|
|
Kaapelin valmistelu


Yksi huomioitava asia on, että johtimia on yhteensä kahdeksan ja juotosnastoja vain seitsemän. Näin ollen kaksi keskimmäistä GND-johdinta juotetaan samaan nastaan (nasta 4).
Asettele kuoritut johtimet sopivasti juotosnastojen päälle, josta ne on helppo juottaa kiinni. HUOM ! Suosittelen
juotosapulaisen käyttöä, koska muutoin näinkin ohuiden johtimien juottaminen on yhtä tuskaa, varsinkin jos kätesi
sattuvat tärisemään hieman (kuten allekirjoittaneella
)

Asettele kaapeli pöydälle / juotosapulaiseen siten, että liittimet asettuvat kuvan kaltaisesti (liittimien asennot merkitty kuvaan punaisella).
Valmis

Asettele muovikuori takaisin liittimen ylle ja kiinnitä se paikalleen tipalla pikaliimaa. Voit myös halutessasi peittää juotokset kuumaliimalla kuten ne olivat purettaessa. Tämä lisää toimintavarmuutta ja pitää juotokset ehjinä kovemmassakin mekaanisessa rasituksessa.

Yhteenveto
Ja siinä se on - juuri haluamasi mittainen kaapeli, joka istuu paikalleen kuin valettu (jos mittasit kaiken alussa oikein). Näkymä koteloikkunan takaa on astetta siistimpi ilman ylimääräistä kaapelilenkkiä roikkumassa sen edessä tai makaamassa kotelon pohjalla. Suhonen kiittää ja kumartaa sekä kehottaa muitakin tekemään tämän yksinkertaisen modin. Tarvitset vain 15 minuuttia ja hieman tahtoa ja teet kotelosi sisänäkymästä huomattavasti siistimmän. Sana päätoimittajalta
|
Aiheeseen liittyvät artikkelit Metkussa:
|
| | Sivut: 1 2 | |







Content in english!
Sisältö suomeksi!
En ota mitään vastuuta tuhoutuneesta tai hajonneesta laitteistosta tai sen osasta.
Disclaimer! I will not take any responsibility for any destroyed or damaged hardware.
