei se älynnyt pysäyttää mikroa, kun alkoi haista pahalle?

Näitä miksi-kysymyksiä voi esittää loputtomiin. Eniten tämä pohdituttaa minua, koska itse annoin Saralle luvan lämmittää leipänsä. Äidin ikuinen syyllisyydentunto taas nostaa päätään.

Edit: Kirjoitettuani yo. tekstin kuulin, että lähipiirissä oli käynyt toinenkin vähältä piti -tilanne. Väsyneen ihmisen ei ehkä kannata alkaa paistamaan ruokaa uunissa. Ranskanperunat menevät aika koppuroiksi, kun ne muhivat liian kauan uunissa, eikä savunhaju vaatteissakaan ole kovin kiva juttu.

Surulliset uutiset yllättävät aina. Ei koskaan voi sanoa olevansa valmis kuulemaan toisen kuolemasta, sairastumisesta tai muusta kurjasta tilanteesta. Vielä vähemmän on valmistunut siihen, että sattuu onnettomuuspaikalle, jossa tarvitaan apua. Tai että itse joutuu tilanteeseen, jossa ei voi kuin nostaa kädet pystyyn: nyt en voi tehdä mitään, nyt en voi itse vaikuttaa.

Viime viikkoina näitä tilanteita on tullut vastaan useampi. Kun sattuu onnettomuuspaikalle, jossa moottoripyörä on vääntynyt kahdeksikoksi ja auton keulasta ei ole mitään jäljellä, ei enää mieti omaa kurjaa oloaan, vaan kaikki huomio keskittyy siihen, että pidetään sokkipotilas lämpimänä ja rauhallisena. Huolehditaan, että murtuneet raajat pysyvät levossa, varmistetaan ettei potilas liikuta päätään, jos sielläkin sattuu olemaan murtumia.

Aikoinaan saadut ensiaputaidot eivät unohdu. Pää pysyy kylmänä. Ei minua pelota. Jokaiseen tilanteeseen voi mennä tavallaan puhtaalta pöydältä ja ehkä pitääkin. Vieraiden hätä ei kosketa niin paljoa kuin läheisen, mutta aina on yhtä hienoa huomata, miten toisilleen vieraat ihmiset puhaltavat yhteen hiileen. Onnettomuuspaikalla toiset lähtevät ohjaamaan liikennettä, toiset selvittävät ambulanssien aikataulua (seutukunnan alueella on välillä pitkätkin ajomatkat), toiset keskittyvät potilaisiin, kukin omien kykyjensä mukaan. Kaikkia yhdistää halu auttaa. Vaikka lainpykälätkin jo velvoittavat auttamaan, uskon, että harva tekee sitä lain takia, vaan oman itsensä. Kuinka moni voi ajaa ohi ja katsoa seuraavana aamuna peiliin sanoen "ihan sama mitä siellä tapahtui"?

Vakava sairaus on samanlainen pysähtymisen paikka. Aina ei voida antaa edes ennustetta, vaan on katsottava, mitä päivät, kuukaudet, ehkä vuodet tuovat tullessaan. On sulateltava jälleen kerran sitä, että elämä ei ole meidän käsissämme. Siksi on tartuttava tähän hetkeen ('carpe diem')

Oke Peltosen sanat puhuttelevat tänään enemmän kuin pitkiin aikoihin:

Paljon ois aihetta lapsella kiittää,
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain,
iltahan ehditty, lahja on parhain.

Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
niistä ei yhden ees kadota sallis.

Lapsonen, siis kätes yhtehen liitä,
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos, tänään on juuri
varattu sinulle siunaus suuri.

Perheeseemme kuuluu uusia tuulia. Ei, kyse ei ole uudesta asunnosta eikä perheenjäsenestä, vaan minun harrastuksieni monipuolistumisesta ja Saran reviirin laajenemisesta.

Aloitetaanpa vaikka Sarasta. Koulun alku jännitti kovasti, koska Sara ei ollut juuri kulkenut missään yksinään. Itsenäistymistä vaadittiin siis kerralla paljon. Onneksi kaikki on mennyt hyvin. Yhden kerran on ollut avain hukassa, mutta sekin löytyi kiipeilytelineeltä. Kännykän käyttö sujuu kivasti. Olen sopinut, että Sara soittaessa hylkään puhelun ja soitan hänelle. Työsuhdeliittymällä kun voi puhua privaattipuheluitakin kohtuullisesti ja näin Saran lasku pysyy pienempänä. Yleensä puheluita kertyy päivässä yhdestä kolmeen: "Saanko mennä Sallalle?" "Voinko ottaa välipalan jälkiruuaksi piparin?"

Voi siis päätellä, että iltapäivät kotona ovat Saralle jossain määrin yksinäisiä. Onneksi lähellä asuu useampi kaveri. Meille saa tulla iltaisin, kun aikuinen on kotona. Ja lapset ruokitaan, jos meillä on ruoka-aika. Tästä ruuan tarjoamisesta oli jollakin foorumilla aikanaan puhetta ja arvioin, että tulevaisuudessa, kun lapsia kyläilee, he saavat ruokaa siinä missä muutkin. Ja näin tosiaan on tapahtunut. Käsittääkseni Sara on myös kavereiden luona saanut välipalaa tai ruokaa. Olettaisin, että jos jotain hankaluutta on, aikuiset ottaisivat yhteyttä.

Läksyt tehdään vauhdilla, kirjainten ja numeroiden oikeaoppinen kirjoittaminen tympii, mutta muuten sujuu kivasti. En tiennytkään, että jo ekaluokalla opetetaan ravintoketjuja (jäkälä - poro - ihminen) tai yhteyttämistä ("kasvit ottaa hiilidioksidia ja tekee siitä happea, siksi kotona pitää olla paljon kukkia ja niitä pitää muistaa kastella"). Niinpä niin, kun äiti muistaisikin kastella ja avata verhot, että niitä muita yhteyttämisen ainesosiakin riittäisi.

Sara aloitti myös seurakunnan tyttökerhon. Vetäjät ovat lukioikäisiä nuoria ja kerho on 1.-3. luokkalaisille. Tavoitteena on, että Sara uskaltaisi itse mennä kerhoon tässä syksyn mittaan. Toistaiseksi olen vienyt, kun on joko ollut huono sää tai omia menoja samaan aikaan. Pyhäkoulua on sunnuntaisin, kerho taas maanantaisin.

Tuntuu hassulle, kun lapsi kasvaa. Aiemmin se oli enemmänkin uusien taitojen ihailua. Vauvana erityisesti, mutta isompana esimerkiksi piirtämisen kehittyminen oli kivaa seurattavaa. Nyt kasvu on enemmänkin tiedollista, mutta myös itsenäistymistä. Koska itse käyn koulussa ja nykyisin myös helmityöilloissa (siitä kohta lisää), yhteisiä koti-iltoja on aika vähän. Ennen oltiin kotona vaan, puuhasteltiin yhdessä ja oma aika oli vähäistä. Nyt on aivan mahdollista istua tietokoneella tai sohvalla käsityön kanssa, tai jopa lukea rauhassa illalla viiden ja seitsemän välillä! Kummallista.

Sydän syrjällään lapsen päästää pyöräilemään ja teitä ylittämään. On vain luotettava, että järki pysyy tytöllä päässä, jarrut kunnossa ja suojelusenkeli matkassa. Niin monta kertaa olen käsiä turvallisen ulkoilun puolesta ristiin laittanut, ja luulen, että sitä kyllä tarvitaan jatkossakin. Pienen lapsen äidillä on pienet huolet, isomman äidillä isommat. Mitä lie viiden tai kymmenen vuoden päästä? Mutta nyt eletään tätä päivää ja huomiselle on omat murheensa. Siitä lähdetään :)

Saran uusien juttujen lisäksi olen iloinen omasta ajastani ja uudesta harrastuksesta. Olen 'aina' neulonut ja tehnyt ristipistoja, jonkin verran ommellutkin. Kuluneella viikolla rohkaistuin lähtemään seurakunnan helmityöiltaan, joka on tarkoitettu hengähdyspaikaksi pienten lasten äideille. Minut otettiin tosi ystävällisesti vastaan, ja oikeastaan harmitti, etten viime keväänä sinne uskaltautunut. Ei vain tullut lähdettyä.

Tein ensimmäiseksi työkseni kaksi kännykkäkorua. Siinä tuli harjoiteltua työkalujen käyttöä ja erilaisia tapoja taivutella metallia. En tiedä edes vielä, miksi sitä metallilankaa sanotaan, mutta ei se mitään. Ajattelin hankkia vähän tarpeita kotiin ja kokeilla Sarankin kanssa.

Manaan itseäni, kun innostun niin herkästi uusista asioista. Vastahan ostin kilon lankaa. No, sukka on melkein valmis ja toinen tullee nopeasti perässä, kun on aikaa neuloa iltaisin. Kai sitä jossain välissä myös muuta puuhastelee. En aio kovin suureellisia tehdä, mutta jos jotain pientä. Rannekoru, ehkä kaulakorukin. Myös kankaanpainanta houkuttelee. Tein sitä syksyn perheleirillä ja innostuin jälleen. En edes muista, milloin kankaanpainantaa opin, mutta ollessani aikoinaan varkkarikerhon vetäjänä vastasin käsityöpuolesta luovan toiminnan iltoina. Pitäisiköhän vaihtaa alaa ja ruveta askarteluohjaajaksi? :)

Koulun suhteen on juuri nyt vähän hiljaisempi aika, mutta luulen että marras-joulukuussa rysähtää. Kevätkin tulee olemaan kiireistä, kun on minikonferenssia ja seminaaria. Ryhmätyöt ovat ok, mutta yksilösuoritukset vähän tökkivät. Toisaalta konferenssipaperin laatiminen on hyvää harjoitusta gradua varten.. kun keksisi aiheen. Kai sitä tekstiä sitten tulee, kun tutustuu aiheeseen tarkemmin. Tämän hetken tavoite on saada vihonviimeinen ohjelmointityö alta pois.

Myös töissä on uusia tuulia. Henkilöstömuutoksia tulee syksyn mittaan ja työtehtäviäkin tarkistetaan. En ole huolissani, vaan pikemminkin tyytyväinen, että saadaan tarkempia rajauksia. Toimintasuunnitelmien ja budjettien laatiminen sekä kehityskeskustelut ovat myös vuorossa marraskuusta alkaen, joten tohinaa riittää.

PS: Saran lapaset sain valmiiksi viime kuussa - eihän niitä aloitettukaan kuin jouluna 2006:

Edit 29.9. Tällaiset kännykkäkorut sain aikaan helmi-illassa:

Onnea Hanci! Olet voittanut Arvaa mikä -kisan :) Arvasit aivan oikein, kyse oli tosiaan kuluneesta kengänkärjestä. Kenkä on Janin oikea kenkä, jossa on metallinen turvakärki ja jonka pinta on todella kulunut. Myös Ankka arvasi siis oikein, ja palkinto arvottiin Saran toimesta teidän kahden kesken.

Mutta koska muutkin arvaukset olivat niin hyviä ja luovia, päätimme yhteistuumin nostaa lippalakista kaikkien osallistujien kesken jotakin lohdutukseksi. Karla oli se toinen onnekas, joten jahka saan osoitteenne, pakkaamme Saran kanssa postilähetykset.

Kiitos osallistujille, tervetuloa toistekin :)

Tiedän, minulla on rästissä monta hommaa. Ainakin arvaustehtävän palkinnon arvonta. Samoin tarinamaanantain haasteisiin en ole jaksanut paneutua tässä hässäkässä.

Sallinette minun kuitenkin esittää kootut selitykseni. Olen ollut matkoilla 23.7 alkaen, käynyt vain 2 yötä kotona nukkumassa tässä välissä. Taivalta olen taittanut tänä aikana vajaa 10 000 km, odottanut matkalaukun saapumista, pyykännyt kiireessä, etsinyt kadonneita tavaroita, ja koittanut pysyä hereillä ihmeellisiin aikoihin.

Nyt olemme palanneet reissuiltamme ja toivon mukaan elämä normalisoituu, koska tänään alkoi kouluni - Saralla ensi viikolla. Ei voida siis enää haahuilla siellä täällä satunnaisina päivinä, kun jälkikasvulla on oppivelvollisuus. Luulen kuitenkin, että otamme ommoo lommoo aika ajoin, kun ainakaan minun vanhemmillani ei juuri tavallisena viikonloppuna vierailla.

Laskeskelin juuri, että jos neljän junaan perjantaina kerkeisi, olisi puoli yhdeltätoista perillä. Sunnuntaina pitäisi lähteä viimeistään puoli yhdentoista junalla, jotta ehtii purkaa laukut ja mennä ajoissa nukkumaan. Siis vaivaiset 1,5 vuorokautta, joista nukkumiseen menee puolet. Kyllä lapsen pitää isovanhempiaan nähdä. - Ja nukkua. Tenava nimittäin kukkuu edelleen vaikka kymppiuutisetkin loppuivat jo. Ei kun uusi yritys makuuhuoneessa.

Arvontakone käynnistyy mahdollisimman pian, joten peukut pystyyn :)

Meillä viidellä matkalaisella on yhteensä satoja ellei tuhansia kuvia ja videoleikkeitäkin parin tunnin edestä. Niiden editoimiseen menee aikaa, mutta tässä pikaotos siitä, mitä viikon aikana tuli vastaan.

Itse tapahtuma järjestettiin Fira Valencia -messukeskuksessa, jonka kahteen saliin oli sijoitettu telttoja nukkumista varten, kahteen tietokoneita pelaamista, modaamista sun muuta varten ja yhdestä löytyi ruokala sekä näytteilleasettajien paikat.

Juegos-puolella pelattiin 24/7, kun taas modauspuolella rakennettiin näinkin suuria juttuja. Suurin osa oli kuitenkin varustautunut tapahtumaan normaalilla tietokoneella.

Myös tietokonesalien laidoilla oli näytteilleasettajia ja muita esitelmöitsijöitä. Yksi niistä oli Mindball, peli, jossa voittaja on se, joka rentoutuu paremmin. Mitä matalammat aivokäyrät ovat, sitä pidemmälle vastustajan puolelle pöytää pallo rullaa.

Ruokailut oli järjestetty samassa talossa, jos halusi syödä "tavallista" ruokaa (tai pizzaa..) Tämän eksoottisempaa ruokaa en ole tainnut saada. Kolmimetrisissä padoissa kypsennetty kanapaella oli hyvää, joskin suomalaiseen makuun todella öljyistä :)

Koska niin kauas kotoa olimme lähteneet, piti tietysti käydä katsomassa maisemia. Suunnistimme modernia arkkitehtuuria katsastamaan Valencian keskustan länsipuolelle. Tottahan myös palmua piti halata :)

Tämä postaus sisältää otteita sähköposteista, joita lähetin matkalta. Kunnon matkakertomus tulee jollakin aikataululla jonnekin, samoin kuvat. Olemme kotiutuneet sunnuntaina, mutta matkalaukut ovat vielä jossakin maailmalla. Meistä viidestä matkaajasta vain yksi sai laukkunsa omalla lennollaan mukana. Hyvä mäihä!

24-Jul-2007 21:49

Eli saavuttiin tanne myohaan ma-iltana; koneet oli aika taynna ja Barcelonassa oli vahan kiire vaihtaa, kun piti juosta terminaalista toiseen. Kerittiin kuitenkin hyvin, mita nyt Ollin matkalaukku jai jonnekin matkan varrelle, ilmeisesti Barcelonaan juuri. Siella on kuulemma ollut ongelmia matkatavaran kanssa.

Puolilta oin takalaista aikaa - oltuamme vaihtelevasti hereilla aamuneljan ja kuuden jalkeen, veimme tavarat hotelliin, otimme olennaisimmat mukaan ja jatkoimme Feria de Valenciaan, joka on paikallinen messukeskus. Paasimme nukkumaan ehka kolmen aikoihin yolla, suurin osa porukasta jai viela pelaamaan; kahvila on auki 24 h vuorokaudessa ja yot ovat kuumia ja aivan pilkkopimeita. Hulluinta oli tulla lentoasemalta pihalle taksijonoon ja huomata, etta palmut kasvavat ihan vieressa! :)

Taalta nyt kirjoitan; kaksi salia on taynna koneita, valot ovat hamaralla, toiset pelaavat tietokoneella, toiset tanssimatoilla, jotkut koripalloa. Onpa taalla sellainenkin peli, jossa kaksi pelaajaa mittelevat vastakkain ajatuksen voimalla ja koettavat vierittaa pallon rentoutumalla vastapuolelle. Otsassa olevat anturit mittaavat pelaajan rentoutumisastetta ja se voittaa, joka osaa rentoutua parhaiten.

Myos hartiahierontaa taalta saa, ilmaisia reppuja, kynia ja kaikkea, mita nyt messuilta mukaan yleensakin lahtee. Pelit ja tietokoneet seka niiden valmistajat ovat tietysti paaosissa. Talla hetkella Jani ja pojat suunnittelevat huomista esitystaan paikallisten isantien kanssa. Kaikki ovat olleet tosi ystavallisia, jarjestelleet asioita ym. Ainoa huono puoli on, etta jopa nuoret ovat varsin huonoja englannissa. Yritapa kysya neuvoa, tai ostaa lippuja metroon. Elekieli ja pikkusanakirja auttavat eniten. Mutta niin vain paivalla kaveltiin kymmenkunta kilometria arkkitehtuuria ja maisemia ihaillen. Kuvia tulee nettiin varmaan sitten, kun paastaaan kotiin.

Kuuma on myos ollut! 34 taisi olla taman paivan ennatys. Eli vetta on kulunut alyttomia maaria ja aurinkorasva voimakkuudella 30 ei ole ainakaan minua auttanut, vaan kasivarsia jo kihelmoi. Taalla hallissa on viileahko sentaan.

En nyt akkiseltaan osaa taman ihmeempia kertoa; on niin paljon nahtavaa ettei oikein malta tahan koneelle pidemmaksi jaada.

28-Jul-2007 22:03

Hola,

nyt on suomalainen kone lainassa ja näin ollen ääkkösetkin pitäisi näkyä ihan ok. Viikko on mennyt nopeasti, tiistaina oltiin kaupungilla ja ke-pe tehtiin töitä. Tänään käytiin ekaa ja viimeistä kertaa uimassa välimeressä; kun ei aiemmin ole kerinnyt. Tosin minä vain uin. Oli suolaista vettä ja isoja aaltoja, keräsin simpukoita rannalta. Jo parissakymmenessä minuutissa sain rusketusrajat siitä 30-suojakertoimesta huolimatta. Jani oli ilman paitaa ja sillä on rinta ihan punainen. Jounilla on palanut sandaalien remmien välistä jalkapöydät. Voi meitä vaaleita skandinaaveja!

Palasin sitten yksin rannalta campukselle, pojat jäivät nähtävyyksiä katselemaan. Oli ihan hyvä ratkaisu, sain vähän pakattua - ja nukuttua, illat tuppaavat venymään. Kun vielä keksisi, miten kuivattaisi uimavaatteet matkalaukkua varten - täällä on nimittäin todella kosteaa eikä hotellihuoneen ilmastointikaan hirveästi auta.

Nyt illalla oltiin vielä hotellin uima-altaalla, Jani ja Jounikin uivat, Antti ja Olli vain nauroivat meidän läträämisellemme. Ollin matkalaukkukin löytyi ja ollaan nyt kolmisen päivää käytetty metkun omia t-paitoja.

Esitykset menivät kivasti, tosin tulkki ei ollut oikein kiinnostunut aiheesta. Olen puhunut espanjaa, ranskaa, saksaa ja opettanut suomenkielisiä lauseita ihmisille. "Hyvää työtä", "nörtti" ym. kuulostavat täkäläisten korvaan hirveän ärrävoittoisilta ja ääkköset hirvittävät :)

Kuvia löytyy Campus Partyn omilta sivuilta, valitse vasemmasta laidasta Galeria, sitten Miercoles (keskiviikko) keskeltä ylhäältä. Vaaleanpunataustaiset ovat modausalueelta.

Lähtö aikaistui parilla tunnilla eli viimeisiä viedään. Nukuin 01:30-07:15 ja pää on "hieman" raskas.

Nyt täällä on jopa siistiä, kun olen siivoillut irtotavaroita oikeille paikoilleen. Hesassa saan uuden t-paidan, jota on kissojen ja koirien kanssa metsästetty. Kiitos Postin, Itellan, minkä lie, mutta paidat olivat postitoimipaikassa jo perjantaina, mutta seuranta ei ollut päivittynyt. Hohhoijaa.. No, onpahan paita kuitenkin. - Ja siis koko seurueella on nyt samanlaiset, jokaisella oma nimi tai nick rintapielessä.

Kaaos ei ole oikeastaan hellittänyt, päinvastoin. Sohvat ovat täynnä huolellisesti käärittyjä pakkauksia, matkalaukut avoimina lattialla ja keittiö edelleen yhtä täynnä tavaraa - tällä kertaa onneksi enää lähinnä niitä, jotka jätetään rannalle ruikuttamaan.

