|
|
Valmiina

Kaikki yhdessä paketissa ja valmiina poseeraamaan kuvaajille!

Pikainen kokovertailu Nokian E71:n kanssa.

Puhelimen kuoret olivat jo hiukan naarmuuntuneet, kun sain sen. Toisaalta tämä ei ollut yhtään paha asia, sillä se tuo loppuprojektiin tiettyä "teollista" tunnetta tai ainakin osoittaa, että kyseessä on käyttökampe eikä mikään show-laite.



Ja tässä vielä video näytöstä toiminnassa. Kuvassa näkyvät vaakalinjat eivät näy paljaalle silmälle, mutta harmittavasti kamera tuo ne esille. Video on myös hiukan liian kirkas mutta käyttämäni kamera ei antanut mahdollisuutta valotusasetuksien säätöön videokuvauksessa. Kuvan kirkkaus on oikeasti vastaava mitä videota edeltävässä valokuvassa näkyy:
Yhteenveto
Itse rakentaminen vei kokonaisuudessaan noin 40 tuntia. Oliko se vaivan arvoista? Ehkä vähän sekä että. HTPC-käyttöön suorittimen tuuletin on tällaisenaan vähän turhan äänekäs. Tehdessäni projektille loppukasausta huomasin, että puhelimen kyljessä oleva jäähdytinsiili voisi toimia varsin hyvin myös tietokoneen suorittimen ja piirisarjan jäähdytykseen. Pari heatpipeä, tinaa jne... ehkä joku päivä. Kannattava projekti oli jo omien hermojen kannalta. Ja ei sitä aivan joka päivä rakenneta maailman nopeinta/tehokkainta matkapuhelinta. Pitkään asiaa pyöritteli mielessä ja nyt, kun homma on saatu hoidettua pois alta, voidaan siirtää keskittyminen johonkin uuteen projektiin. Eipähän tarvi harmitella, että jäi se ja se silloin tekemättä.
Yritykseni pitää puhelimen ulkomuoto mahdollisimman alkuperäisenä onnistui lähes täysin. Valitettavasti jäähdytystä varten piti leikata iso reikä sivupaneliin, mutta toisaalta asiasta tietämätön voisi pitää sitä alkuperäiseen puhelimeen kuuluvanakin. Kaikkinensa reikä istuu varsin hyvin kokonaisuuteen ainakin omasta mielestäni.
Eli tällaista saattaa syntyä, kun kurkistaa pöytälaatikkojen ja sekalaisten pahvilaatikoiden syövereihin.
Mitäänhän ei kannata koskaan nakata menemään. Näin tämä toimii ainakin minulle, vastusti vaimo sitä sitten miten
paljon tahansa.
Kiitokset vielä Corsairille, Patriotille, Mvixille ja 4D Systemsille
projektissa käytetyistä leluista. Erityiskiitos Commellille emolevystä. Ja kiitokset Eskolle, joka lahjoitti
rakkaan puhelimensa projektiin ja uskoi vakaasti, että saan siitä jotain järkevää aikaiseksi.
![]() Project: Passive |
![]() Aluminum Spire |
![]() Project: Eutanasia |
![]() Embryo Zero |
![]() TransTFT |
| | Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 | |







Content in english!
Sisältö suomeksi!
En ota mitään vastuuta tuhoutuneesta tai hajonneesta laitteistosta tai sen osasta.
Disclaimer! I will not take any responsibility for any destroyed or damaged hardware.
