|
|
Liukuva asennuskelkka

Jälleen vuorossa hiukan puutöitä. Halusin taata helpon pääsyn käsiksi flipperin sisällä olevaan tietokonelaitteistoon. Tähän tarkoitukseen suunnittelin liukuvan pohjalevyn ja siihen kiinnittyvän takalevyn, johon pultataan tarvittavat tuulettimet ja vesijäähdytyksen vaatima jäähdytyskenno.
Pakistani ei löytynyt riittävän isoa reikäsahaa eikä puolestaan riittävän pientä kuviosahan terää, joilla olisin saanut kätevästi tehtyä pyöreät reiät tuulettimille. Pyöreydestä siirryttiin näin ollen suoriin viivoihin ja lopputulema oli yllättävänkin hyvä.

Liukuvaa pohjalevyä varten käytin tavallisia liukukiskoja. Näitä käytetään yleisesti esimerkiksi laatikostoissa ja niitä löytyy lähes kaikista rautakaupoista.

Perus runko valmiina.

Voiko tätä nyt sanoa oikomiseksi mutta en nähnyt tarvetta kuluttaa kiinnityksen suunnitteluun tämän enempää energiaa. KISS (Keep It Simple Stupid) all the way baby! :)

Liukumekanismi tositoimissa. Kuvassa näkyvissä myös kaksi puupalikkaa laatikon molemmin puolin. Nämä ovat 32-tuuman panelin takareunan tuet. Hämmästyttävää kyllä, koko tämä suuri paneli on kiinni television kuorissa vain neljällä suurella ruuvilla, yksi joka nurkassa.
| | Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
En ota mitään vastuuta tuhoutuneesta tai hajonneesta laitteistosta tai sen osasta.
Disclaimer! I will not take any responsibility for any destroyed or damaged hardware.