Olen tehnyt keinonahasta väriviuhkaa, leikannut piirtoheitinkalvoja, osoitelipukkeita, maistellut salmiakkia ja juonut energiajuomia pysyäkseni hereillä. Luulen, että ensi yö jää lyhyeksi, mutta olkoon. Jospa Hki-Barcelona-lennolla voisi nukkua?

Vanhan kaveripariskunnan tapaaminen oli oikeastaan tosi hyvä keskeytys pakkaamishäslingille. Tapasimme heidät museon rannassa kahvilassa, mistä jatkoimme syömään. Useampi tunti hurahti nopeasti, kun muisteltiin vanhoja (tapasimme viimeksi noin kymmenen vuotta sitten) ja puhuttiin uusia. Kiitoksia S ja H, jos tätä luette ;)

Nyt jatkuvat hommat olohuoneessa. Ehkä tässä tunnin, parin sisään pääsee nukkumaan?

Näkisittepä meidän olohuoneen ja keittiön. Keittiön pöydällä mahtuu hädin tuskin syömään. Tilanne on ollut kuukauden päivät sama, olemme syöneet siellä täällä ja vuoroissa, kun pöydän on vallannut elektroniikka. Olohuone taas oli eiliseen asti kohtalaisen siisti, mutta kun kannoin vaatepinkkoja sohvalle, otin matkalaukut esiin ja aloimme sovittaa modeja, työkaluja ja muita tarpeita laukkuihin, alkoi kaaos.

Yllättäen eilen illalla soitti myös Janin vanha kaveri, joka on tulossa tänään Raaheen. Tarkoitus olisi puolen päivän aikohin tavata, mutta - anteeksi nyt - minun ajatukseni ovat jossain muualla kuin sosiaalisuudessa. Oikeasti on hyvä, että saadaan jotain muuta ajateltavaa.

Sara soitti eilen illalla ja oli käynyt saavissa uimassa. Tiedättehän ne 50-80 litran paljut, joihin voi vaikkapa valuttaa sadevettä ränneistä, täyttää kylmällä vedellä vanhanajan saunassa, jossa kuuma vesi saadaan puilla lämmitettävästä padasta. Jo muutama vuosi sitten se oli tytöstä varsin lystiä. Kiva, että maistuu vielä "isollekin" tytölle.

Oikeastaan vielä puuttuu muutama modaustarvike ja ne käyttötavarat, joita tarvitaan vielä tänään ja huomenaamulla. Ja niin, hame on edelleen lyhentämättä. Mitäs ostin aikoinaan kaunista, mutta niin luirua ja liukasta kangasta, että työ tuntuu todella vaikealta. Ja kun se pöytäkin on jo vallattu..

Siirryn silittämään MetkuMods-logoa t-paidan rintamukseen.

Toinen osapuoli nukkui hyvin, toinen huonommin. Nyt on kuitenkin tehty lisää modaustarvikehankintoja, katsastettu matkalaukkutarjonta ja päätetty tuliaisista.

Vielä ei jännitä, on vain ajatuksia päässä ja kamalan pitkä lista asioista, jotka pitää muistaa: aurinkorasva tehokkaalla suojakertoimella, käteistä, että pääsee alkuun ja niin edelleen. Janin housut on lyhennettävä ,samoin minun hameeni, mutta ne nyt ovat piece of cake tässä hektisessä konkurssissa ;)

Deadline lähestyy uhkaavasti. Univelka painaa päälle. Ei auta, on jatkettava.

Viimeisillä voimillaan hän raahustaa tietokoneen ääreen, avaa blogin päivityssivun ja naputtelee unenpuutteesta sumein silmin pari riviä. Näppäimistö tuntuu elävän omaa elämäänsä, välilyönnit jäävät uupumaan. On aika sulkea tietokone.

Tai jatkaa valvomista tsempaten toista osapuolta, joka sinnikkäästi koittaa valmistella töitään esityskuntoon. Vaikka sitten pää jo nuokkuen.

Ei, en ihmettele poliittisia suuntauksia, vaan palaan aiheeseen lapset ja vaatteiden värit.

Kävin Saran kanssa leikkipuistossa. Saapuessamme puistoon siellä oli jo 2- ja 4-vuotiaat tytöt äitiensä kanssa kiipeilemässä. Pienempi kysyi isommalta: "Onko tuo lapsi poika vai tyttö?"

Öh? Minun Sarani, pitkähiuksinen ja käsittääkseni ihan tyttömäinen piirteiltäänkin muka poika? Kunnes hoksasin. Saralla oli siniset housut ja sini-violetti-harmaa paita sekä maastonvihreä lippis.

On pelottavaa, jos pienestä pitäen lapsille opetetaan, että tietty väri liittyy tiettyyn sukupuoleen. En tietenkään tiedä tytön taustoista, mutta sen huomasin, että hän oli vaaleanpunaisissa. Yhdestä tapaamisesta ei voi tehdä kovin kattavia johtopäätöksiä, mutta Saraa tuo kysymys kyllä hämmensi.

Koska ns. naiselliset asiat eivät paljoa minua jaksa kiinnostaa, lienee turha olettaa, että jatkossakaan Saraa erityisesti sellaisiin kannustaisin. On monta eri tapaa tukea lapsen itsetuntoa hänen kasvaessaan nuoreksi mieheksi tai naiseksi. Jos homma jää vaatteen väärästä väristä kiinni, lupaan syödä tuon pahamaineisen maastonvihreän lippiksen *uhoaa*

Arvaa mikä tämä on?

Oikein vastanneiden kesken arvotaan pieni yllätyspalkinto. Aikaa vastaamiseen on kuukauden loppuun asti (31.7.2007 klo 23.59, Suomen aikaa metkun palvelimella, jos pilkkuja viilataan). Kirjaa kommenttiisi arvaukseksi lisäksi yhteystietosi, jotta voin ottaa yhteyttä, mikäli voitto osuu juuri Sinulle.

Jaatiina haastoi minut kertomaan seitsemän faktaa itsestäni:

1. Tuleva lomareissu jännittää.
2. En haluaisi tehdä kotitöitä, ainoastaan istua tietokoneella.
3. Tykkään lukea kirjoja, mutta nyt en ole jaksanut keskittyä niihin.
4. Minusta on kiva käydä kirkossa.
5. Parisuhde ja vanhemmuus tökkii välillä ja pahasti.
6. Oloni on todella tukkoinen allergioiden takia.
7. Lapsi ei nuku vieläkään, vaikka kello tikuttaa yhtätoista yöllä.

Jep jep. Eipä ole nyt lomalla tullut juuri tietokoneella oltua. Postit olen katsonut ja hyvin harvakseltaan niihin vastannut. Postituslistat ja foorumit, hyvää kesää vain teille. Delete-näppäin laulaa, kun tuhoan lukemattomia lukemattomia ("innumerable unread") viestejä, joiden aiheet ovat jo vanhentuneita.

Sara lähti ennen juhannusta Pyhännälle, jonne me tulimme juhannusaattona perässä. Siitä alkaen olemme luuranneet pääasiassa siellä. Kaikki he, jotka ovat syystä tai toisesta asuneet toisten ihmisten luona pidempään kuin viikon kerrallaan tietänevät, mistä puhun, kun sanon, että oli ihana palata kotiin. Ei mummolassa ole sinänsä mitään vikaa, mutta kun se ei ole oma koti. Vaikka vaate- ja ruokahuolto pelaavat hienosti, ne tapahtuvat talon emännän ja isännän, ei meidän vieraiden tahtiin. Vein kyllä oman pesuaineen kestovaipoille.

En kyllä jaksaisi olla kovin pitkään missään muuallakaan, Janin kotona vaan sattuu olemaan paljon tekemistä koko perheelle. Olen opetellut pelaamaan tennistä, käynyt kalalla, joskaan en pidä kalojen kiusaamisesta - enkä kyllä järvikalasta ruokanakaan. Lisäksi olen loikoillut laiturilla ja kurkkinut rantaveteen, missä pikkukalat pitävät laiturinaluskokouksiaan. Käynyt uimassa, seilannut suihkulähteen alta ukkosmyrskyä pakoon ja raapinut koipeni verille tuntemattomasta syystä ilmenneen ihottuman takia.

Olen osallistunut järvenympäripyöräilyyn ja puolivälissä tankannut itseni jättikokoisilla jäätelötötteröillä. Lakritsi oli paras. Olen tavannut "kauan kadoksissa olleen" serkun, syönyt rosvopaistia, herkutellut salaateilla ja ommellut kesähameen.

Ristipistoihin ja rakkausromaaneihin ehdin jo kyllästyä, mutta ei hätää, pistellä ehtii joskus talvella ja romaanit voi laittaa kiertoon. Mietin jo, että jättäisin Oulunsaloon ja Helsinki-Vantaalle BookCrossing-kirjoja. Näihin paikkoihin olen menossa, koska lähden Janin kanssa heinäkuun lopussa viikoksi Espanjaan. Kyse on tavallaan työmatkasta, sillä lähdemme Suomen Assembly-tapahtumaa vastaavaan Campus-Partyyn edustamaan Metku.netiä. Sara menee siksi aikaa mummolaan Jyväskylään.

Tarkoitus oli tavata espanjalainen kirjekaveri Valenciassa, mutta kun aloin kyselemään hänen aikataulujaan, kävikin ilmi, että hän muuttaa juuri tuolla viikolla. Suomeen! Hei haloo, lennän etelään ja hän tuleekin samaan aikaan tänne. On tosi hienoa, että hän sai töitä Suomesta, koska on siitä pitkään haaveillut, mutta toki vähän harmittaa, koska olin ajatellut, että näin saisin kielitaitoista naisseuraa edes yhdeksi, kahdeksi päiväksi.

No, minä olen iso ihminen ja pärjännen itsekseni, vaikka satelliittikuvat Valenciasta pelottavat. Tiilitaloa toisen perään, vihreää läntti siellä täällä. Ja tietysti taskuvarkaita liikkuu pilvin pimein juuri minun perässäni. Työmatkamorsion kohtalo on katkera, mutta minkäs teet.

Sara sai synttärilahjaksi siniset maastokuvioiset kumisaappaat. Lahja oli mieluinen, vaikka koko olikin ehkä yhtä liian suuri. Ei se mitään, äiti osti pohjalliset ja nyt ovat uudet kengät valmiit keskiviikon sateita varten. Kun tänään leikkasin pohjallisia sopivaksi ja samalla kirjoitin nimen kumppareihin, huomasin mielenkiintoisen tekstin tuotelapussa. Light blue / black on suomennettu poikaväriksi, mitä se sitten liekään. Ilmeisesti sinisävyinen on Suomessa poikien ja punasävyinen tyttöjen väri?

Jo Saran vauva-aikoina sain hämmästeleviä katseita osakseni, kun äitiyspakkauksen sinisen haalarin sisältä kuoriutuikin tyttövauva. Tuttu motkotti samaisen sinisävyisen pakkauksen poikamaisuutta. Hei haloo, ilmainen lahja suomalaisille äideille, mitä siitä valittamaan? Mutta niin lujasti on tämä sukupuolijako iskostunut mieliimme, että automaattisesti tunnistamme sukupuolet sen mukaan, minkä väristä vaatetta - erityisesti lapsi - päällään kantaa.

En itse erityisemmin pidä vaaleanpunaisista ja pinkeistä, yksi lohenpunainen toppi vaatekaapistani löytyy. Muutoin vaatekertani ovat sinistä, violettia ja musta-valkoista, jokunen punainen paita on piristystä antamassa. Värit eivät liity sukupuoleen vaan persoonallisuuteen, ehkä vähän ihon, silmien ja hiusten väreihinkin.

Värien psykologiaa ymmärtää jokainen suomalainen: punainen kieltää, vihreä sallii. Liikennemerkeissä sininen tiedottaa: tuolla on nähtävyys. Mutta mennäänpä kysymään muualta maailmasta. Kerrotaanko Ugandassa tai Singaporessa, että sininen on poikien väri? Ken tietää, kertokoon meille muillekin.

Eräs negatiivinen väreihin liittyvä muistoni liittyy juuri näihin tyttö-poika-jaotteluihin. Ollessani Linnanmäellä yli 20 vuotta sitten ongintaan sai ostaa punaisia ja sinisiä lippuja. Äiti osti kaksi lippua, minulle ja veljelle ja sai tietysti yhden kumpaakin. Mutta voi, mikä pettymys oli, kun veli sai jonkin pienoismallin tai askartelujutun, kun tytöille oli tarjolla peiliä ja helminauhoja. On vain harmi, että parissa kymmenessä vuodessa maailma ei näytä tältä osin muuttuneen miksikään. Tyttöjen ja poikien lelut, vaatteet ja värit erotellaan vauvasta lähtien.

Summa summarum. Olkaamme (Saran kanssa) outolintuja, kun käytämme sinistä. Olkaamme nörttejä, kun värkkäämme tietokoneella ja tutkimme teknoleluja. Olkaamme ylpeitä monipuolisista taidoistamme, sillä osaammehan myös paistaa lättyjä ja tiskata. - Onneksi meillä myös miespuolinen perheenjäsen osaa kaikki edellämainitut asiat ;)

Tasan seitsemän vuotta sitten olin aika sekaisin. Sara syntyi 10.38 ja tässä vaiheessa olin ehkä juuri sanonut heiheit Janille ja vauvalle, jotka poistuivat leikkaussalista synnytysosastolle. Verenpaine oli todella korkea, sain lääkkeitä ja ajantaju katosi. Ensi-imetys tapahtui heräämössä pari tuntia myöhemmin ja siiitä alkoi yhteinen taipaleemme. 7 vuoden varrelle on mahtunut monenmoista, ja matka jatkuu.

Eilen sain tietää, että Saran koulun yhteyteen ei todennäköisesti tule iltapäiväryhmää eli koulupäivien jälkeen on tiedossa yksinäisiä tunteja. Tuntuu pahalle. Minusta 7-vuotias on liian pieni olemaan yksin monta tuntia. Toki on kavereiden koteja, joissa on aikuisia paikalla, mutta maailma tuntuu julmalle paikalle, kun näin yht'äkkiä pitää oppia itsenäiseksi, avain- ja kännykkälapseksi.

Mietin töiden lopettamista (epätoivo iski!), vähentämistä (realistista), etätöitä (ei tunnu saavan vastakaikua pomoilta). Palkattua hoitajaa, jonkun tutun aikuisen hyödyntämistä. En juuri nyt, kerta kaikkiaan tiedä, mitä tehdä! :( Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä eikä tämän saa antaa haitata viikonlopun juhlia. Ideoita hoitojärjestelyiksi otetaan ilomielin vastaan.

Apuaa, hirveää, kamalaa. Saran eskarikaveri viettää synttäreitä samana päivänä kuin Sara. Onneksi vain yksi Saran kutsumista tytöistä oli kutsuttu myös tuon kaverin synttäreille. Ei tule suuremmin ongelmia. Harmittaa vain, ettei tällaisesta tiedetty aiemmin.

Meillä on siis meneillään suunnittelut ja valmistelut juhlia varten. Otan samalla varaslähdön ja tutkailen, miltä tuntuisi pitää isommat 30-vuotisjuhlat elokuussa. Siitä on ollut puhetta, mutta mitään ei ole päätetty - vielä.

Tarjottavaa on tietysti oltava. Viime vuonna ei ollut täytekakkua, vaan vieraille tarjottiin jäätelöä. Erikoisuutena oli melonisiili, eli puolikkaasta melonista oli muotoiltu siilen mallinen otus, jonka piikkeinä oli cocktailtikkuja juustokuutioineen, viinirypäleineen sun muineen.

Tänä vuonna on tarkoitus, että ensin juhlivat Sara ja eskarikaverit, sen jälkeen on sukulaisten vuoro. Minun vanhempani pääsevät käymään vasta seuraavana viikonloppuna, mutta eiköhän se suju näinkin.

Tarjoilut ovat seuraavat:
Täytekakku
Voileipäkakku
Mustikkapiirakka
Kasvistikkuja ja dippiä
Jotakin keksejä sekä suolatikkuja ym. suolaista naposteltavaa

Miltä kuulostaa? Minusta ihan ok, vaikka en toki ole juhlia kovin paljoa pitänyt. Lapset eivät kuitenkaan arvosta sen seitsemää sorttia leivonnaisia ja he ovat kuitenkin enemmistönä vieraissa.

Koska tarvitsen selkeitä suunnitelmia, olen listannut tehtävät kullekin päivälle. Jännittää, pysyykö järki päässä lauantaiaamuna, kun on koristeltava kaksi kakkua ja valmisteltava huusholli muuten. Mutta siivota en aio, enkä muutenkaan repiä stressiä vaatetuksesta sun muusta. Toki rojut raivataan syrjään :) Niitäkin varten on muuten pahvilaatikoita odottamassa, samoin askartelutarpeita - pitäähän synttäreillä olla jotain puuhaa.

Eilen lähetin Saran kuvan onnitteluteksteineen paikallislehteen - se on ilmainen palvelu alle 10-vuotiaille. On ihan kiva bongailla tuttuja lehdestä. Lahjaa olemme toki Janin kanssa miettineet, mutta ehkä kännykän hankkiminen on ajankohtaista vasta syksyllä, jos silloinkaan. Yksi pieni ompeluksentekele odottaa tekijäänsä, kun vain saisi sitä ommeltua kun Sara ei näe. Voi tehdä tiukkaa.

Eiköhän tämä tästä.

Leijonaemon blogista bongasin hienon kuvan ja meemin, joten ei kun osallistumaan.

Vihreät ne kyllä on, mutta minkä vihreät?

Mene kännykkäsi nimilistalle!

Nimi 1:
Onko hän hauska? En tiedä.
Oletko halannut häntä? En.
Joku muisto hänestä? Kysyin missä hän asuu. (Imetystukikontakti)

Nimi 5:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? Netissä
Onko hän sinulle tärkeä? Syytä olis olla
Hänen nimensä viimeinen kirjain? I (Jani)

Nimi 8:
Tyttö vai poika? Poika.
Rakastatko häntä? En.
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? Viime viikolla. (Koulukaveri Veijo)

Nimi 10:
Kuinka kauan olette tunteneet? 12 vuotta.
Oletko ikinä suudellut häntä? En.
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? En ehkä salaisuuksia, mutta henkilökohtaisia asioita kylläkin. (Irkkikaveri ja nykyään myös live-sellainen eli Anne)

Nimi 16:
Onko hän kaunis/komee? Vanha ja rapistunut.
Tunnetko hänet hyvin? Neljä, viisi vuotta on arkisin tapailtu.
Onko hän varattu? Öö.. Kyse on päiväkodin lankaliittymästä ;)

Nimi 20:
Onko hän sukua sinulle? Kyllä.
Millainen hän on luonteeltaan? Öh, en osaa kuvata, mukava ihminen ainakin.
Tunnetko hänet hyvin? Kyllä kai, onhan hän Janin veljen vaimo Tiia.

Nimi 23: Oletko lähettänyt hä
nelle tekstiviestejä? Olen
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? Ei. (Raili)

Nimi 34:
Minkä ikäinen hän on? Kolmekymppinen
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? Ei asu.
Vihaatko häntä? En :) (Jaana)

Nimi 40:
Oletko käynyt hänen luonaan? Kyllä.
Onko hän hauska? Mukava ihminen.
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? M. (Maarit)

Nimi 54:
Oletko halannut häntä? En muista että olisin.
Oletko nähnyt hänet humalassa? En.
Onko hän sinua vanhempi? On. (Hanne)

Nimi 60:
Onko hän kaunis? Ihan tavallinen.
Joku muisto hänestä? Hän lainasi lapselleni paljon vaatteita tämän ollessa vauva.
Onko sinulla hänen mese? Ei. (Merja)

Nimi 62:
Onko hän läheinen sinulle? Ei.
Oletko koskaan halannut häntä? Ei.
Oletko ollut ihastunut häneen? Ei. (Soneran asiakaspalvelu)

Nimi 69:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? Ahkera
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? Ei
Oletko nähnyt hänestä unta? Ei (Työkaveri Toni)

Nimi 75:
Kuinka vanha hän on? En tiedä.
Vihaatko häntä? En.
Pidätkö hänestä? Neutraali (Kaupungin sosiaalipalvelut/ perhetyö)

Sitten mene saapuneisiin viesteihin.

EKA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Minä vuonna tämä henkilö on syntynyt? 1981
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? On
Onko kyseinen henkilö enemmän komea vai kaunis? Kaunis. (Arja)

KOLMANNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? Eivät.
Entä mitä he tekevät työkseen? En tiedä tarkalleen.
Tunnistavatko hänen vanhempansa sinut kun tulet heitä vastaan? Eivät. Emme ole koskaan tavanneet. (Arja taas)

VIIDENNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Voiko hän luottaa sinuun? Kyllä
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? Olen
Tietääkö hän viimeisen seurustelukumppanisi (jos sellaista on)? Itsensä, kyllä :) (Jani)

SEITSEMÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? Asuu
Missä tapasitte? Netissä
Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? Oli kai se. (Jani)

YHDEKSÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Onko hänellä kuvia galleriassa? Ei.
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? Ei.
Onko hänellä yhtäkään sinulle omistettua kuvaa? Ei. (Jaana)

YHDENNENTOISTA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Onko hänellä sisaruksia? On.
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? Ei.
Kuinka usein näette? Vaihtelevasti, ei ehkä ihan viikoittain kuitenkaan. (Tiia)

KOLMANNENTOISTA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Rakastatko häntä? En.
Vihaatko häntä? En
Halailetteko paljon? Emme, kun emme ole livenä nähneet (Raili)

VIIDENNENTOISTA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Kuinka paljon sinulla ja hänellä on ikäeroa? Pari vuotta.
Oletko hänelle kateellinen? Vapaa-ajasta ehkä.
Milloin viimeksi kävit kyseisen henkilön luona, vai oletko käynyt? Asumme saman katon alla (Jani)

SEITSEMÄNNENTOISTA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Oletko koskaan antanut hänelle syntymäpäivälahjaa? Olen.
Oletko koskaan antanut hänelle joululahjaa? Olen.
Oletko koskaan halannut häntä? Eilen kai. (Jani taas)

YHDEKSÄNNENTOISTA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Kauanko olette tunteneet? Pari vuotta.
Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi? Vanhempi
Riitelettekö usein? Ei koskaan (Koulukaveri Veijo)

21. VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Oletko koskaan riidellyt hänen kanssaan? En.
Kadutko sitä? En?
Onko hän sinulle läheinen? Ei todellakaan. (Häirikkö, joka lähetti samansisältöisiä tekstiviestejä imetystukiäideille ympäri Suomen. Oikeasti.)

23. VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ. (Nyt loppui viestit..)
Käykö hän töissä?
Onko hän rikas? -
Onko hän ostanut sinulle ikinä lahjaa? -

27. VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? -
Haastatko hänet tekemään tämän? -
Mitä hän harrastaa? -
Onko hän sinun paras kaveri? -

Luettele 9 asiaa joita sinulla on tänään ollut päällä [voi olla mitä vain].
1. Alushousut
2. Rintsikat
3. Farkut
4. Poolopaita
5. Tuulitakki
6. Pipo
7. Lapaset
8. Sukat
9. Yöpaita

Luettele 10 asiaa joita sinun tietokonepöydälläsi on.
1. Kuulakärkikynä
2. Tussi
3. Kännykkä
4. Pyyhekumi
5. Kelan papereita
6. Ruutulehtiö
7. Hiiimatto
8. Mir-avaruusaseman pienoismalli
9. Hiiri
10. Nenäliinoja

Mainitse 9 lausetta jotka olet tänään sanonut.
1. Herää jo.
2. Eiköhän tuo jo riitä.
3. Copy-paste on kätevää.
4. Missä te ootte?
5. En mä tiedä.
6. Tää on tällaista.
7. Se on meidän palvelin.
8. Äitiysloma kestää jotain 10 kuukautta.
9. Missä Nasu on?

Kerro 8 asiaa mitä seinilläsi on.
1. Hyllykkö
2. Itse tehty seinävaate tulppaaniteemalla
3. Piirustuksia
4. Kalenteri
5. Pölyä!
6. Sydänheijastin
7. Pari korttia
8. Peili

Mainitse 7 asiaa joita aiot tehdä ensi viikolla.
1. Nukkua
2. Kutsua itseni kaverille kylään
3. Siivota parveketta
4. Tehdä kouluhommia
5. Valmistella Saran synttäreitä
6. Surffata
7. Nukkua lisää :D

Mainitse 6 paikkaa jossa olet tänään ollut.
1. Kahvihuoneessa
2. Suihkussa
3. Kaupassa
4. Päiväkodissa
5. Pukuhuoneessa
6. Työhuoneessa

Kerro 5 asiaa joita sinun pitäisi tällä hetkellä ostaa.
1. Elämä :D
2. Isompi koti
3. Kukkamaljakko
4. Ruokatarpeita
5. Työkengät

Mainitse 4 asiaa mitä aiot tänään vielä tehdä.
1. Lojua sohvalla
2. Surffailla netissä
3. Lukea
4. Nukkua

Luettele 3 turhaa esinettä jota omistat.
1. Kristallikulho
2. Hopeiset kakkuottimet
3. Lajittelemattomia kankaita ja vaatteita

Haha, kaikkia varmaan kiinnosti hirveästi, mitä teen. Jospa tästä jaksaisi jossain vaiheessa kirjoittaa taas jotain oikeasti järkevää.

Monen blogissa on viime aikoina näkynyt virtuaalilemmikki. Ei kun omat hankkimaan. Olkaa hyvät, näitä saa hoitaa aina kun ei tekemistä löydy :)

Pyykinpesu on kivaa. NOT. Meillä tulee melko paljon pyykkiä ja sen peseminen on tylsää, kuivattaminen vielä tylsempää. Puhtaan pyykin tuoksu on kuitenkin mukava. Ainakin oli, kunnes tajusin, että huuhteluaineet ovat myrkkyä ja tukkivat pesukoneen. En tajua, mikä huuhtelulokerossa on vikana, mutta sinne kertyy jäämiä ja siellä ne sitten muhivat. Yök.

Kirjoitin aiemmin tekstissäni Kerran hörhö, aina hörhö aikovani kokeilla pesupähkinöitä. Tässä raportti.

Otetaan ruokalusikallinen pähkinämössöä - anteeksi vain, mutta en tunnista tuosta selkeitä pähkinöitä, joten silmämääräinen ruokalusikallinen on turvallinen valinta insinöörille. Pistetään pussiin (tämä on kuukupille tehty varapussukka), solmitaan kiinni ja nakataan pyykin sekaan.

Unohdin testierästä eteerisen öljyn, mutta toisin kuin "hajusteettomien" pesu- ja huuhteluaineiden kanssa, tämä pyykkierä ei tuoksu millekään. Vain puhtaalle pyykille. Nam. Seuraavaan erään laitan laventelia (eteeristä öljyä) muutaman tipan, kun sitä sattuu olemaan.

Sanokaa vain hörhöksi, mutta jos tämä luonnonmukainen tapa pestä pyykkiä ja välttää ällömömmöt huuhteluainelokerikossa on vielä halvempaa kuin tavispesuaineet, miksi jättää väliin? :)

Maksamaton linkkivinkki:
Maaemon pesupähkinöiden käyttöohje

Kun tällainen paperi putkahtaa postilaatikkoon, mitä tekee äiti?
A. Tirauttaa pari kyyneltä, kun lapsi on jo koululainen.
B. Ajattelee, että onpa tämäkin byrokratiaa, että lapsi huolitaan kouluun pykälän xzy perusteella
C. Ottaa ja skannaa paperin todisteeksi

Totuus lienee, että kaikkea näitä. No, itketty ei vielä ole, mutta luulen, että eskarin kevätjuhlassa pääsee poru. Itku oli herkässä jo vuosi sitten, kun Sara jakoi ruusuja silloisille eskareille. Mutta vuodet vierivät, on aika jatkaa eteenpäin.

.. Kunhan opeksi ei sattuisi pitkäkyntinen ilkeä nainen, vrt. Helena Brossin Koululla kummittelee.

Elämäni on viime aikoina pyörinyt lähinnä koulun ympärillä. Pääsiäislomalla kirjoitin tietokantajärjestelmien esseeseen case-esimerkkejä mobiileista terveydenhuollon tietokannoista. Lähteenä minulla oli pari julkaisua, joiden teknisiä tietoja käytin hyväksi keksittyjen hoitotietojärjestelmän käyttökohteiden esittelyssä. Menikö yli hilseen? No niin minullakin.

Tietokantajärjestelmien lisäksi valmistaudun turvallisten tietojärjestelmien tenttiin, kirjoitan luentopäiväkirjoja tietojärjestelmien suunnittelumenetelmistä sekä pyörittelen hankalaa referaattia XML-tietokannoista.

Tietoturvasta pitäisi puhua myös töissä, mutta en tiedä, mikä on olennaista lyhyessä tietoiskutyyppisessä pienryhmätapaamisessa. Ketä kiinnostaa kuulla, miksi tietokone pitäisi lukita aina, kun poistuu työpisteestään? Ja kuka haluaa alkaa tekemään niin, kun on paljon vaivattomampaa jättää se lukitsematta, kun salasanaa on vaikea muistaa. Ja jos salasanan kirjoittaa post-it-lapulle ja liimaa monitoriin, on ihan sama jättää näytöt lukitsematta. Puhumattakaan siitä, mitä pöpöjä pesiytyy sähköpostin outoihin liitetiedostoihin.

Eikä siinä vielä kaikki. Viikonloppuna löytyi alakaapista yksi ihanainen sokeritoukka. Makrokuvakin löytyisi, mutta takaan, että kaikki lukijat saisivat ällötyskohtauksen. Sen sijaan esittelen ahkeraa Saraa tiskauspuuhissa, kun laitettiin kaikki ruuat ko. kaapista roskiin ja astiat pyykkiin. Menkää pois pöpöt!

Koska järki meinaa lähteä vähemmästäkin tietoturvapyörittelystä, nollaan päätäni do-it-yourself -labyrinttikuutioiden parissa. Käynnistä ohjelma (LabyCube), valitse parametrit ja tulosta. Taittele, leikkaa ja liimaa - saat kivan kuution, jonka pyörittelyyn menee tovi.

Tarinamaanantain 17. kuva-aihe herätti pohdiskelemaan suhdettani suklaaseen ja vähän muuhunkin.

Olen oikeastaan irtokarkki-ihminen, mutta tykkään kyllä suklaastakin. Sen on ehdottomasti oltava huoneenlämpöistä, ei missään tapauksessa jääkaapissa viilennettynä ja kovetettuna. Suklaan pitää sulaa, jos se viipyy hetken pidempään sormissa. Silloin sen maku myös suussa on parhaimmillaan.

Pääsiäismunien suklaassa minua ärsyttää sen epämääräinen maku. Ne eivät ole laadun riemuvoittoja myöskään sisällöltään. Toki suklaamunat on suunnattu enemmänkin lapsille, mutta ei kai se tarkoita, että suklaa voi olla mitä tahansa epämääräisen makuista sokeri-kaakaomömmöä?

Tänä vuonna en ole ostanut kuin yhden pääsiäismunan ja sekin tapahtui vain siksi, että Sara sai hepulin kaupassa, kun olimme reissussa. Huono syy ostaa herkkuja, mutta joskus on pakko tehdä ei-niin-järkeviä ratkaisuja.

Tunnustan, että heitin Saran viime vuotisia pääsiäismuna-aarteita roskiin eilisen siivousoperaation ohessa. En tiedä kamalampaa kuin joka laatikosta tursuavat pikkutavarat, joilla jokaisella on oma tarinansa ja paikkansa. Olen sydämetön, kamala ihminen, joka ei arvosta toisten muistoja. Mutta jos tilaa on 60 neliötä kolmelle hengelle, ei voi olettaa, että kaappeihin ja laatikoihin voisi säilöä mitä vain. Vielä raaemmalla kädellä voisi seuloa, mutta en raaskinut.

Olen inhottava ihminen, kun toivon aineettomia lahjoja. Mutta kun ei ole tilaa tavaroille. Eilen siivosin hirvittävän määrän sekalaista rojua jätesäkkiin, täytin useamman pahvilaatikon pieneksi jääneillä tai muuten vain säilöttävillä vaatteilla, kuten toppavaatteilla. Mitään yllätyksiä tavarapaljoudesta ei löytynyt, mutta jääkaapista löytyi - yllätys, yllätys - viimevuotisia suklaamunia. Ja päiväystä riittää toukokuulle. Siis eikun herkuttelemaan illalla. Videoilla odottavat Greyn anatomia ja NCIS Rikostutkijat.

Tämä on noloa. Vasta nyt sain editoitua joitakin joulukuvia galleriaan. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tänään alkaa hiihtoloma. Tosin minä en hiihdä. Ja tämä ilta ja huominen päivä menevät koulussa, joten ehkä se loma alkaa oikeasti vasta lauantai-iltana. Sunnuntaina nokka kohti etelää - ei etelä-etelää, vaan ihan vain Keski-Suomeen.

Lomalle ei ole suunniteltu ihmeempää ohjelmaa. Otan sekä käsityön että koulutyön mukaan, mutta en uskalla arvailla, kumpi etenee enemmän. Sanakirjaa en jaksa alkaa raahaamaan, joten veikkaan käsityötä. Suunnitelmissa on miesten kaksiväriset villasukat. Sukkien tuleva omistaja.. no, enpäs kerrokaan! :)

Toivotan siis hyvää naistenpäivää 8.3 jo etukäteen. Wikipedia kertoo päivän taustoista lisää.

Eskarissa ollaan siinä vaiheessa, että lapset ovat alkaneet mitata erilaisia asioita. Pari viikkoa sitten Sara ja Tiina mittasivat metrin pituisella narulla pöytää, mattoa ja taulua. Sitten oli vuorossa lyhyt viivotin. Sama pöytä oli pituudeltaan 1,5 narullista, mutta aika monta viivottimellista.

Viime viikolla lapset saivat tehtäväkseen tuoda päiväkotiin oman vauvakuvansa ja tiedot syntymämitoista. Kaksospojista oli kuva lämpökaapissa, kuten Sara asian ilmaisi. Piti sitten jutella siitä, että vauva kasvaa äidin masussa tietyn aikaa, mutta jotkut haluavat syntyä etuajassa ja jotkut taas eivät haluaisi millään pois. Sara halusi tietää, milloin hän syntyi. Suunnilleen silloin kun pitikin, kerroin.

Sara valitsi kuvansa monien joukosta, mutta jostain syystä viehättyi tähän pupukuvaan. Ikää tytöllä on viikko, ehkä vähän päälle. Ja ne strategiset mitat olivat syntyessä 3 285 g ja 47 cm.

Otsikon asian opimme jo lapsuudessa, mutta kuinka monelle konkretisoituvat varastamisen seuraukset? Meille tapahtui eilen illalla erikoinen juttu, joka toivottavasti muistuttaa Saraa vielä myöhemminkin siitä, miten käy, jos lähtee maksamatta kassan ohi. Koko juttu alkoi oikeastaan siitä, kun maanantaina ostin Saralle toppahousut. Olivat mieleiset, vähän isot, mutta ei se mitään. Kotona huomasin, että housuihin oli jäänyt kaupan hälytin kiinni. Samaan aikaan ostetuista muista vaatteista ne kyllä oli poistettu, miten lie kassaihminen sekoillut housujen kanssa. Lähdin siis tiistaina ruokatunnilla poistattamaan hälytintä, mutta huomasin kesken kaiken, että housujen vuorisauma on rikki. Siis palautin ne kokonaan ja pyysin uusia tilalle. Vastaavia ei ollut, joten myyjä ehdotti hieman toista mallia. Ok, otan ne, oli jo kiire. Kotona tutkailtiin, todettiin että housut ovat liian isot ja ohuemmat kuin edelliset. Siis takaisin kauppaan. Kävin ensin Saran kanssa toisessa vaatekaupassa, sieltä ei löytynyt toppahousuja, mutta kahdet alefarkut sen sijaan. Kyllä tyttö oli polleaa "teiniä", kun sai isojen tyttöjen vaatteita :)

Toppahousuja päädyimme palauttamaan vasta iltakahdeksalta. Ilta oli hurahtanut johonkin ja mm. ruuanlaittoni kotona epäonnistunut. Olin vähällä pillahtaa itkuun, kun mikään ei tuntunut onnistuvan. Kyyhötin keittiön lattialla pyyhittyäni sen rasvaroiskeista (en tajua, miten aina paistinpannua käyttäessäni saan koko keittiön ihan rasvaiseksi.. mutta mulla onkin peukalo keskellä kämmentä jos ruuanlaitosta puhutaan. Leipoa kyllä osaan ja tykkäänkin siitä - joka kyllä näkyy vyötärölläkin, heh). Lähdettiin kuitenkin kauppaan ja löydettiin Saralle kahdet uudet toppahousut! Toiset olivat pinkit ja toiset mustat, kootkin sellaiset "ihan vähän väljät, että mahtuu välihousut". Lahkeitahan noista kaikista uusista pitää aina lyhentää, raukka lapsi kun on perinyt äitinsä pätkäjalat ja pitkän selän.

Kassalla oli sählinkiä, kun toisista housuista puuttui hintalappu. Se löytyi onneksi sovituskopin luota, kun myyjän kanssa etsimme. Eli ostoksien maksaminen venyi.. Ja siksipä olimmekin paikalla todistamassa kuin vanhempi mies, ilmeisesti jonkin sortin alkoholisti tai muuten sairas, käveli ohitsemme "En ole ostanut mitään" -tyylisesti. Kassan portit alkoivat kuitenkin hälyttää ja myyjä tuli tenttaamaan miestä. Hänen mukaansa uusi toisesta kaupasta ostettu sytkäri oli syyllinen..

Kaupan puolella myyjä selvitti asiaa tarkemmin miehen kanssa, kun taas me maksoimme ostoksemme kassalla ja siirryimme pakkaamaan. Yllättäen mies tulee puolijuoksua kaupasta: "Mä meen nyt, kiitos ja näkemiin!" Myyjä juoksee perässä: "Et mene mihinkään, ilmoitetaan poliisille ja haetaan vartijat!" ja kohdistaa seuraavat sanansa mulle: "Meillä on täällä kaksi todistajaa, tämän tuo mies varasti (näyttää tuotetta) ja sut on kuvattu valvontakameralle, jos lähdet, niin kyllä sut kiinni saadaan". Mies lähtee kaupasta, mutta kännykkä unohtui kassalle. Vahvistin henkilökunnalle, että kännykkä oli tosiaan miehen. Kaksi myyjää lähtivät hoitamaan ilmoitusta poliisille ja kassa jäi yksin. Nainen puhkesi puhumaan minulle, ilmeisen hämmentyneenä koko tilanteesta. Koitin jotain vastailla, adrenaliini oli minullakin kuohahtanut, ei ollut jälkeäkään aiemmasta väsymyksestä. Lähdimme kotia kohti. Parkkipaikalla ollut auto käynnistyi hetki meidän jälkeemme ja lähti peräämme. Mietin vainoharhaisena, jos tällä varkaalla olikin kavereita, jotka päättivät kostaa minulle, kun olin paikalla todistajana :) Olen tainnut lukea liikaa dekkareita..

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sara mietti vielä tänä aamunakin, kuinka hyvä on, että kaupassa on hälyttimet. Toivottavasti tämä episodi muistetaan opetusmielessä vielä myöhemminkin. En usko, että Saralle traumoja jäi, vaikka se silmät suurina tilannetta ihmettelikin.

Ystävänpäivää vietetään jälleen kerran pakkasen paukkuessa. Jätin kiireissäni ystävänpäiväkorttien teon viime tippaan, tosin tänä vuonna se tarkoittikin vain muutamaa korttia, joista Sara teki suurimman osan. Sitä suuremmalla syyllä askartelu olisi pitänyt aloittaa aiemmin. No, ehkä ensi kerralla sitten..

Saamaton en onneksi ole ollut sähköisen kortin suhteen, vaan tein ajoissa nettikortin, jonka sain jopa lähetettyä ennen h-hetkeä. Pientä säätöä vaati kuva, josta piti tehdä useampi kokoversio, mutta nyt senkin pitäisi olla kunnossa ja kaiken näkyä kunnolla.

Uudet kurssit alkavat niin koulussa kuin työelämässä. Saapa taas nähdä, miten vanhempien töiden, toisen opiskelun ja toisen metkuilun sekä Saran touhujen yhteensovittaminen onnistuvat. Onneksi suurin osa hommista hoituu kotisohvalta. Latasin juuri kaksi tuoreinta luentovideota katsottavaksi tietokantajärjestelmistä. Mitä ne ovat, kerron joskus, kun itse opin ;)

Sorruin mainosten uhriksi. Viikonloppuna Raahelaisen mukana jaettiin Jyskin uusi mainos, jossa kerrottiin, että samanlaisia fleecehuopia, jonka Jani sai meiltä joululahjaksi, myydään nyt kaksi yhden hinnalla. Normaalioloissakaan hinta ei päätä huimannut, joten nyt tuli pakottava tarve päivittää vilttivarastoa.

Perustelin asian itselleni niin, että on kiva, kun huovat ovat samanlaisia. Nyt meillä on kaksi vihreää ja yksi sinisävyinen. Vanhin fleecefiltti on kummallisen nuhjuinen, joten siitä voi tehdä varapeiton; nukkaisuus ei haitanne mitään, jos päällä on pussilakana. Tosin, pitää kai ensin varmistaa, että viltti sopii pussilakanan sisään. Oletettavasti se on kuitenkin lyhyempi kuin lakana.

Toisekseen, kai minäkin saan joskus hankkia jotain uutta? Olen käynyt läpi pyyhkeitä ja lakanoita ja nostanut kulahtaneimmat syrjään. Mitä kummaa niistä tekee, kun lattiariepuja on kymmenkunta, vanhoista t-paidoista tehtyjä.

Raahen eläinsuojeluyhdistys ilmoittelee aika ajoin ottavansa vastaan riepuja, leluja ja ruokaa löytökissoja varten. Ehkäpä kasaan tarvikepaketin sinne? Toisaalta, pyyhkeet menisivät vielä ihmiskäytössäkin, mutta eipä taida olla tarvitsijoita.

Myös 30-40-kiloiselle sopivia housuvaippoja löytyisi reilu 50 kappaletta. Ilmoittautukoon, ken kiinnostuu. Näitä ei raaski roskiin heittää jo ihan siitä syystä, että maksavat euron kappale..

Pihiys viimeisen päälle ei liene tavoiteltava asia. Joskus on osattava heittää roskiin ja laittaa kierrätykseen tavaraa, joka muka olisi vielä käyttökelpoista. Hiustenvärjäyspyyhkeenä menee huonompikin, mutta kyllä se kummasti kylppärin ilmettä kohentaa, jos pyyhkeet ovat siistit ja ehjät! :)

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tai jotain sellaista. Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä kotona, kun taas joulun vietimme Janin vanhemmilla. Lahjoja tuli vauvasta vaariin, kaikkea kivaa ja käytännöllistäkin: esimerkiksi käsityö- ja kirjoitusharrastuksiani muistettiin neulelangalla, nuppineuloilla ja kirjepaperilla.

Uutena kujeena kerrottakoon, että Pönkkölässä perustettiin uusi saitti nimeltään Teknolelu. Tarkoituksena on esitellä erilaisia vempeleitä, jotka liittyvät tekniikkaan. Käykääpä tutustumassa. Mainitsemisen arvoisia voisivat olla esimerkiksi rahan arvon opettava säästöpossu muksulle, älypuntari koko perheelle ja Voodoo-nukke ahdistuneille työhön palaajille ;)

Kun aiemmin kirjoitin Lucia-kokemuksistani, lupasin kuvia. Nyt saamanne pitää. Kansioon on tulossa vielä kuvia joulun vietosta, kunhan kerkiän editoimaan.

Tiedättekö, mitä tein ..öö.. 23 vuotta sitten tähän aikaan?

Vastaus on simppeli. Leikin päivän verran Lucia-neitoa.

Asuin Ruotsissa kahdeksanvuotiaaksi asti ja siellä Luciaa vietetään vieläkin suuremmalla hartaudella kuin suomenruotsalaisten keskuudessa. Kun täällä on kulkueita siellä täällä, Ruotsissa niitä tuppaa olemaan joka koulussa ja kerhossa. Niin myös minunkin esikoulussani.

Kaikkien tyttöjen nimet kirjoitettiin paperilapuille, jotka pudotettiin mössaan, mistä nostettiin yksi, minun lappuni. Mössa voi muuten olla myös mersu, kun sen ääntää vähän erilailla. Tällaiselle finnjävelille mössa on myssy, ja oli vaikea tajuta miten niin äidilläni on punainen myssy, sehän käyttää valkoista pipoa. "Ei ei, autoa mä tarkoitin, selitti riikinruotsalainen tuskastuneena.

Näistä syistä johtuen eivät kaikki kai olleet kovin innoissaan, kun suomalaistyttö tuli valituksi luciaksi, mutta en sitä silloin murehtinut. Tuskinpa nytkään enää kannattaa :) Kynttiläkruunun sain lainaksi naapurista, kaavun äiti löysi jostain ja punainen leveä silkkivyökin jostain kaivettiin esiin. Edellisenä iltana äiti letitti pääni täyteen pieniä lettejä, jotta saisin hienot kiharat.

Luciakulkueemme koostui esikoululaisista ja esiinnyimme päiväkodin saliin kokoontuneille vanhemmille. Äiti ja pikkuveli olivat mukana, mutta ilman kameraa, joten naapuri (taas!) kuvasi meitä ja lahjoitti tuplakuvat meille myöhemmin. Lauloimme tietysti Lucia-laulun ja meille taputettiin kovasti. Jälkeenpäin saimme mehua ja lussekatter-pullia.

Lussekatter

Kuvateknisistä syistä (lue: kuvat ovat vanhempien albumissa Jyväskylässä) Stinan sepustukset eivät tarjoa valokuvia kyseisestä Lucia-juhlasta, mutta alkuperäiset laulun sanat kylläkin.

Jouluun on enää alle kaksi viikkoa: tänään avattiin joulukalenterista 12. luukku. Huomenna on Lucian päivä. Valoa kaivataankin, sillä nyt, jos joskus, on pimeää. Aamulla töihin pyöräillessä on pimeää ja koleaa ja sama toistuu illalla. Ei ihme, jos ihmiset ovat ärtyneitä ja nuupahtamaisillaan.

Joulu on tänä vuonna hiipinyt meille todella hiljaa ja varkain. Kyntteliköt laitoin olohuoneeseen ja keittiöön jo marraskuun puolella, mutta muuten ei ole kehumista. Eilen tein Saran kanssa piparkakkutaikinaa, pakkasin postitettavia joululahjoja tohinalla ja yritin siinä sivussa siivota turhaa roipetta pois. Vielä pitäisi muutama kortti ja joulukirje saada aikaan, mutta Jani saa hoitaa loput joululahjat. Minä en enää jaksa! Viimeinen pinnistys koulun kanssa on tänään, kun esittelemme koko syksyn kestäneen työn viimeisen vaiheen. Toki työn loppuraportti vaatii viimeistelyä, samoin luentopäiväkirja, mutta jospa tässä joku päivä..

Tursas alias Micaela inspiroi minua leikkimään predikatiivileikkiä. Googleta (suomenkielisiltä sivuilta) termillä "oma_nimesi on" 10 ensimmäistä tulosta.

Stina on...

1. Stina on Kaarlon lapsi, joka saa isältään tuliaisena hajuvettä. Hänen työpäivänsä alkaa seitsemältä.

2. Stina herättää paljon kysymyksiä. Iästä ollaan kiinnostuneita (hävetkää, ei sellaista saa naisilta kysyä!) ja jopa pohditaan sitä, miksi Stina näkee joskus unissaan hevosia. Mitähän suuri unien tulkitsija Freud sanoisi tästä?

3. Stina, innokas yrittäjä, asuu Tottijärvellä ja pyörittää siellä kioskia. Stinan harrastuksiin kuuluvat hevoset. Ehkä tämä selittää kohdan kolme unet?

4. Stinan tupa löytyy Honkiniemeltä, missä hän on elättänyt itsensä kehruutöillä. Kuuroudesta huolimatta hän pärjää puhuvaisten kanssa, sillä hän lukee huulilta.

5. Vartiointitehtävät kuuluvat luonnollisesti Stinan tehtäviin. Erityisesti vauvojen.

6. "Stina on nainen, joka lähestyy neljääkymmentä ja jonka elämä on muuttunut täysin. Hän jättää lentoemännän työnsä ja muuttaa perheineen Pohjanmaalle", Anna kertoo Janssonin perheen äidistä.

7. Kylläpä tulee laadukkaita laatusanoja! Etevä ja Energinen Stina haluaa eduskuntaan ajamaan mm. lasten turvallisia kasvuympäristöjä, pätkätöiden vähentämistä ja tasa-arvoa.

8. Suomalainen nykyrunous on saanut vaikutteita Stinalta, på svenska tietysti.

9. Stina on myös kiinteistönvälittäjä, jonka taksa on 3-4 % ilman arvonlisäveroa.

10. Lisäksi Talentum saa nauttia Stinan työpanoksesta asiakaspalvelupäällikkönä. "Huippuhetkeni syntyvät siitä, kun näen että ihmiset viihtyvät työssään."

Että näin.

Ja ettei vain menisi pelkkien meemien värkkäämiseksi, kirjoitan samantien vähän kuulumisia.

Työssä muutin huonetta. Alkuun tuntui ahdistavalle, mutta olenkin muutosvastainen ihminen. Jos ennen huoneessa on ollut kaksi ihmistä ja nyt neljä, tuntuu, että yksityisyys kärsii. Onneksi tässä nyt kuitenkin on tilaa ja sermiäkin välissä. Eikä kukaan kyttää sen enempiä. Saan myös istua selkä ikkunaan ja kasvot ovelle päin, millä on suuri psykologinen merkitys minulle. Tuskin mitään kamalan salaista teen näinkään päin, mutta en vain tykkää, jos ovi tai kulkureitti on jossakin selän takana.

Tiimini on kutistunut ja minulla on enää kolme alaista. He ovat siis kaikki samassa huoneessa, joten asioiden hoitaminen on helpompaa. Joku dementia meitä kaikkia kuitenkin näyttäisi vaivaavan, sillä minä en muistanut - eikä kukaan ei muistuttanut minua - tiistaiksi sovitusta palaverista. No, ehkä tänään sitten..

Työtehtävät ovat "sitä samaa vanhaa". Jonkin verran paperitöitä tulee lisää näin vuodenvaihteen alla, sillä pitää miettiä mm. toimintasuunnitelma. Tein sen kyllä viime vuonnakin, vaikken ollut Team Leader - no, kirjoittaminen on kivaa :)

Koulu sitten. Sain ohjelmointityön palautettua pari viikkoa ennen deadlinea, mistä olen erityisen ylpeä. Kyllä sen kanssa tuli tauhkattuakin. Syyslomalla piti tehdä se loppuun, mutta loma meni sananmukaisesti lomaillessa, mikä sinänsä oli ihan hyvä juttu.

Nyt työn alla on tietojärjestelmän suunnittelu. Se on moniosainen projekti, joka tehdään neljän hengen ryhmissä. Olemme onneksi edenneet hyvin, vaikka aikatauluissa on sovittamista. Kolme on päivätöissä, yksi vuorotöissä. Yksi rakentaa taloa, yhdellä (minulla) on lapsi, jolle ei aina ole hoitajaa... Muuta ei onneksi juuri tällä hetkellä ole tekeillä, joskin kohta alkavat turvallisten tietojärjestelmien luennot. Onneksi ne, kuten kaikki muutkin luennot, voi katsoa jälkeenpäin videoina. Muuten olisin lirissä.

Kotikuviot, hmm. Mitähän niistä sanoisi? :) Aika vähän sitä ehtii olla kotona ja milloin onkin, joutuu siivoamaan tai nukkumaan. En kehtaa edes arvailla, milloin on viimeksi imuroitu. Onnistuin pudottamaan karkkipussin pohjalta höteitä keittiön lattialle, nyt ne liiskaantuvat sukkiin ja joka paikkaan. Eilen askarreltiin isänpäiväkortteja ja paperiroskaa tippui lattialle. Kuka niitäkään jaksaa siivota? :)

Tunnustan, että olen siis löysännyt siivoamisen suhteen. Tänään on kyllä pakko tehdä kaikelle jotain. Maanantaina ei ollut ohjelmaa, oltiin vaan. Tiistaina oli koulua ja Jani reissussa, joten silloinkaan ei kerennyt. Eilen nukutti ja piti tehdä kortit, joten siivoaminen jäi. Tänään on pakko, sillä huomenna on viikonlopun alku ja silloin EI siivota, vaan völlätään ;)

Tähän paatoksellisuuteen lopetan tällä erää. Osallistukaahan Anna hyvän kiertää -kampanjaan halutessanne.

Lupasin blogata, vaikka hävettää.. :P

Kävin töissä hakemassa Janilta purkkaa, juttelimme samalla jotain. Olin puoliksi omissa ajatuksissani ja vein vanhan purkan roskiin. Totesin samalla: "Muut on ketjupolttajia, minä olen ketjutupakoija."

Piti tietysti olla ketjupurkanjauhaja. Pitäisköhän nukkua pidempään?

PS. Villasukat etenee.

Työpäiviä kaksi takana, edessä sata miljoonaa ennen seuraavaa lomaa. Lomaltapaluuangsti on valmis.

Viimeinen lomaviikko meni siis osin Jyväskylän mummolassa ja tapasin ystävänkin siellä samalla. Hieno juttu, että onnistuimme vihdoin yhyttämään tiemme. Tuntuu, että aina kun minä olen sielläpäin, hän on täälläpäin ja päinvastoin. Päivä kaupungilla tuntui sekä jaloissa että kukkarossa, mutta siedettävissä määrin. Ostin tietysti postikortteja ja sorruin Sudoku-kirjaankin. Niitä olikin mukava ratkoa junamatkalla takaisin.

Junassa ehdin havaita taas mielenkiintoisia asioita.

Julkijuopottelu on lisääntynyt kiitettävästi. Ennen kannettiin sixpackeja, nyt kaikki rahtaavat kahta mäyräkoiraa kainalossaan kotiin, elleivät pysähdy jo puiston penkille naukkailemaan. Junaankin mäyräkoirat olivat tunkeutuneet, vaikka luulin, että elukoille on siellä oma paikkansa :P Pahvikääreitä lojui siellä täällä, roskiksia käytettiin pullotelineinä. Ja minä luulin, ettei junassa saa juoda alkoholia kuin ravintolavaunussa. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. Mutta täytyy todeta, että oli ällöttävää, kun lasten leikkivaunuun - intercity-junissahan leikkitila on pieni nurkkaus yhden vaunun yläkerrassa - oli tullut näitä oluen kittaajia. Kiva esimerkki lapsukaisille.

Toinen havainto oli, että lastenkasvatuksessa on - yllättäe, eh :P - eroja. Eräs äiti oli parkkeerannut itsensä vaunun taimpaan penkkiriviin. Sieltä 2-3-vuotias napero taapersi leikkitilaan liukumäkeen. Sara, 6-vuotias eskarilainen 14. päivä alkaen (kuten hän muistaa itse tähdentää), tietysti komensi poikaa, että kengät on otettava pois.

Missään ei lue, että kengät olisi poistettava, mutta johan sen järkikin sanoo, että kovat kengät pienessä tilassa aiheuttavat hankaluuksia sekä lapselle itselleen että leikkitovereilleen. Äiti kuitenkin karjuu pää punaisena: "Matti, älä ota kenkiä pois!" Sara neuvoo poikaa ottamaan kengät pois. Äiti jatkaa karjumistaan. Olisi hyvänen aika nyt edes tullut paikalle. Junavaunu on kuitenkin aika pitkä. Saran sinnikäs opastus kuitenkin tuotti tulosta: Äitikin myöntyi, poika saa ottaa kengät pois, mutta ei missään tapauksessa sukkia :P

Tiettyyn rajaan asti minusta on hyvä, että lapset setvivät itse omat välinsä, joka asiaan ei aikuisen kannata puuttua. Mutta kun lapsi on vielä niin pieni, että itseilmaisu on heikkoa eikä suomenkielistä sanaa tahdo löytyä, on hyvä, jos äiti tai isi auttaa lasta toimimaan muiden mukana. Kuusivuotiaat ovat asia erikseen, ne pärjäävät hienosti keskenään. Ongelmia saattaakin syntyä siitä, kun eskarilainen päättää härnätä aikuista.

Niinkin tässä kerkesi käymään, kun hain lasta päiväkodista. Saran seurassa ollut tyttö kantoi vesiämpäriä pensseleineen, taikamaalia, jolla voi maalata seiniä. Kas kummaa, vettä pitikin ruveta roiskimaan Saran äidin päälle. Minulla kuohahti päässä. Jos lapsi olisi ollut oma, olisin ottanut kädestä kiinni ja pensselin pois, mutta toisten lapsiin ei tohdi kajota, puhua vain tiukasti, että moinen on ruma tapa ja parempi lopettaa. Kehtasi vielä jatkaa. Ärh. Kotona Sara meni tytön puolelle, mistä seurasikin pitkä keskustelu siitä, että toista ei saa kiusata, vaikka se tuntuisikin kivalle ja että Sarankin kannattaisi miettiä, onko kiusaajan vai kiusatun puolella.

Yksittäisiä tapauksia toki tulee vastaan, mutta pistää väkisinkin miettimään, onko niiden määrä nousussa. Jatkuvastihan minua ärsyttää joku nykylasten käytöksessä :P Tai sitten vanhenen vain niin nopeaan tahtiin, että olen kertakaikkiaan jo liian vanhanaikainen, tyhmä ja kalkkis. Meinaan 29 tulee täyteen huomenna. Kahvit keitän, jos joku kylään illalla eksyy, muuten on luvassa hiljaiseloa. Ehkä sitten pyöreitä vuosia vähän eri meiningillä (never gonna happen) :P

No niin, nyt ollaan sitten kesälomalla. Viime aikoina blogausinnostus on ollut vähissä, osin sen takia, että olen ollut jotenkin vain totaalisen väsynyt, osin siksi, että ei ole ollut mitään "järkevää" kerrottavaa. Innostuin uudestaan lukemisesta jokin aika sitten ja kohtapuoliin on taas aika laittaa uusi kirja-arvostelupostaus tänne, mutta sitä ennen joitakin muita asioita.

Töissä olen saanut ylennyksen. Olen tähän asti ollut "pelkkä" Software Designer, mutta nykyään olen myös ERP Team Leader. Käytännössä työni eivät ole muuttuneet, olenhan jo vuoden päivät katsonut ryhmäni perään, kun viime kesänä ehdin jonkun aikaa opettaa samaa porukkaa ja myöhemmin he tulivat meille töihin. Esimiesasema tietää vastuuta, mutta vähän valtaakin :) On ihan kiva päästä määräämään tehtäviä toisille, arvoimaan heidän suorituksiaan ja antaa palautetta. Kehityskeskustelukoulutuksessakin olin jokin aika sitten, sillä moiset on tarkoitus pitää lomien jälkeen. Minä tietysti omalle tiimilleni. Töissä on myös siltä osin uusia tuulia, että aloitamme ihan uusia hommia, nimenomaan meidän tiimimme. Kun se on kaikille uutta, veikkaan kiireistä syksyä. Pitää olla skarppina joka välissä. Aa-puu-va. Milloinhan ehdin opiskella?

Tällä hetkellä opinnot ovat kesätauolla. Palautin kahden oululaisopiskelijan kanssa vast'ikään harjoitustyön. Välimatkan takia teimme sen etänä ja täytyy sanoa, että toimi hyvin. Minä kirjoitin yhden version, lähetin sen toisille, kaveri A kirjoitti version kaksi ja lähetti meille, kaveri B teki kolmannen version jne. Eläköön tietotekniikka, käy se näinkin :) Kyllä voin jatkossakin tehdä töitä näin, sillä ei tarvitse yrittää sovittaa kiireistä aikataulua toisten kanssa, vaan työt voi tehdä juuri silloin kuin se itselle sopii omalla koneellaan. Cool.

Privaattielämässä ei ihmeempiä tapahdu. Hääpäivälahjaksi sain kukkakimpun ja lahjakortin kosmetologille. Alkuperäinen ajatus oli käydä kyseisessä liikeessä jalkahoidossa, mutta heillä ei ollutkaan aikoja. Päätin varata ajan toisesta paikasta, nimenomaan jalkahoitolasta, mikä ainakin minun "ei-hienostuneen" ihmisen mielestä tuntuu sopivammalta paikalta kuin kauneushoitola. Haluan nimenomaan jalkahoitoa, en kaunistautumista. Tai siis, se kaunistautuminen tuntuu vieraalle ;) Yritän nyt sitten löytää ajan joko kasvohoitoon tai myöhemmin uuteen jalkahoitoon tuonne lahjakorttipaikkaan. Eivät nuo jalat hirveän paljon parantuneet, mutta jospa sinnikäs ja säännöllinen rasvaus tuottaisi tulosta nyt, kun pahimmat kovettumat on poistettu.

Postcrossing-harrastus tuntuu "leviävän käsiin". Menin mokoma rekisteröitymään sivuston foorumille ja olen ehtinyt aloittaa kaksi Traveling Notebookia (TNb) ja löytää kaksi kirjekaveria alta aikayksikön. TNb:n idea on muodostaa rinki noin kymmenestä henkilöstä, jotka lähettävät jotain teeman mukaisesti toisilleen, kunnes kirja palaa takaisin omistajalleen täynnä merkintöjä. Ensimmäinen projekti on nimeltään "A day with me". Kävin kaupungin infopisteessä hakemassa Raahe-esitteitä, joista sain hyvää kuvamateriaalia sekä omaan että muiden vihkoihin. Teetin myös kymppikuvia, joista sain leikattua pieniä valokuvia minusta ja Sarasta. Janikin olisi päässyt mukaan, jos siitä olisi ollut kuva ;)

Toinen projekti on oma-aloittamani. Nostalgiset ystäväni-kirjat saivat innostumaan ja ehdottamaan tätä ideaa foorumilla. 8 muuta innostui ja juuri äsken täytin ensimmäisen kirjan (omani jälkeen). Huomenna se lähtee kohti Alankomaita. Keneltä lie saan seuraavan ja kummastahan projektista se saapuu?

Käsitöitä en ole jaksanut tehdä. Onhan tuolla patalappuja ja ristipistoja odottamassa, mutta jotenkin ne tuntuvat vain niin merkityksettömiltä tällä hetkellä. Barbin vaatteita ompelin Saralle yhtenä päivänä - ne tulevat niin nopeasti. Toisaalta, innostuin suunnittelemaan uutta vaatetta nukelle ilman kaavaa ja sain siinä kulumaan ainakin kaksi tuntia, minkä jälkeen totesin, että olkoon, hihallinen vaate jäykkäkätiselle, kurvikkaalle nukelle on todella hankala saada aikaan ilman valmista kaavaa. Ainakin minun taidoillani ja nakkisormillani.

Mietinnän alla on kuitenkin, josko saisin aikaiseksi ommella kesähameen, jonkun sellaisen urheilullisemman. Ei mitään romanttista kukkahömpötystä, vaan mallin, joka sopisi sporttisandaalien ja lippiksen kanssa. Ystävä tuossa jo mallia sanallisesti luonnosteli. Taidan pitää hänen sanansa mielessäni, kun lähden kirjastoon penkomaan vanhoja käsityölehtiä. Riittää, että saan sinnepäin olevan mallin, osaan kyllä itse lisätä yksityiskohtia, mutta ihan tyhjästä en taida uskaltaa lähteä liikkeelle, kun ompeluharrastus on ollut tauolla niin pitkään.

Mutta kaiken kaikkiaan, en aio stressata tekemisistä lomalla. Pärjään ilman hametta, pärjään ilman matkustelevia muistivihkoja ja ilman nettiäkin, jos tarve tulee. Mutta nuo kaikki ovat kiva lisä arkeen. Ja erityisesti toivon kauniita ilmoja, että päästään uimaan! :)

Mun loma on alkanut!!

Tänään on tullut oltua tasan 10 vuotta naimisissa. Tai oikeastaan virallisesti ottaen jo eilisestä, kun käytiin aikoinaan perjantaina maistraatissa, mutta lauantaina 8.6 oli juhlat. En taida viitsiä laittaa tänne nykykuvaa, kun tuo vanhakin jo masentaa tarpeeksi - kyllä sitä on tullut oltua nuori ja nätti joskus :P

Mutta lähdenpä juhlimaan.

Ohhoijaa. Alkaa vihdoin riittää tämä sairastelu. En enää muista, milloin meillä ei joku olisi ollut kipeä. Viime aikoina se olen ollut tasan tarkkaan minä. Sara köhii jonkun verran, mutta Jani on terve kuin pukki. En ala!

Olen ollut tällä erää pari päivää sairaslomalla pahan yskän takia, poskiontelot huuhdeltiin tiistaina, mutta jouduin roikkumaan sen päivän vielä töissä yhden tärkeän palaverin takia. Sitä ennen olen syönyt kaksi antibioottikuuria, käynyt erittäin kivuliaassa elämäni ensimmäisessä punktiossa ja ollut pätkittäin sairaslomalla pääsiäisestä lähtien.

Viime yönä kahden aikaan herään siihen, että kylkikaareen pistää aivan vietävästi. Sappikohtaus, aargh. Näitä ei nykyisin ole ollut, kun sappi leikattiin 2000. Pyörin ympyrää keittiössä, nojaan työtasoon. Juon vettä, jatkan taas kävelyä. Yritän pötkötellä. Ei tuu mistään mitään!

Kipu aaltoilee. Puolen tunnin päästä se palaa yhtä voimakkaana, saatoin ehkä nukahtaakin siinä välissä, en tiedä. Jossakin välissä vertaan vanhaa yksitehoista ja uutta kaksitehoista yskänlääkettä. Kodeiini, vanha ystäväni opioidihan se siellä kummittelee.

Olen syönyt Panacodia mm. viisaudenhampaiden poiston jälkeen sujuvasti, mutta viime vuonna kuukautiskipuihin se ei tehonnutkaan toivotulla tavalla. Sain hirvittävät vatsakrampit, jotka ovat kaukana kuukautiskivuista. En tuolloin tajunnut, mistä on kyse, mutta viime yönä raksutti ja lujaa. Kodeiini ei enää sovi mulle.

Kipu toistuu ja toistuu. Neljän maissa olen melkein valmis herättämään miehen, pakkaamaan muksun autoon ja ajattamaan minut päivystykseen saamaan helpottavaa kipulääkettä kankkuun. Ei tätä kestä enää.

Nukahdan kuitenkin ja herään kuuden aikoihin kellon soidessa. Ei satu enää. Lähden Janin mukaan töihin, menen sieltä lääkäriin ja saan tutun kipulääkereseptin mahdollisia uusiutuvia sappikohtauksia varten - sekä yllätys, yllätys, astmalääkkeen.

Kun tulehdusarvot eivät ole koholla, mutta yskä vain jatkuu, ja taustalla on allergioita ja rasitusastma, kokeillaan nyt 6-8 viikon verran astmalääkettä. Tämä tuntuu ihan järkevälle ratkaisulle, mietinhän itsekin, ottaisinko Saran avaavaa yskänlääkettä, mutta silti olen hämilläni. Tablettimuotoiset allergialääkkeetkin ovat käytössä vuosien tauon jälkeen, nenäsumutetta olen käyttänyt kyllä vuosittain. Mutta en minä silti haluaisi olla sairas! :P

Kesken jääkiekon Suomi-USA -pelin Sara kieppuu sohvalla ja vanhemmat koettavat rauhoitella tyttöä, että hän nukahtaisi. Äiti on jo pariin otteeseen "uhannut", että tulee lähtö makuuhuoneeseen, jos meuhkaaminen ei lopu. Kitinä ja kätinä vain jatkuvat ja sohvatyynytkin alkavat lennellä.

Isäkin hermostuu:
- Pitääkö mun suuttua sulle, että uskot?

Tähän Sara toteaa kiukkuisesti:
- Minunhan se tässä pitäisi suuttua!

6 vuotta sitten makasin leikkurissa ommeltavana, kun Jani oli poistunut sieltä mustatukkaisen vauvan ja kätilön kanssa. Olo oli sekava, verenpaineet katossa ja hemoglobiini lattianrajassa, puhumattakaan henkisestä olosta.

Nyt tuo 6-vuotias järkkää itse omia synttäreitään, määräilee kavereitaan ostamaan lahjat tiettynä päivänä ja muutenkin on varsin omatoiminen. Tuntuu, etten aina pysy perässä, todellakaan! Saati nyt puolikuntoisena :)

Tänään illalla vietetään siis Saran synttäreitä kaverivoimin. Olen pitkin viikkoa valmistellut tarjoiltavaa. Kutsut vietiin jo maanantaina, sillä en tiedä mitään ikävämpää kuin saada kutsu aivan viime tipassa, jolloin pitää muuttaa jo tehtyjä suunnitelmia, kun pitää rynnätä ostamaan lahjaa jne.

Isovanhempien kanssa Sara juhlii omasta mielestään vasta 7-vuotissynttäreitä, mutta luulisin, että 6-vuotisjuhliakin pidetään jossain välissä sentään :) Katsotaan, milloin mummi ja vaari pääsevät tänne Jyväskylästä, josko Pyhännän isovanhemmatkin tulisivat silloin käymään.

On vähän kauhistuttavaa katsoa lapsesta, miten aika on rientänyt. Eskari alkaa syksyllä ja itsenäistymistä tapahtuu kaiken aikaa. Toki on vielä paljon asioita, joissa tämän ikäinen ei pärjää yksinään, joten vanhemmuus jatkuu muuttaen vain muotoaan.

Tätä yskää on ehtinyt kolmisen viikkoa kestää. Nyt "jo" tajusin lähteä työterveyshuoltoon, kun Turparulla vinkkasi, että kannattaisi tarkistuttaa poskionteloiden kunto.

Tadaa, sieltähän se syyllinen löytyi. Poskionteloissa on nestettä ja lääkäri kirjoitti antibioottireseptin. Jospa se sairastaminen nyt loppuisi!

Yöt ovatkin menneet miten sattuu, kun ensin olen odotellut unen tuloa puolille öin, kitunut yskänkohtauksien raatelemana ja sitten vihdoin nukahtanut kuuman asunnon nihkeisiin lakanoihin heräillen aika ajoin. Kun kello sitten kuuden jälkeen soi, on olo aika sippi. Ei ihme, että iltaisin on tullut nukahdettua mitä kummallisempiin asentoihin sohvalla.

Mikähän siinä on, että lääkäriin ei uskalla lähteä ajoissa? Ehkäpä ne ikävät kokemukset vaikuttavat, kun tosiaan on varuilta mennyt ajoissa ja ollutkin vähän turhan ajoissa ja saanut siitä kipakan kommentin. Onneksi näin ei ole lapsen kanssa koskaan käynyt, vaan huoleni on siltä osin otettu vakavasti.

Toisaalta sitä ajattelee, että kyllä minä nyt vielä yhden, kahden, kolme... päivää pärjään itsekseni käsikauppalääkkeillä. Ja monissa tilanteissa tauti meneekin ohi, mutta mistä tunnistaa lääkärin hoitoa tarvitsevan vaivan ja mistä kotikonsteilla ohi menevän? Siinäpä pulma.

Kuu alkoi varsin mukavissa merkeissä. Sara oli tosiaan mummolassa puolivälistä viikkoa. Ehdin siivota kunnolla (asunto on niin pieni, että joku on aina tiellä ja Saraahan ei voi "häätää" yksinään pihalle) ja olla Janin kanssa ihan rauhassa. Perjantai oli vapaapäivä, mutta yksi työasia häiriköi klo 9 aamulla; muuten olisimme varmasti nukkuneet pidempään. Luksusta toki tuokin! :)

Nyt on arki taas päällä - tai no, olen kotona Saran kanssa, kun se vaihteeksi oksensi aamulla. Pyhännällä kaksi yötä meni siivotessa, kun yskän myötä tuli oksennusta aivan kaaressa. Huokaus. Syvä huokaus.

Saran synttärit ovat ensi torstaina. Kaverien kutsuminen voidaan toki hoitaa muunakin päivänä, mutta kun minulla on luentoja ma-pe 15.-26.5 iltaisin joka ilta helatorstaita lukuunottamatta... Töissä menee tietysti päivät. Pitäisi ehtiä ostaa Saralle myös joku pusero kevätjuhla- ja synttärivaatteeksi. Hameeksi saa kelvata vanha. Itku. Nämäkin olisi pitänyt tajuta hoitaa jo viime kuussa.

Että millähän resursseilla tässä saa SAP-tenttiin valmistauduttua, kun päivät ihan oikeasti karkaavat käsistä?? :(

Yskittää, nokka on tukossa. En tiedä, onko tämä enemmän flunssaa (loppuis jo!) vai allergiaoireita, sillä katupöly on upeimmillaan näinä aurinkoisina kevätpäivinä, kun sadetta ei ole näkynyt eikä kuulunut aika päiviin. Ei sillä, että sadetta muuten kaipaisin, mutta se helpottaisi tuota pöllyämistä.

Tämän viikon olen ollut töissä kuin nukkuneen rukous. Yöt ovat olleet levottomia osin kuumuuden (sisällä 25-26 astetta) ja osin yskän takia. Töissäkään ei mitään kovin akuuttia ole, niin keskittymiskyky pääsee herpaantumaan. Yritän lukea SAP-sertifiointitenttiin, mutta sekin on vähän niin ja näin.

Organisaatioiden informaatiojärjestelmien pitäisi kiinnostaa iltaisin, sillä tentti on 8.5, mutta jotenkin minusta tuntuu, että se jää välistä, sillä tämä SAP on nyt tärkeämpi. Yksi SAP-tentti maksaa muuten 500 euroa + alv + lennot päälle, että repikää siitä. Siinä on "hieman" painostusta lukea kunnolla. Onneksi tenttiin on aikaa vielä jokunen viikko (30.5).

Sara lähtee tänään mummolaan loppuviikoksi ja me Janin kanssa seuraamme perässä perjantaina. Autoon pitää vaihtaa renkaat ainakin. Huvittaisi aloittaa jotakin ristipistotyötä, mutta tiedän, että se veisi tyystin mukanaan. Eli en aloita vielä.

Nyt on siis luvassa pari lapsetonta päivää, joista pitää ottaa ilo irti. Hmm, mitähän sitä tekisi? :)

Jaatiinalta napattu:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita se blogiisi.

Kirja on suomi-englanti-suomi-sanakirja, jossa ei varsinaisesti kunnon lauseita ole, mutta tällainen on sivun 123 6. rivi:

jättäytyä ~ jälkeen drop back; ~ pois jstak, jnk ulkopuolelle opt out of sth; ~ syrjään jstak withdraw from sth; ~ jnk armoille throw o.s. on sb's mercy

PS: Mitä sairastamiseen tulee, Sara oli jo eilen siinä kunnossa, että pisti talon mullinmallin sillä aikaa kun minä nukuin ja nukuin ja nukuin. Hikoilin, palelin ja nukuin, kävin oksentamassa. Nyt alkaa elämä voittaa hiljalleen. Sara on jo tänään hoidossa, innolla meni sinne tänään, oli kova ikävä kavereita :) Jani taas köhii siihen malliin, että liekö tuo ensi viikolla sitten sairas..

Pääsiäisen vietimme Jyväskylässä äitini ja isäni luona. Oli mukavat neljä päivää, oikea todellinen irtiotto arjesta. Ainoa negatiivinen puoli oli, että sairastuin flunssaan ja olen nyt kotona toista päivää. Viime yönä Sara heräsi yllättäen: "Äiti, äiti, mulla on paha olo" ja oksensi. Onneksi sain tyrkättyä pyyhkeen alle, ettei ihan kaikkia petivaatteita tarvinnut alkaa vaihtamaan.

Nyt ollaan sitten kaksin kotona. Jani-parka, kiva 31-vuotissynttäripäivä, kun toinen köhii kuin keuhkotautinen ja toinen heittää laattaa minkä kerkiää...

Yritän tässä samalla tehdä kouluhommia, kerätä kirjallisuusselvitystä varten lähteitä, jäsentää niiden tietoja ja koota monipuolisen (muttei liian laajaa) kokoelman viitteitä. Ou jee. Äidit ja opiskelijat eivät yleensä tunne käsitettä sairasloma.

Pääsiäisestä vielä muutama sananen: Sara ajeli onnessaan minun vanhalla pyörälläni ympäri maita ja mantuja. Vanhempani asuvat asuinalueella, jossa on paljon lapsiperheitä, joten siellä on turvallista ajaa. Olisi niin kiva täällä Kummatissakin päästää Sara itsekseen pihalle, mutta.. No, viimeistään ekaluokallahan sitä on pakko.

Eilen leivoimme kakun kaupan valmispohjaan ja tänään toivomme viettävämme edes suhteellisen normaalia synttäriä sairastelusta huolimatta. En jaksa miettiä työkuvioita (deadline tällä viikolla) - kun ihan oikeasti en näytä olevan korvaamaton: kukaan ei jatka töitäni, jos minä olen poissa. No, kyse ei ole isosta hommasta ja se on sisäinen työ, eli "asiakas" on oma yritys. Ehkäpä siis asialla ei ole niin suurta väliä.

"Miten ihmisillä on aikaa, varsinkin jos niillä on vielä lapsia", pohtii Tipi blogissaan. Mietin tätä samaa tammikuussa, kun vuodattelin Liikunnan ilosta ja Turvallisesta työelämästä. Saman kysymyksen voisin minäkin heittää ilmoille.

Arkipäivät ovat kyllä aivan liian täyteen ahdettuja. Meillä kun vielä se toinen osapuoli on pitkin talvea luurannut kaikki viikonloput vanhemmillaan rälläämässä moottorikelkalla, olen ollut aika pitkälle vastuussa huushollin pyörityksestä yksinäni. Ehkäpä minä karkaan kevätsäiden tullen jonnekin omille teilleni, kunhan vain keksin, mitä ne tiet ovat ;)

Kuten tuossa jo yksi päivä kirjasin aikatauluani, haen lapsen hoidosta puoli viideltä. Ruoka, mitä nyt jaksan laittaakaan (tunnustan, että tässä oiotaan ja paljon..) valmistuu ehkä viideksi, puoli kuudeksi. Lastenohjelmat pelastavat tilanteen, en oikein hanskaa kirjan lukua ja jauhelihan paistoa yhtä aikaa.. Puoli kuudesta puoli kahdeksaan on siis perheen aika: kirjasto, uimahalli, kauppa, ulkoilu.

Puoli kahdeksalta pitäisi aloittaa iltatoimet, että saan hitaasti kuin etana toimivan lapsen sänkyyn kahdeksan jälkeen. Sitten makaan vielä itse seurana, että napero nukahtaa. Olisi niin ihanaa, jos Sara nukahtaisi jo kahdeksan maissa. Mutta kun ei. Yhdeksän on realistinen, joskus menee puoli kymmeneenkin asti. Ja jos minä tarvitsen 9 h unta, niin 6:30 miinus 9 on aika tarkkaan se puoli kymmenen. Ei siinä paljoa sukkia kudota.

Juttelin yhtenä päivänä kaverin kanssa asiasta, ja hän sanoi fiksusti: Ihmisellä on aikaa sille, minkä kokee tärkeäksi. Jos käsityöt vievät mennessään, se on hänen juttunsa. Jos ihminen on urheiluhullu, aikaa kyllä löytyy jostain raosta käydä salilla, jumpassa tai lenkillä. Jos nautinto tulee kirjoista ja elokuvista, oivallisin paikka harrastaa on kotisohva.

Lapsen hereilläollessa voi toki tehdä paljon asioita, mutta jotenkin se on silloin liian puolinaista, sekä lapsen että tekemisen suhteen. Mies hoitaa lasta aina kun pyydän, se ei tosiaankaan ole ongelma, mutta en jaksa organisoida lähtöäni, lapsenhoitoa, lapsen kätinää "Äiti ota mukaan" ja paluutani aikaan, jolloin lapsen pitäisi olla jo nukkumassa, muttei ole, kun odottaa minua.. Sellainen ulkonakäynti ei ole mistään kotoisin, ja nollaa helposti koko tuulettumisen ilon.

Kuitenkin irtiotto on tärkeää, koska jos elää vain sitä yhtä ja samaa (oli kyse työstä, perheestä, harrastuksesta), siihen helposti leipääntyy. Tilapäisesti on useimmiten varaa löysätä nukkumaanmenosta tai kotitöistä - tai ainakin pitäisi olla. Jäin oikein miettimään, onko minulla itselläni asennevamma. Ehkä onkin. Joskus syyllinen löytyy lähempää kuin arvaakaan.

Lupaan raportoida irtiotoistanikin jatkossa.

Käly kaipaili kulumisia. Saamasi pitää :)

Saralta irtosi kaksi hammasta. Oikeastaan koko homma alkoi jo reilu kuukausi sitten, kun huomasin, että etualahampaan takaa pilkistää toinen, aivan yllätyksenä puhjennut rautahammas. Jokin aika sitten irtosi tämän edessä oleva maitohammas ja hammaskeiju toi euron Saralle yön aikana. Nyt irtosi myös toinen alaetuhampaista; senkin takana on rautahammas jo hyvällä alulla. Hassua, että ensin kasvaa rautahammas näkösälle ja sitten vasta alkaa maitohammas irrota.

Töissä on ollut kiireistä. Tai no, varsinaisia projekteja ei ole päällä (teemme siis asiakkaille tilaustöitä eli projekteja) ja muun ajan, eh, pyörittelemme peukaloita. Vitsi vitsinä, kyllä sitä aina tekemistä löytyy ja viime aikoina olen joutunut palaveroimaan yllättävän paljon. Palaverikäytännöissä on joskus toivomisen varaa, mutta jospa se siitä.

Kävin myös projektikoulutuksessa työn puitteissa. Kaksipäiväinen koulutus oli rankka (10 ja 9 h päivät) mutta ihan antoisa. Opin mm. yksinkertaisesti excel-taulukkoon rakentamaan osituksen ja aikataulutuksen projektille. Kyse on vain siitä, että iso kokonaisuus pilkotaan pienemmiksi ja mietitään, miten kauan ne voivat pahimmillaan ja parhaimmillaan kestää (sitten on laskukaavoja, joilla saa sen todennäköisimmän keston).

Tulevaa tietoturvan maisteria eivät kouluhuolet juri paina. Olen surutta skipannut yhden tentin ja skipannen toisenkin, sillä ne eivät hidasta seuraavien kurssien suorittamista. Päivät karkaavat käsistä enkä jaksa iltaisin enää katsoa luentovideoita niin paljon kuin pitäisi. Lisäksi menot ovat aina päällekäisinä iltoina. Epäreilua. Mutta eteenpäin on pyrkimys ja parhaillaan menossa on kirjallisuuskatsauksen suunnitelma. Miltä kuulostaa otsikko "turvalliset ohjelmistot käytettävyysnäkökulmasta"?

Talossamme asuu ääliöitä. En tiedä, missä on vika, kun pitää musiikkia huudattaa keskellä yötä naapureille asti. Tuntuu, että teinit vainoavat meitä. Vanhasta kodista muutimme pois, kun teinin äiti hommasi meille häädön. Kuinkas ollakaan, sama poppoo roikkuu nyt tässä uudessa talossa. Krääh.

Mitähän muuta?

Lomaa on onneksi tiedossa. Lähdemme Jyväskylään pääsiäiseksi. Sara odottaa sitä jo kuin kuuta nousevaa. En tiedä, joudummeko silloin virpomaan uudestaan. Varmaan ainakin askartelemaan pajunkissakoristeita :)

Kuvia on tarkoitus laittaa nettiin ja paperille heti, kun ne Janin koneelta jaksan kaivaa esiin. Se on yllättävän aikaavievää puuhaa ja Jani tarvitsee tietysti konettaan itse suurimman osan ajasta. Omani on aika hidas rousku, mutta sitäkin rakkaampi (vanha kannettava), joten ehkä jätän tuon kuvahomman Janille. - Luetko tätä? :)

Innoittajana tähän listaukseen toimi ainainen kiire, lisäksi joskus luin Imetystukilistan kotisivuilta vauvan aikataulusta. Joten tässäpä Stinan aikataulu maanantaina 2.4.2006:

noin klo 6 herään ensimmäisen kerran
6:30 herätyskello soi, nousen heti ylös
- jos jäisin torkkumaan, aamu venyisi aivan liikaa
- aamutoimet hoidan heti alta pois
- täytän ja käynnistän pesukoneen (ajastustoiminnolla pyykit ovat valmiit kun tullaan kotiin)
- Saran ja Janin herätys on vaativinta
6:45 aamupala: mikropuuroa, leipää, kaakaota ja voileipiä
7:00 Jani nousee, houkuttelen Saraa syömään kunnolla
- syön itse puolikiireessä ja valmistelen eväitä
- etsin vaatteita ym. vaikka niiden pitäisi olla jo odottamassa
- Sara saa syötyä ja alkaa katsomaan tv:tä, pukee samalla
7:20 Jani miettii aamupalaansa, saa syötyä ja puettua nopeasti
7:30 olemme menossa
- muistettiinko hoitokassi, roskis, palautuspullot?
- entä eväät?
7:45 töissä
- pöydän tyhjennys, to-do-listan miettiminen
- kuulumisten vaihto työkavereiden kanssa
- kone vaatii päivityksiä, pitää käynnistää se uudelleen sata kertaa
- odotellessa ehtii lukemaan vähän ammattikirjallisuutta
noin klo 9 kahvitauko
- toimitusjohtaja jututtaa palavereista ja tulevista suuntalinjoista
- päivitän kalenteriini tulevia tapahtumia (koti & työ)
- yritän lukea aamun lehteä, vaikkei siinä ole mitään mielenkiintoista
- mitään kovin akuuttia työtä ei ole, valmistelen tulevaa tenttiä, jäsennän mindmapin avulla opintoalueita ja niiden painotuksia
- tulostan kouluun liittyviä tiedostoja firman piikkiin (työnantaja tukee kyllä opiskelujani)
- suunnittelen, miten projektissa pitäisi edetä; jututan projektiryhmäläisiä edistymisestä; mietin, pitäisikö pohtia aikataulutus uusiksi
noin klo 12 lounastauko
- Janin kanssa hampurilaisille, maistuu hyvälle, rasvaa riittää ja seurakin on kivaa :)
12:30 takaisin töissä, työt jatkuvat samaan malliin
- valmistaudun hyvissä ajoin iltapäivän palaveriin tulostamalla papereita ja lukemalla sähköposteja
- tietoliikenneyhteys takkuaa, yritän selvittää mistä se johtuu. Selviää, että kyse on palomuurista, joten pitää yrittää päästä ko. webbisivulle (tietokantahakusysteemi) uudestaan kotoa
- saan muutaman puhelun ja vierailun huoneeseeni, joiden myötä joudun lähettämään sähköpostia ja soittamaan lisää puheluita. Asiat selviävät suhteellisen nopeasti
noin klo 14 kahvitauko
- tietokonelehtien lukua
- jutustelua työkaverien kanssa
- kopioin vähän lisää papereita
15:30 palaveri
- joudun poistumaan kesken kaiken, että ehdin päiväkotiin ajoissa. Silti tuli 0,5 h ylitöitä (kompensaatiota)
16:30 Sara päiväkodista
- litimärkä lapsi on "kiva" sulloa autoon
- siirrytään kauppaan, jossa testataan mm. 20" pyöriä
- ruokapuolella Sara vetää hepulit (väsynyt?)
16:45 työkaverin soitto menee vastaajaan
17:15 kotona
- alkaa ruuanlaitto: riisiä ja valmiskanaa
- postissa tuli kaapelitv:n lasku ja tyhmiä mainoksia
- huomaan missatun puhelun; en ehdi kuitenkaan soittaa vielä takaisin
- Sara sai ensimmäisen Postcrossing-korttinsa
17:30 soitan työkaverille kunhan riisit kiehuvat
17:45 syöty!
- Sara katsoo lastenohjelmia
- Jani puuhaa tietokoneella nostettuaan
- minä siivoan keittiönpöydän niin, että mahdun aloittamaan kouluhommat, tiskit jääköön Janille
- vien pyykit alakerran kuivaajaan
- haen pois tunnin päästä, laitan pesukoneen uudestaan täyteen, elättelen toiveita, että pääsen ajoissa nukkumaan..
19 Sara on itkuinen, en jaksa olla sen kanssa kunnolla, koulu vaatii osansa.. Annan tytön soittaa mummille
- ehdin vaihtaa kuulumisia äidin kanssa puhelimessa (36 min) ja irkissä
- Sara puhuu mummin kanssa vielä, kun käyn alakerrassa hakemassa pyykit ja viikkaan ne
- Jani katsoo National Geographic -dokumentin jättiläisampiaisista, ällöä..
19:50 Saran hampaanpesu
- Sara katsoo vielä vähän muumeja ennen kuin on aika käydä iltapisulla ja laittaa vaippa
- taistelu tulee tänä iltana siitä, saako vielä iltapalaa. Luovutin ja annoin kurkkupastillin. Onhan tuo yskäinen.
20:30 menen itse sänkyyn tytön kanssa, katsellaan uutisia
20:45 hiljaisuus; Sara nukkuu
- palaan koneelle
21:00 pyykkikone lopettaa
-vien pyykit kuivaajaan
- kyllästyn tekemään koulutöitä, kun katkoksia on ollut koko ajan joko tietokantayhteyksissä tai perheen sisältä, joten päätän kirjoittaa listan siitä, mitä yhtenä päivänä tapahtuu
21:40 lista on valmis; tulossa vielä tänä iltana:
- pyykkien haku hetken päästä (kuivaus kestää 50 min)
- huomisen vaatteiden keräys odottamaan
- koulutöiden viimeistely jollekin asteelle
- hitunen telkkua, jos enää jaksaa
noin klo 22:30 Hyvää yötä

En tajua, mihin aika rientää. Siis ihan päivittäisellä tasollakin: viikko hurahtaa helposti ohi tuosta noin vain, mutta nyt tarkoitan enemmänkin vuositasoa.

Tiistaina posti toi Raahen kaupungilta kirjeen. Pyörittelin sitä hetken käsissäni, se oli jotenkin oudon näköinen, ei ollenkaan samaa formaattia kuin päivähoitolaskut, jotka on osoitettu sekä minulle että Janille ikkunallisessa kuoressa. Tässä oli tarra, jossa oli vain minun nimeni. Tällainen pikkuasia herätti minun "epäilykseni".

Pahimmissa kuvitelmissa ajattelin jo vaikka mitä karhukirjeitä, mutta totuus oli yksinkertainen - mutta tyystin odottamaton: Saralle täytyy hakea esiopetuspaikkaa 24.3 mennessä.

Huh. Piti ihan istahtaa. Kyllähän minä tiesin, että eskariin on ilmoittautumismenettely, mutta että sitä pitää hakea, ja vielä näin aikaisin. No, kyllähän yhden paperin nopeasti täyttää, etenkin kun tiedän, että 99 % todennäköisyydellä Sara jatkaa tutussa Kummatin päiväkodissa (.doc).

Täytin paperit illan mittaan ja iltapuuhien aikaan koin toisen yllätyksen. Saran ensimmäinen rautahammas on puhjennut. Maitohampaat eivät ole liikkuneet mihinkään (soitto hammashoitolaan vahvisti ajatukseni, ettei hätää ole, katsotaan irrottelua myöhemmin, mikäli maitohampaat sinnikkäästi istuvat paikoillaan), mutta niin se vain sahateräinen rautahammas kurkistaa nyt ikenestä.

Joko minä olen ihan liian vanha, tai minulla on liian iso tyttö. Apua! Mulla on ikäkriisi! :)

Pässi mikä pässi.

Pitäisi aina ottaa kopio blogattavasta tekstistä, sillä minun tuurillani se kuitenkin katoaa bittiavaruuteen. Tulin pyörällä töihin, palelin naamasta, hikosin takin alta, mutta pääsin perille. Samalla heräsin kiitettävästi, mutta epäilyttää, onko tässä mitään järkeä. Ehkä ei, mutta onpahan kokeiltu.

Eilen illalla kävin sauvakävelyllä korvalappuradion kanssa. En omista radiokännykkää kuten TurpaRulla, joten piti tyytyä erilliseen laitteeseen. Vanhempani ovat sen joskus meille lahjaksi antaneet. Korvani ovat kuitenkin vaivaiset; niissä ei tunnu pysyvän minkäänlaiset kuulokkeet - toki päälaen yli menevät kuuloke-kuulokkeet, mutta nappiversiot, noway.

No, selvisin kuitenkin hengissä siitäkin reissusta, vaikka hartiat meinasivat jäätyä. Jumissa ne ovatkin. Tänään EN lähde lenkille, pyöräsurvival riittää. 25-asteiseen kylpyläaltaaseen voisi uimahallissa mennä lillumaan, jos joku öh, liikuntamuoto pitäisi keksiä.

1. Miksi olette aloittaneet blogaamisen?
"Kun kaikilla muillakin." No ei vaan, huomasin tämän mukavaksi tavaksi kertoa isommalle porukalle kuulumisia. Lisäksi oli joku akuutti tarve päästä kirjoittamaan ajatuksia julki. Tässä julkaisukynnys on kohtalaisen matala, tekstit jäävät talteen tarkastelua varten ja mahdollisesti ilmaisutaitokin kehittyy ajan mittaan. Tosin tässä reilun vuoden aikana tuntuu, että pää on entistä avuttomampi tuottamaan selkeitä lauseita järkevässä järjestyksessä.

2. Minkälainen blogi saa sinut palaamaan lukemaan sitä uudelleen?
Blogi, jossa elämäntilanne osuu yksiin oman elämäni kanssa tai jossa arvomaailma ja pohdinnat ovat lähellä omiani. Hyvin kirjoitettuja, sopivan mittaisia postauksia on mukava lukea. Itse sorrun ehkä turhan pitkiin sepustuksiin.

3. Onko blogi kuin iso osa elämääsi?
Taitaa olla jo :)

4. Mistä sait idean blogin aloittamiseen?
Irkkikaverilla oli blogi, minäkin halusin. Kts. myös kohta 1.

5. Kuinka montaa blogia seuraat?
Noin kymmentä suht säännöllisesti. Vast'ikään päivitin blogilistan suosikkeja.

6. Oletko saanut ystäviä tätä kautta?
En ystäviä, mutten onneksi vihamiehiäkään.

7. Oletko salattu vai julkinen?
Melko julkinen. Ei vaadi paljoa vaivaa selvittää vaikkapa yhteystietojani. Seison kyllä sanojeni takana. Ja seisoisin, vaikka salattu olisinkin :)

8. Tietääkö ystäväsi blogistasi?
Nettiystävät tietävät, liveystävistä ei kovin moni. Ei siksi, että olisi erityistä syytä salata kirjoittamistani, mutta ei vain ole tullut puheeksi enkä osaa alkaa tyrkyttämään.

Joulu on takana, työt jatkuu ja rakettimainoksia tulla tupsahtelee postiluukkuun päivittäin. Törsäsimme jo riittämiin niihin, joten ei kiitos useammille mainoksille. Ne voi käyttää roskiksen kuivikkeena: mainospaperi imee kosteutta teepusseista ynnä muusta biojätteestä ihan kiitettävästi. Meillä kun ei ole taloyhtiön puolesta järjestetty kierrätystä lainkaan.

Äänieristyskin on nolla. Naapurien popitus kuuluu aivan selvästi meille eikä nuorilla naapureillamme liene käsitystä siitä, miten hyvin tavallinenkin puheääni kuuluu käytävässä, saati sitten kilpajuoksu hissille tai portaikossa. En tiedä, mistä asukkaat ovat kotoisin, tai missä he ovat kotikasvatuksensa saaneet, sillä täällä on harva se viikonloppu lyöty joku ala-aulan ikkunalaseista sisään, rikottu pulloja ovensuuhun tai saatu postilaatikoita irti paikoiltaan. Käsittämätöntä, ei jaksa tajuta.

Joulu oli rauhallinen, sanalla sanoen. Näen edelleen unta Carcassonen kaupungeista, teistä ja pelloista, sillä pelasimme pyhien aikana tuota varmaan puolet ajasta! Toinen ajankulu oli Saran saama lasten Alfapet (linkki viittaa aikuisten versioon). Kun varttia vaille puolta yötä koettaa kasata järkevää sanaa kahdeksasta satunnaisvalitusta kirjainlaatasta puolillaan olevalle pelilaudalle, on sanojen taso jo varsin heikkoa. Hauskaa pelaaminen silti oli!

Ähky ei onneksi tullut. Kinkku oli loistavaa ja muutkin ruuat hyviä. Meidän perinteisiimme Jyväskylässä kuuluvat maksa-, lanttu- ja porkkanalaatikot sekä perunat hyvin haudutetun lihapadan kera. Aamupalaksi on riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa, jota syödään usein jälkiruuaksikin. Kahvit juodaan lahjojen jaon jälkeen, jolloin on jo paha olo kaikista napostelluista konvehdeista, pähkinöistä ja rusinoista.

Parasta joulussa on yhteinen aika sukulaisten kanssa. Me kun täältä pohjoisesta niin harvoin etelämmässä käymme, jää tuo kanssakäyminenkin aika vähäiseksi. Nyt sitä tuli sitten otettua takaisin olan takaa neljän päivän aikana. Paluumatka oli pitkä ja rankka (5 h, pakkasta 15 astetta), mutta tauko puolivälissä teki hyvää, etenkin kun söimme lounaan, jonka hinnan Sara voitti hedelmäpelissä takaisin :))

Nyt jatkuu arki, ainakin muutaman päivän, sillä seuraavaksi viikonlopuksi suuntaamme Pyhännälle vastaanottamaan uutta vuotta. Sitä ennen on kuitenkin vielä muutama työpäivä ja asioita to-do-listalla myös privaattielämässä.

Saran päiväkodissa oli joulujuhla torstaina. Isovanhemmat tulivat katsomaan ja ottivat tytön illalla mukaansa Pyhännälle. Sunnuntaina Sara on jo neljättä päivää siellä eikä edelleenkään halunnut lähteä kotiin. Nyt avautui myös se, mitä päiväkodin hoitaja tarkoitti sillä, että Sara oli selostanut jäävänsä joululomalle jo viime viikosta. Sara siis oli kai ihan tosissaan meinannut, ettei hän enää palaa päiväkotiin ennen joulua :P Vastasin torstai-iltana hoitajalle, että niin, Sara menee viikonlopuksi mummolaan, joten hän on perjantain poissa, mutta Sarapa olikin tarkoittanut myös tulevaa viikkoa! Enhän minä sitä voinut arvata, meillä on ihan tavallinen alkuviikko, töitä, koulua (tentti) ja päiväkotia, kunnes loppuviikosta siirrytään joulun viettoon.

Lähipiirin mielestä olen takertuja-mutsi, joka haluaa lapsensa kotiin heti kun on vain mahdollisuus, eikä niin, että tarjoaisin hänelle mahdollisuuden olla vapaasti siellä, missä on mukavinta. Minusta taas kyse on siitä, että jos on jotain sovittu, siitä pyritään pitämään kiinni. Maanantaina en ehtisi olla Saran kanssa, koska olen töissä päivän ja koulussa illan, joten seuraavan kerran yhdessäololle olisi mahdollisuus tiistaina töiden jälkeen. Tuntuu vähän turhan pitkälle ajalle olla erossa, lisäksi pitäisi nollata elämä eron jälkeen ja sitten taas orientoitua seuraavaa reissua varten, kun lähdemme Jyväskylään jouluksi, ilmeisesti perjantaina...

No, tämä lapseton viikonloppu oli kuitenkin mielenkiintoinen kokemus. En edes muista kunnolla, milloin olen käynyt kaksin Janin kanssa kävelyllä, saanut lukea tenttiprujuja rauhassa (no mieluummin lukisin kyllä romaaneja) ja yleensäkin olla vain. Toki huusholli on hoidettava, se onkin ollut rappiolla koko joulukuun. Samoin joululahjat odottavat paketoijaansa. Jani jo niiden pakettikortteihin keksi vihjailevia tekstejä. On kivempi arvuuttaa lahjan saajaa vähän kuin toivottaa perinteisesti hyvää joulua sille-ja-sille. Riimeihin asti emme taida yltää, mutta edes jotain erikoisempaa.

Häiriöttömän yhdessäolon lisäksi olemme kävelleet ihan tolkuttomasti. Kun auton lämmitystolppa on säädetty lämmittämään aamuisin kuudesta kahdeksaan, emme ole viitsineet vaivautua lämmittämään autoa erikseen. Siispä olemme kävelleet kauppaan ja töihin ja rannalle ja kirkolle ja vaikka mihin. Ei todellakaan onnistuisi ipanan kanssa!

Siksi kai olikin niin voimakas kontrasti, kun kotiin palasi kärttyinen pikkuipana, joka ei halunnut syödä, tiuski kaikesta, rääkyi ja potki. Illan mittaan Sara kyllä rauhoittui, mutta silti jäi vähän paha mieli. Ensinnäkin siitä, että olen muka itsekäs, toisekseen siitä, että kaikki kitinä kaatui minun niskaani (odotettavissa toki). Pahin mieli jäi kai kuitenkin siitä, että tuntuu, ettei takkiin jäänyt koko viikonlopusta mitään. Sunnuntai-illan ja maanantaiaamun töhinä ja kiire tuntuivat nollaavan helahoidon. Jäi olo, että olin miten päin tahansa, vika oli minun. Kivaa joulunalusviikkoa vaan kaikille.

Lucia, tuo valon neito, saapuu taas 13. joulukuuta piristämään pohjoisen synkkiä päiviä. Voisikohan päiväystä mitenkään aikaistaa vaikkapa 3. joulukuuta, sillä minä olen totaalisen rätti-poikki-puhki...

Olen tällä viikolla
a) tehnyt lyhyempiä työpäiviä
b) nukkunut pidempiä öitä
c) siivonnut ja touhunnut vähemmän kuin aikoihin
d) jättänyt kouluhommatkin väliin, samoin kirjeet, kirjat ja elämänkin kai kohta.. :D
ja silti näistä kaikista aikataulun muutoksista ja elämän helpotuksista huolimatta tuntuu, että ei tästä tule mitään.

Että anteeksi kovasti, lähipiiri, jos ette saa joulukortteja tai -lahjoja, se on ihan tämän pimeyden vika. Täytyy myöntää, että päätös olla stressaamatta stressaa: olisihan se kiva, etteivät asiat jäisi viime tippaan, sillä sehän se vasta kettumaista onkin, täpötäysissä kaupoissa juosta pää kolmantena jalkana etsimässä unohtuneita asioita.

Onneksi nyt on viikonloppu edessä ja ensi viikolla vielä ylimääräinen vapaapäivä (itsenäisyyspäivä). Ja jos olisin fiksu, pitäisin pekkasia - anteeksi, työajan tasausvapaita pois jo tänä vuonna, mutta kun pihinä ihmisenä koitan sinnitellä niidenkin käytössä mahdollisimman pitkälle. Että omaan nilkkaan kai se pilkka jälleen osuu. Oih ja voih. *itseironiaa*

Olin viime viikonlopun Helsingissä. Alkujaan reissun piti olla pelkkä työmatka, mutta siitä tuli yhdistetty työ- ja huvimatka, kun työnantajalle sopi, että halukkaat voivat palata perjantain sijaan sunnuntaina. Minä ainakin mieluusti käytin mahdollisuuden hyväkseni ja siltä istumalta meilasin vast'ikään pääkaupunkiseudulle muuttaneelle serkulleni, haluaako ja voiko hän majoittaa minua.

Perjantaiaamu meni matkaan ja työjuttuihin Espoossa, minkä jälkeen päädyin Itäkeskukseen shoppailemaan odotellessani serkkuni töiden loppumista. Rahaa meni jonkin verran, vaikka maltillisesti tarjouksista ostinkin. Toisaalta lohduttauduin sillä, että en todennäköisesti osta pitkään aikaan mitään, koska eihän kotikylässämme ole kauppoja ;)

Oli mukava tavata serkku pitkästä aikaa, juoruta yhteisistä tutuista ja sukulaisista sekä viettää aikaa yhdessä. Säät eivät suosineet, koko viikonlopun tuli vettä ja oli muutenkin epämääräisen harmaata, mutta ei se haitannut. Pyhänpäivä haittasi vähän enemmän, lauantai oli todella hiljainen, kun kaupat olivat kiinni. Toisaalta ehdin shoppailla ihan riittämiin jo perjantaina - se tuntui kyllä jaloissa seuraavina päivinä.

Sunnuntaina tapasin kirjeystäväni, jonka kanssa olimme puhuneet tapaamisesta jo aiemmin, mutta kun minä niin harvoin käyn Hesassa, oli tämä tosiaan vasta ensimmäinen mahdollisuus. Kahvilassa herkuttelimme ja juttelimme ummet ja lammet, oikestaan hyvin samoista aiheista kuin kirjeissäkin olemme puhuneet.

Minusta on mukava tavata kirjeystäviä, heistä tulee todellisempia, kun heidät näkee livenä. Ja parhaimmillaan livetapaaminen syventää ystävyyttä. Samoin sukulaisten ja liveystävien tapaaminen on tärkeää, että ihmissuhde pysyy voimissaan eikä näivety. Mikään ei voi korvata kasvoista kasvoihin tapahtuvaa tapaamista, vaikka tekniikka edesauttaakin kommunikoimista.

Tässä ja nyt, blogien, mms-viestien ja nettikameroiden maailmassa on helppoa viestiä sinne ja tänne. Onneksi joskus on pakko ottaa taukoa ja pistää koneet ja yhteydet kiinni. Ei siksi että olisi pakko jostakin ulkopuolisesta syystä, vaan siksi, että haluaa "pakottaa" itsensä elämään normaalia elämää, jonka käyttöä netti ei sanele liikaa.

Nyt lähden viikonlopun viettoon ja aion jättää netinkäytön jälleen taas vähemmälle. Kotona on muutenkin helppoa olla koneetta, kun on niin paljon muuta. Näin töissä tulee hoidettua työasioiden rinnalla aina vähän omiakin nettiasioita.

Vaivaako muuten ketään muuta se, että nettiaddikteilla on tukiryhmiä netissä?? ;)

No niin, vihdoin sain tehtyä päivityksen vaippavarastoon. Kolmella valkoisella, kolmella sinisellä ja kolmella punaisella pärjää jo hienosti viikon päivät. Tässä ovat siis ne juuri valmistuneet kolme vaaleanpunaista. Malli on sovellettu versio kertavaipasta ja kiinnittäminen hoituu näpsyllä.

Odottamassa on villahousut, joiden väri muuten vaihtui luonnonharmaanrusehtavasta kirkkaanpunaiseen. Ristipistoja en uskalla edes miettiä, vaikka mieli tekisi aloittaa yhtä meriaiheista työtä jossa on noin sata eri sinisen sävyä. Lääh.. :)

Maanantaiaamuyöstä heräsin kurjaan oloon. Ajattelin sen johtuvan viikonlopun liiallisesta herkuttelusta, kunnon ruuan syömättömyydestä (äidin tekemät herkut..) tai yliväsymyksestä (Sara herätti kahdesti yöllä), mutta ei, olin tyystin väärässä. Sitä en kuitenkaan aamukahdeksalta vielä tiennyt, vaan sujuvasti lampsin päiväkodille keskustelemaan Saran kuulumisista. Vasta, kun oksennus nousi kurkkuun, tajusin, että jokin on kunnolla pielessä. Pyysin anteeksi ja ehdotin keskustelun lopettamista ennen kuin yrjöän pöydälle. No, hieman nätimmin asian esitin ;)

Kotona oksensin noin puolen tunnin välein monta tuntia. Suullinen mehua, nukkumista ja taas sama rumba alusta. Iltapäivästä olin niin puhki, etten jaksanut enää edes raahautua vessaan, vaan nostin vain ämpärin sängyn viereen. Olen aina sanonut, että oksennustauti on kulkutaudeista pahin, ja totta se on. Taas kerran tuntui sille, että kuolen tähän paikkaan.

Nyt olen jo tolpillani, vajaa 3 kg keveämpänä (LOL, jotain positiivista?) ja sata kertaa viisaampana. Kulunut kuukausi on ollut aivan liian kiireinen, olisi pitänyt ottaa vapaata töistä, koulusta tai jostakin jo aiemmin. Sairastamisen jälkeen sitä arvostaa terveyttä paljon enemmän ja osaa suhteuttaa asiat jälleen kerran uudestaan.

Nähtäväksi jää, oliko kyse pöpöstä vai psykosomaattisesta oireilusta. Toivon kovasti, että jälkimmäisestä, sillä suuntaan etelään 4.11 pakollisissa työkuvioissa enkä millään raaskisi jättää sairasta perhettä potemaan ilman äippää.

Jotain positiivistakin: Sara kävi tänään kampaajalla ja oli aivan mielissään. Ensin kaareva otsatukka ei oikein miellyttänyt, mutta kun sitä vähän vielä laitettiin ja vahailtiin, niin tyttö oli ihan mielissään ja suostui jopa poseeraamaan kampaajatytölle, joka otti digikameralla kuvan. Olisikohan pitänyt kysyä, mihin kuvaa käytetään? :P Hyvin ehdittiin vielä liikuntahallille päiväkodin jumppaan.

Meitä on puraissut pelikärpänen. Toisin kuin perheen miesväkeä, meitä naisia kiehtovat perinteiset pelit tietokonepelien sijaan. Tänään on otettu matsia muistipelissä - Sara voitti 2-0 - ja Kimblessä - 2-0 edelleen - enkä minä tosiaan koittanut antaa periksi, vaan ihan taidolla ja tuurilla tuo ipana minut päihitti.

Vuosi sitten yritimme myös pelata eri pelejä, mutta huonolla menestyksellä. Saralla oli aivan omat säännöt ja ne muuttuivat viiden minuutin välein. Ilmiselvästi nyt ollaan paremmalla puolella.

Toisaalta tämä sääntöjen noudattamisen tarve näkyy sitten myös arjessa. Monet asiat on tehtävä tietyllä tavalla, vaikka juuri sillä kertaa voisi olla järkevää tehdä vähän eri tavalla. Yritäpä siinä sitten lapselle selittää, että nyt ei tarvitsekaan tehdä kohta kohdalta kuten ennen.

Huomaan myös, että en ehkä ole niin lapsentahtinen kuin aikaisemmin. Ehkä siksi, että lapsi näyttää kaipaavan jyrkempiä rajoja. Jos näitä rajoja ei aseteta, tulee hulabaloo, mitä ei kestä Erkkikään. Toisaalta rajat ovat lisääntyneet siksi, että hän ymmärtää jo tyystin eri tavalla selityksiä sekä jaksaa odottaa.

Ehkä lapsentahtisuus ei olekaan aina se parhain keino. Ainakin siinä on vaarana väsyttää itsensä ihan loppuun. Taito asettaa rajat on hiuksenhieno, etenkin, kun vastapuolena on hyvin herkkä, mutta uhmakas lapsi. Pehmeästi kaikkeen mukautuva lapsi kun olisi tältä osin paljon helpompi huollettava ;)

Oli miten oli, minä jatkan tietoturvallisuus ja laki -esseen kirjoittamista. Pitää pohtia, onko tietty tietomurtotapaus ja sen tuomio kohtuullinen, oikeudenmukainen ja oikeustajuani vastaava. Mieluummin Kimbleilisin koko illan, mutta... :)

Onpa kiireinen viikko takana!

Töissä istuin koko viikon koulutuksessa. Oli rankkaa kuunnella luentomaista opetusta ihan uudesta asiasta ja tehdä harjoituksia ympäristössä, johon etäyhteys otti ja pätkäisi aika ajoin ja hommat joutui aloittamaan - jos ei aivan alusta, niin ainakin melkein. Seuraavien kahden viikon aikana jatkuvat etäharjoitukset ja sen jälkeen on jälleen viikon intensiivijakso. Ääk ja kääk. Tuntuu ylivoimaisen rankalle jo nyt, kun asiaa ajattelee... Onneksi asioilla on taipumus lutviintua ajan mittaan.

Koulussa kävin kääntymässä ja palautin muutaman ohjelmointiharjoituksen. Nyt niitä on enää kaksi palautettavana ja aikaa on lokakuun loppuun asti. Nyt kiitän onneani, että olin niin fiksu, että tein alta pois noi ekat jo ennen harjoituksien virallista alkamista. Ensi viikolla pitäisi aloittaa tietoturva ja laki -aiheisen esseen työstäminen. Niin ja tietysti kerätä kasaan luentomateriaali, että saa luettua tenttiin, joka sekin on lokakuun lopussa. Ja ja ja..

Muillakin kuulostaa olevan kiireitä. Onko tämä syys-lokakuu muillakin yhtä häslinkiä niin, että heikottaa? Ystäväni juuri kirjoitti mulle, että aloittaa yhtä ja lopettaa toista asiaa yhtä aikaa ja tavoistaan poiketen joutui perumaan luottamustoimeensa liittyvän menon omaan rikki-puhki-poikki-oloonsa vedoten. Minä myös, kelpaisi loma, mutta mistä aloittais?

Meillä ei varmaan koskaan ole ollut näin kaaos kotona kuin nyt on ollut. Äsken sain sentään siivottua. Ja pyykitkin pitäisi ripustaa kuivumaan, etteivät homehdu koneeseen. Tämä on jotain aivan outoa mulle, joka olen yleensä aina hyvin jämpti. Nyt on vain nostettava kädet pystyyn arjen kanssa: en jaksa enkä kerkiä. Piste.

Jos joku on joskus miettinyt, meneekö meillä aina yhtä sujuvasti, kun niin positiiviseen sävyyn tunnun blogaavan, niin ei mene. Väsymys aiheuttaa kiukkuisuutta, se johtaa riitelyyn, mikä taas pienimuotoisiin parisuhde- ja perhekriiseihin sekä -katastrofeihin. Ei puhettakaan artesaaniopiskelijan saunomisista miehensä kanssa :P Muuten kyllä ajatukseni osuvat aika yksiin; kun on kiire ja väsy, sitä etääntyy ja halu olla yhdessä vähenee, minkä myötä tapahtuu helposti lisää etääntymistä ja kierre on valmis. Eiköhän se siitä kuitenkin?

Mutta nyt menen maistamaan, millaista unelmakääretortusta tuli ja nauttimaan viikonlopusta.

Ensimmäisen tein minä, toisen anoppi kesällä. Ovat menossa lahjaksi :) Ja nyt en sitten vähään aikaan tee mitään käsitöitä! Oikeasti!

Oksat pois, kun taas väsyttää. Tuntuu, että viime päivinä en ole ehtinyt tekemään yhtään mitään muuta kuin juoksemaan tukka putkella päiväkodin, töin, koulun ja kaupan väliä.

Torstaina kävimme Oulussa antamassa verinäytteet perinnöllisyyspoliklinikalla, tai siis sen vieressä olevassa labrassa sekä hoitamassa ziljoona muuta asiaa Saran ollessa hoidossa. Viikonloppu oli pyhitetty vaatekorjauksille, mutta ehdittiin ulkoilla, mm. puistoon päädyttiin ampumaan henkarista irrotetulla putkella pihlajanmarjoja. Niihin kun laittaa orapihlaja-aidasta sopivan piikin, niin tarttuvat hyvin kiinni. Ei huvittaisi saada takalistoon moista ammusta :P

Töissä on tulossa muutto isompiin tiloihin, kunhan edellinen asukas muuttaa pois. Koulutusta varten pitää testata etäyhteyksiä ja ehtiä jossain välissä hoitamaan muita juoksevia töitä alta pois. Huomenna on palaverintynkää ja siihen liittyviä papereita pitäisi hoputella harjoittelijoilta valmiiksi.

Koulussa alkaa pari kurssia, ohjelmointikurssi ensimmäisenä, seuraavana tietoturva ja laki. Ohjelmointi on onneksi piece of cake alkuvaiheessa, sillä vain kieli muuttuu C/C++:sta Javaan. Rakenteet ja logiikka sinänsä ovat tuttuja jo entuudestaan, mutta pitää nyt aloittaa ajoissa luentovideoiden katsominen, ettei jää aina viime tinkaan.

Tietoturva ja laki tehdään harjoitustyönä, joten se vaatii ryhmiin jakautumista - kuka alkaa mua? :) - ja tietää iltapuhteita enemmänkin. Sivumäärä kai sen ratkaisee, miten vaativa työstä tulee..

Saraa pitää käyttää verikokeissa ja urologian ultraäänessä. Sain labrasta mukaan Emlaa, joten ainakin verikokeiden pitäisi olla kivuton tapahtuma. Ultra nyt on tietysti vähän epämukava kylmän mömmön takia ja kun siinä pitää olla täysi rakko, mutta ei sekään kivulias onneksi ole. Lastenlääkärinämme oli vanha tuttu Hannu Taskila, jonka luulin jo jääneen eläkkeelle. Siinä on ihminen oikeassa ammatissa.

Ja autokin pitäisi vaihtaa.. Taidamme siis suunnata autokaupoille viikonloppuna. Eipä ole tekemisestä puutetta taaskaan :)

Huom. Ei heikkohermoisille tai tähystykseen eka kertaa menijöille! :)

Kävin aamulla mahalaukun tähystyksessä. Se on rutiinijuttu minulle noin 3-4 vuoden välein, mutta joka kerta yhtä kamala. Esilääkityksestä huolimatta yökin ja koitan päästä kurkkuni kautta mahaan tungetusta pikkurillin paksuisesta letkusta eroon. Koomisinta on, etten muista tästä mitään, koska lääkitys vie muistin mennessään, ja hyvä niin, en haluaisi muistaakaan toimenpiteestä mitään.

Homma toimii niin, että edellispäivän illalla aloitetaan paasto, mikä kestää tähystykseen asti. Sairaalassa saa juodakseen noin 10 ml mahalaukun happojen vaahtoamista estävää nestettä, joka ei maistu millekään. Nou hätä siis tämänkään suhteen. Odotushuoneessa menee aikaa jonkin verran ja siinä vaiheessa voi lohduttautua, että ei ole ainakaan menossa peräpään tähystykseen, sillä sitä toimenpidettä sanotaan vielä kamalammaksi. Ei ehkä itse toimenpidettä, mutta jälkitilaa, kun suolisto on täynnä ilmaa...

Vastaanotolla käydään läpi kuulumiset, puhutaan lääkitykset ja verikokeet läpi, jos niihin on tarvetta. Sen jälkeen vain pötköttelemään laverille. Esilääkitys annetaan yleensä kädenselän suoneen kanyylin kautta, mutta minulla piti tällä kertaa laittaa kyynärtaipeeseen. Kädenselkämyksessä onkin puolen kämmenen kokoinen kipeä mustelma, vaikka siinä oli jääpussikin pitkään..

Tästä eteenpäin on armeliasta aikaa, mutta sen mitä muista ekasta "tajuissaan" tehdystä tähystyksestä on tässä: Laverilla maataan vasemmalla kyljellä ja henkilökunnalla on muoviessut päällä suojaamassa mahdollisilta roiskeilta. Ou jee, kuulostaa hyvälle.. Hampailla purraan muovista "putken palaa", jonka tarkoituksena on estää potilasta puremasta tähystysletkua. Sen kautta viedään itse letku suuhun ja sitten pitää vain niellä, niellä ja niellä. Samalla lääkäri työntää tähystimen kurkunpään ohi ruokatorveen ja katselee monitorilta miltä mahassa näyttää.

Siinä pitää sitten vain koittaa hengitellä rauhallisesti ja olla kiemurtelematta. Minulla on voimakas oksennusrefleksi, joten yökin koko ajan. Kuolaa valuu ja mitenkään esteettistä tai mukavaa tämä homma ei taida olla.. Kokonaiskesto on noin 10 min, minä aikana otetaan näytepaloja, joiden tulokset selviävät myöhemmin. Näistä selvitetään mm. keliakiaa. Jos esilääkitystä ei ole, kotiin pääsee heti, muutoin saa päänsä nukkua selväksi (noin pari tuntia minulla) poliklinikalla. Tällä kertaa uni tuli ja maistui makoisalle. Kurkkukipukin alkoi vasta kotiin tullessa.

Summa summarum. Inhottavasta toimenpiteestä huolimatta aion jatkossakin sinnitellä ja käydä säännöllisesti. Pakkohan se on, kun on kyse omasta terveydestä. Huvikseen en tuohon mene, mutta esilääkitys tekee tilanteesta himpun verran siedettävän, juuri sen armeliaan muistamattomuuden takia. Nyt voin lohduttautua, että ensi kertaan on vielä piiiitkä aika ja kurkkukipua helpottaa iso annos jäätelöä :P

Takana on ensimmäinen yö kestovaipalla. Sara tykkäsi jo laitettaessa vaipasta, kun se on "niin ihanan pehmeä". Ja onhan se fleece vähän toista kuin kaupan paperimainen vaippa.

Vaippa on siis itse ommeltu oman kaavan mukaan. Kaavan piirsin suoraan pieneksi jääneestä kaupan vaipasta ja muokkasin vähän, mm. pyöristin kulmat ja säädin pituutta ja leveyttä. Ensimmäisestä vaipasta taisi tulla vähän turhan iso, siispä seuraavan ompelen hitusen pienemmäksi.

Ompelin kaksi kerrosta polarfleeceä yhteen, tarrat kuten kaupan vaipoissa ja täyttöaukko päähän. Imuna toimi viime yönä 8 kerrosta froteeta ja 4 kerrosta harsoa.

Heräilin muutaman kerran yöllä (muista syistä) ja vaikutti sille, että Saralla oli hyvät oltavat. Vaippa ei tuntunut falskaavan, oikeastaan epäilin, pissasiko se ollenkaan, kun kertavaipoista tuttua laajenemisefektiä ei kestossa tapahtunut. Fleecen pinta tuntui myös kuivalle.

Aamulla imut olivat kuitenkin ihan kiitettävän märät, pesin ja laitoin kuivumaan. Tänään töiden jälkeen ostan uuden erän kankaita, jotta vältyn joka-aamuiselta pyykkäämiseltä. Näitä voinee käyttää reissussakin, ainakin jos käydään mummoloissa, joissa on itsestäänselvää, että voimme pestä pyykkiä.

Viikko sitten hirvitti, mitä tästä tulee (kaavat, suunnittelu, ompelu, testaus), mutta nyt näyttää jo paljon paremmalle :)

Saralla on huolia: Hänen ystävänsä Lotta ja Tiina ovat päiväkodissa eri osastolla kuin Sara itse ja näin uuden toimikauden alkaessa kuviot tuntuvat olevan kaikilla lapsilla vähän sekaisin. Uusia ystävyyssuhteita ei ole vielä solmittu ja kaipuu vanhaan lienee vielä vähän pinnalla.

Isojen puolella on kyllä Sarallekin kavereita, mutta kukaan ei ole vielä noussut toistaan tärkeämmäksi. Siksi kai Sarallakin on vähän surku, kun "kukaan ei ala" (suomennos yleiskielelle: kukaan ei leiki tai ole hänen kanssaan). Jututin tänä aamuna yhtä hoitajista ja sain varmuutta siihen, mitä olin uumoillutkin. Sara pärjää kyllä, mutta bestiksen puuttuessa olo on epävarma.

Iltapäivisin ulkona osastojen väliset raja-aidat kaatuvat kyllä ja paluu entiseen on mahdollista. Uskon ja luotan siihen, että Sara luo kyllä päivien ja viikkojen mittaan uusia kontakteja myös omalla osastollaan. Siihen asti ei auta kuin lohduttaa pientä isoa tyttöäni, että kyllä varmasti eskarilaisistakin on kaveriksi.

5-6-vuotiaiden ryhmässä pojat ja tytöt ovat selkeästi jakautuneet omiksi porukoikseen. Pojat puuhailevat peräkamarissa legoilla ja tytöt pelaavat ja muovailevat toisessa huoneessa. Sara on ilmeisesti kunnostautunut jo 1,5 viikon aikana tietokoneen käytössä, sillä sekin nousi keskustelussa esiin: Miten rajoittaa, vaiko mitenkään Saran tietokoneen käyttöä päiväkodissa. Hiirikäsi kuuluu olevan kunnossa, mutta mitä muuta voi odottaakaan? ;)

Yleisurheilun MM-kisat olivat ja menivät jo, mutta Saran yleisurheilubuumi jatkuu. Päiväkodissa se ohjeistaa muita lapsia ja aikuisiakin hyppäämään pituutta niin, että pepun täytyy osua maahan jalkojen jälkeen. Tiedättehän, ne oikeatkin hyppääjät liukuvat sulavasti hiekan pintaa pitkin, toisin kuin tavikset, jotka tömähtävät suorin jaloin hiekkaan ja kaatuvat siitä naama edellä hiekkaan, jos tasapaino pettää.

Sara tietää myös sen, että punaiset ja valkoiset liput kuuluvat kisaan. Jos korkeushypyssä rima putoaa, se tietää punaista lippua, samoin se, jos joku karkaa juoksemaan ennen kuin on sanottu "Valmiit, paikoillenne, PAM!"

Palkinnot tietysti jaetaan kisan päätteeksi ja korokkeelle nousevat erivärisiin vaatteisiin pukeutuneet urheilijat. Ne saavat palkintoja ja kukkakimppuja. Lisäksi soitetaan sen maan kielinen laulu, mistä voittaja on, vaikka laulussa ei kyllä sanoja olekaan, musiikki vain.

Moukarikurssillekin pitäisi mennä. Vai järjestetäänköhän Raahessa balettikoulua, sillä sekin olisi kivaa. Äidin onneksi pyöräily vie kuitenkin voiton.

Mistä tuulee, kun kangaskaupoista etsitään imukykyistä hamppu-puuvillaa, froteeta, PULlia ja muita erikoiskankaita? Tai kun tilataan kaverilta hahtuvavillalankahousuja?

Irkissä jokunen on jo kysynyt, onko meille tulossa pikkukakkonen. No ei ole. Totuus on vain, että olen kyllästynyt ostamaan kaupan vaippoja, jotka ovat a) pieniä, b) kalliita, joten teen nyt muutaman kestovaipan itse.

Osa tarpeista on jo valmiina, osan olen vasta tilaamassa, kunhan saan kaavat ja näin ollen menekin laskettua.

Onpas hienoa kun meilläkin kohta sitten kestovaippaillaan ja kuukuppeillaan :)

Olipa viikonloppu! Vaikka emme puuhanneet varsinaisesti mitään erityistä, tuli silti vaikka mitä tehdyksi. Lauantaina oli Kummatti-päivä, kaupunginosamme perinnetapahtuma, missä on karaokea ja muuta viihdettä. Tänä vuonna lapsille oli pomppulinna, poniajelua ja luontopolku. Lisäksi katumaalaukseen saattoi osallistua maalaamalla jonkin kivan kuvan koristamaan puiston ja koulun välistä kävelytienpätkää. Sara maalasi ison kukan ja taiteili oman nimensäkin.

Sunnuntaina katseltiin dokumentteja, lastenohjelmia ja muuta kivaa, mutta iltapäivällä päätettiin lähteä kokeilemaan pyöräilyä ilman apurattaita. Minä juoksin hiki hatussa Saran perässä, päästin jossakin vaiheessa irti ja niin se tyttö vain ajoi. Jani kävi vielä illalla uudestaan (tiskasin ym. sillä välin) ja nyt sujuivat jo käännökset, jarruttaminen ja liikkeelle lähtö. Pieni nirhauma oli tullut polveen, mutta siitä selvittiin ilman laastaria.

Iloinen tyttö kävi reippaasti suihkussa ja sai iltapalaksi pienen annoksen jäätelöä. Nukahtaminen sujui kerrankin nopeasti Mythbustersia katsoessa. Ja tänä aamuna ensimmäinen asia oli lähteä päiväkotiin, jo 7:15, yli puoli tuntia normaalia aiemmin! Voi sitä riemua, millä Sara kuulutti oppineensa pyöräilemään apurattaita :) Toivottavasti hyvä tuuli jatkuu pitkin viikkoa.

Päivitin blogin uudempaan, mutta viilaukset ovat vielä kesken. Sisältö kyllä löytyy, mutta ulkoasun säätö jatkuu. Palataan taas joskus astialle ;)

Tapasin eilen tekunaikaisen saksanopettajani kirjaston ovella. Juttelimme hetken ja hän kyseli, minä minulle ja perheelle kuuluu. Hän oli yllättynyt kuullessaan että Sara on jo 5-vuotias. Minä taas irkissä kauhistelin kaverin vauvan kasvamista: kohta on 11 kk täynnä ja "vastahan se syntyi".

Minäkin taidan olla ikuisesti nuori, sillä vaikka ikää tulee lisää, tuntuu, etten tästä loppujaan hirveästi vanhene. Kahden vuoden päästä täytän 30. Se on kai jonkinlainen rajapyykki, mikä lie, että nuoruus on olluttta ja mennyttä. Mutta hei, se on vain numeroita. Sitäpaitsi sen voi pilkkoa vaikkapa muotoon 30 = 2 * 3 * 5, jolloin se ei tunnu ollenkaan niin isolle.

Mutta aloitanpa aamun onnittelemalla itseäni ruusulla.

@--}-}-- 

Olen omistanut kännykän vuodesta -97 ja siitä, kuten avaimistakin pitänyt varsin hyvää huolta. Eilen kävi kuitenkin moka, josta en tiedä, nolostuttaako se enemmän kuin kiukuttaa.

Kävin töiden jälkeen S-marketin infopisteessä palauttamassa erään tuotteen. Siinä samalla minulla oli kännykkä kädessä, laitoin sen tiskille ja.. no, asiat hoituivat infotiskillä, palasin tyytyväisenä autolle ja kiireesti Saraa hakemaan. Tein ruokaa, leivoin, läkähdyin keittiössä, kun kesken kaiken Jani sai puhelun minun numerostani.

Arvaatte varmaan: Kaupan setä oli etsinyt minun nimeni perusteella jotakin nimeä viimeksi soitetuista numeroista ja löytänyt Janin. Kiittelin kovasti sekä soittanutta setää että infotiskin tätiä, mutta täytyy sanoa, että kiukkuinen olen vieläkin - nimittäin itselleni :P

Loma loppuu ja työt alkaa huomenna. Tuntuu ihan hullulle mennä heinäkuussa töihin, kun yleensä olen tottunut siihen, että juuri silloin olen lomalla. Sara oli eilen ensimmäistä päivää hoidossa ja illalla menimme tavalliseen tapaan uimaan. Aiomme kai jatkossakin tehdä niin, jos säitä vain piisaa.

Työ:
+ viileää, siellä on ilmastointi
+ tulee taas normaali rytmi elämään
+ saan uuden koneen, vanha hajosi ennen lomaa
- pitää herätä aikaisin

Loma:
+ saa nukkua piiit-käään ja hissutella
+ aikaa harrastaa (tai minun tapauksessani opiskella)
- kotona on kuuma, ulkona on kuuma, rannalla on kuuma
- 4 viikkoa on liian lyhyt aika ;))

Kesäloma alkaa, joten hiljenen. Metkukin takkuilee, joten tuskin kukaan paljoa menettää, kun ei blogi päivity :)

Näin äitienpäivän lähestyessä sitä itse sekä tyttärenä että äitinä valmistautuu viettämään tupla- tai oikeastaan triplajuhlia. Oma äiti ja anoppi saavat kortit, jotka taiteillaan yhdessä Saran kanssa. Sen lisäksi pitää silmät sulkea Saran valmisteluilta, sillä jotain jännää hän omalle äidilleen on tekemässä. Äitienpäivän lisäksi Saran viisivuotissynttäreitä juhlitaan tulevana viikonloppuna perheen kesken, kun Jyväskylän mummi ja vaari tulevat kylään.

Tilaan Positiivareidne Ajatusten aamiaista, jossa tänään oli ihana Immi Hellenin runo maailman kauneimmasta sanasta. Saran ensimmäinen versio äiti-sanasta oli äittä noin 11 kuukauden iässä. Sen jälkeen siitä on kehittynyt monta muuta versiota, mutta se perussana äiti on edelleen paras.

Aina ei äiti-sanalla ole positiivista kaikua. Kun sitä on jankutettu lukitun vessan oven takana sata miljoonaa kertaa, alkaa kutsun kohteella pinna kiristymään kiitettävästi. Tai kun lapsi hädissään huutaa äitiä, kun on käynyt jokin vahinko leikkien lomassa. Silloin äidin sydän on syrjällään niiden sadasosasekuntien aikana, jotka menevät paikalle rientäessä ja havaitessa, että yleensä ei kovin suurta hätää olekaan, ainakaan sellaista, joka vaatisi poliisin, palokunnan ja ambulanssin paikalle. Yleensä ne hädät menevät ohi sylittelyllä ja silittelyllä.

Koska huomenissa tulee vieraita loppuviikoksi, blogaan äitienpäivätoivotukset näin hyvissä ajoin. Erityisen hyvää äitienpäivää toivotan niille äideille, jotka vielä odottavat lastaan saapuvaksi. Myös niille äideille, jotka vapaaehtoisesti hoidatte muiden lapsia, lähetän kauniita ajatuksia.

Tahdotko nähdä
ihmeen kauniin kuvan,
äiti ja lapsi kun istuvat
portailla tuvan?

Mitäpä lapsen
äidille kuiskaavan luulet,
noin kun on kirkas katse
ja hymyssä huulet?

Oi, hän oppinut
yhden sanan on vasta,
sitä ei lakkaa, kyyhkynen,
kujertamasta.

Sanaan siihen
liittyy kaikki, mi hyvää,
kaikki mi maassa on kaunista,
rakkautta syvää.

Äiti, oi, äiti,
maailman kaunein sana -
se sointuu kuin sävel ihana
lapsen lausumana.

~Immi Hellen~

Pasilla ja Tiialla on tänään 6-vuotishääpäivä. Sara piirsi kortin ja runoili ihka ensimmäisen runonsakin.

Kevään juhlat

On kevään ilo.
Hame yllä, kruunu päässä.
Ja juhlakengät jalassa.

Sinitaivas lintuja täynnä
ja aurinko paistaa.
Joutsenia lentää taivaalla
ja portti edessä.

Naimisiinmeno
kevään raikkaus.
Loppu.

Och glada vappen till allihopa! :)

Hyvää uutta vuotta 2005 blogin tutuille ja tuntemattomille lukijoille!

Perinteiset juhlapyhät, reissaaminen ja työkuviot ovat totaalisesti hidastaneet blogin päivitystä. Irkkilakkoonkin jouduin ryhtymään, kun en tuntunut saavan aikaan mitään oikeassa elämässä. Nyt on takana reilu 1,5 viikkoa lakkoa eikä vielä tunnu missään. Jos tähän malliin jatkan, voin onnitella itseäni. Mutta mutta, se katsaus uuteen vuoteen. Vai pitäisikö sanoa omaan napaan, sillä suklaata meni tänä jouluna ennätykselliset määrät, mikä taas on näkynyt kiristävänä vyötärönä. No, joulu on kerran vuodessa ja silloin saa herkutella. Onhan tässä taas vuosi aikaa paikkoa ;)

Ensinnäkin, maanlaajuinen maitopiiri toteutuu, sillä RAY myönsi Imetyksen Tuki ry:lle avustusta imetystukipuhelintoiminnan kehittämiseksi. Raahessa imetystukiryhmä jatkuu entiseen malliin kaksi kertaa kuussa ja vetäjistä 2/3 käy imetystukiryhmänvetäjien kurssia Oulussa. Tarkoituksena on päivittää vetäjien tiedot ajantasalle ja saada oppia ja vertaistukea ryhmän vetämiseen. Toivottavasti siis jatkossa tukiryhmän tapaamiset ovat entistäkin antoisampia.

Kotona elämä jatkuu entiseen malliin, töitä tehdään ja päiväkodissa käydään. Työkuvioissa minulle on tullut iso muutos, kun otimme yrityksessä käyttöön uuden systeemin. Sain koulutusta sen peruskäyttöön ja nyt jatkan muiden opastamista. Ei ole ainakaan ajanpuutetta, sillä tähän lasketaan muutama muukin projekti seuraksi. Täytyyköhän googlettaa ajanhallinnasta jotain perustietoa..?

Se nyt on ainakin vissi, että koti ja perhe on etusijalla. Aina ei kyllä huvittaisi, sillä asuinkumppanit osaavat välillä olla tosi rasittavia. (Tässä välissä ei kannata puhua siitä, miten rasittava minä heidän mielestään olen :P) Saralla on menossa - jälleen kerran - joku Vaihe (TM), jonka ilmenemismuotoja ovat mm. kirkuminen, lattialle heittäytyminen, nilkkaan takertuminen ja pureminenkin välillä. Halata saa, jos ei rutista hengiltä, mutta pussata ei saa missään tilanteessa. Paitsi ilmeisesti päiväkodissa pojilla on joku erityislupa tähän. Nuorenapa tuokin nykyään aloitetaan.

Vastapainoksi Vaiheelle neiti hienohelma vaihtaa vaatteita parhaimmillaan tunnin välein, liihottaa äidin silkkiliinan ja mummin tuoman prinsessakruunun kanssa ympäri taloa ja on hienostunut. Kaiken kruunaa äidin Saralle laittama muutama raita hiuksiin (ihan oikeita raitoja blondausvärillä) sekä satunnaiset kynsilakat ja huulipunat. Täytyy tunnustaa, että olen ihan pallo hukassa tällaisen lapsen kanssa, kun en tietääkseni itse ole koskaan näin tyttömäisiä leikkejä leikkinyt. Mitä nyt joskus laastaroinut nallea leikkirokotteen jälkeen. Pitää yrittää pysyä optimistisena ja avoimena oman lapsensa suhteen - vaikka salaa toivonkin, että hepenevaihe menisi nopeasti ohi.

Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en tee, mutta aion kehittää itseäni tulevan vuoden kuluessa. Ammatillisesti siitä ei ole epäilystäkään, sen verran uusia kuvioita on töissä tulossa. Kirjastossa yritän poimia jotain muita kuin dekkareita lukemistooni ja samoin kaupassa koitan poimia ostoskärryyn runsaskuituisia ja vähärasvaisia tuotteita. Johan siinä on sarkaa jännitysromaani-irtokarkki-friikille.

Joulupukille osoitetun kirjeen jälkeen jäin miettimään tätä materia-ajatusta. Tänään netistä bongasin Elina Karjalaisen kirjoittaman runon, jossa Uppo-Nalle tiivistää ajatukset hankkimisesta hyvin tiiviisti ja nätisti:

Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
Vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa,
Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Iloon ei tarpeen tavaraa hankkia.
Onneen ei tarvita edes pankkia.
(Uppo-Nalle)

Tämän runon ja paljon muita löysin Positiivareiden sivuilta.

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun postilaatikkoon kolahtaa toinen toistaan houkuttelevampia lelu- ja lahjakuvastoja. Meidän perheemme on juuri saanut muutettua uuteen kotiin ja samalla siivonnut varastot ja kaapit tyhjäksi tarpeettomista tavaroista ja vaatteista. Toiveemme onkin, että muistaisit meitä fyysisesti varsin pienillä asioilla, jotta ne mahtuisivat kotiimme vaivatta.

Tiedäthän, Joulupukki, että ekologisuus on nykypäivänä kova sana. Kierrättämällä tavaroita voimme olla edes hitusen hidastamassa kaatopaikkojen kuormittumista, joten jos kätköistäsi löytyy jotain vanhaa, mutta meille sopivaa, senkin voit meille antaa.

Kulutushysteriaa emme halua ruokkia tänä(kään) vuonna, joten pyrimme kiertämään kaupat nopeasti läpi, ostamaan vain ehdottomasti tarpeellista, mahdollisimman yksinkertaista ja monikäyttöstä sekä välttämään pahimmat jonot ja ruuhkat. Niistä kun ei joulumieli ainakaan parane. Itsetehdyt asiat ovat kivempia kuin valmiina ostetut, joskin aiomme oikoa välillä, koska koti-illat ovat varsin lyhyitä nyt, kun sekä äiti että isä ovat töissä.

Koska Sara kasvaa kovaa vauhtia, olisi kiva että muistaisit häntä jollakin yksittäisellä lelulla (jokin luovuutta edistävä rakennussarja, kuten "isojen tyttöjen legot") tai askartelutarvikkeilla (vesivärit ja lehtiöt ovat aina tarpeen) ja loput paketit olisivat vaatelahjoja. T-paidat, pikkuhousut, collegehousut ja trikoot olisivat tarpeen. 120 cm voi vielä mennä jonkin aikaa, jos malli on reilu, mutta 130 cm on varma valinta, etenkin puseroissa.

Perheemme aikuiset ilahtuisivat käytännöllisistä ja aineettomista lahjoista, kuten esimerkiksi siivous- tai lastenhoitolupauksesta, leffalipuista tai lahjakortista kampaajalle, parturiin tai jalkahoitoon. Meillä on tällä hetkellä väsynyttä väkeä, kun muutto on vienyt niin paljon energiaa, niin että ruokalahjakin ilahduttaisi kovasti.

Adventtikalenterista on Sara avannut jo muutaman luukun (partiolaisten kalenteri alkaa 1. adventtisunnuntaista) ja huomenna aukeavat tavallisten kalentereiden ekat luukut. Suklaa- ja karkkikalenterit ovat boikotissa tänä vuonna, joten meillä metsästetään luukkujen takaa muita asioita.

Yritämme rauhoittua hiljalleen jouluun ja odotamme itsenäisyyspäivää ja lucianpäivää tuomaan valoa pimeään talveen. Sukulaiset ja ystävät ovat tervetulleita käymään uudessa kodissamme, kunhan ilmoittavat tulostaan etukäteen. Mitään tupareita emme ainakaan tällä hetkellä ole järjestämässä.

Niin, Joulupukki, olemme yrittäneet olla mahdollisimman sopuisia ja kärsivällisiä toisiamme kohtaan, mutta meidän perheenjäsenten temperamentilla se on aina välillä mahdotonta. Mutta koska joulun pääasia on juhlia Jeesuksen syntymää eikä lahjoa kilttejä ihmisiä, ei tällä näkökulmalla kai niin merkitystä ole.

Toivotan teille sinne Korvatunturillekin mahdollisimman kiireetöntä ja iloista joulukuuta. Tavataan pian!

Terveisin Stina & perhe

Ilahduin, kun eilen kotiin tulleessa Me-lehdessä oli juttu (Syntynyt filosofiksi, Me 11/2004, s. 10-11) siitä, miten lapset pienestä pitäen osaavat ajatella valtavan syvällisiä asioita. Lehdessä suositeltiin aikuisille kirjaa nimeltä "Filosofisia keskusteluja lasten kanssa" (Gareth B. Matthews). Olen itse tämän kirjan kirjastosta aikoinaan bongannut ja löytänyt kivoja ajatuksia.

Filosofian idea on osata esittää kysymyksiä, ei niinkään osata vastata täydellisesti näihin kysymyksiin. Voisi kai sanoa, että perinteistä sanontaa tyhmien kysymysten olemassa olemattomuudesta jatkojalostetaan. Kysymys, joka herättää kuulijan pohtimaan asioita vähän syvällisemmin, on kehittävämpi kysymys. Sen sijaan tiedonjanoisen esittämä kysymys mistä tahansa asiasta ei ehkä herätä vastaajaa kuin sen verran, että hän osaa ladella faktat, mutta auttaa kysyjää kehittämään uusia kysymyksiä, joista ainakin joku herättää vastaajan hakemaan lisää tietoa.

Aloitin viime viikonloppuna imetystukiryhmänvetäjien kurssin Oulussa. Kurssi kestää ensi kesään asti ja ideana on kokoontumiskertojen myötä kasvaa tukiäitinä. Tällainen pitkänlinjan suunnitelma on hyväksi kelle tahansa opiskelijalle, oli aihe imetystä tai piirilevyjen suunnittelua. Kun opintojaksojen välissä pääsee muhittelemaan ajatuksiaan ja kokeilemaan ehkä osaa opituista asioista käytännössä, päästään siihen, mitä opiskelemisen tulisi ihanteellisimmillaan olla: asioiden hahmottamista uudella tavalla ja jäsentämistä selkeiksi kokonaisuuksiksi.

Samasta asiasta on kyse lapsen varttumisessa. Mietinnöt kulkevat kehää, laajentuvat lapsen kasvaessa ja oppiessa uutta. Uudella kyselykierroksella syvennytään tarkemmin mielenpäällä olevaan aiheeseen, vaikkapa siihen, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee.

Kuoleminen ja eläminen ovat olleet Saran mielessä viime aikoina. Hän on miettinyt, että ihminen tarvitsee happea, jotta voi elää. Toisaalta kuollut ihminen on yhtä aikaa sekä sairaalassa että taivaassa. Kari Vinjen kirja Pekka ja käsine valaisi onneksi asiaa hitusen, mutta veikkaan, että menee vielä jonkun aikaa, että Sara hoksaa, mistä on kyse, kun ruumis haudataan, mutta sielu on taivaassa. Onhan se aikuisellekin varsin iso kysymys: Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Kertokaapa omia näkemyksiänne, olisi kiva kuulla.

Lopultakin olen saanut aikaan niin huiman saavutuksen kuin oman blogin aloituksen. Suuri kiitos kuuluu tietysti Janille, joka asensi ja testaili useampaa blogia sillä aikaa kun minä tein kotitöitä ja hoidin Saraa. Todettiin että tämä versio vaikuttaa parhaimmalle, joten ei kun näpyttelemään. Kommentoihan vapaasti mitä vaan :) Toivottavasti tänne löytyy vähän interaktiivisuutta yksinäisten tilitysteni sijaan.

Mielenkiinnon kohteeni on pääasiassa vanhemmuus ja lasten asiat, mutta olettaisin, että löydän miljoona muuta juttua, joista myös kirjoittaa. Tarkoitus on pitää kaksi erikielistä kategoriaa, jotta ulkomaiset ystävät löytävät heille sopivat tekstit helposti. Eikä tarvitse kahlata missään fingelskan seassa.

Tästä se siis alkaa.