MetkuMods



Project: Passive

Passiivijäähdytteinen konseptikotelo
Kirjoittaja: Ville 'Willek' Kyrö
Julkaistu: 03.03.2008
In English In English
Suomeksi Suomeksi
 

Project Passive
 

Ainoa keino siirtää prosessorin, näytönohjaimen yms lämpö isoihin siileihin on lämpöputkilla, eli heatpipeillä. Etsittyäni netistä ohjeita niiden tekemiseen itse, totesin että siinä olisi liikaa vaivaa, eikä itsetehdyt tulisi olemaan kovin tehokkaita. Päätin käyttää putkia ihan normaaleista kaupallisista coolereista.

Tutkittuani eri malleja, totesin että Thermaltaken Big Typhoon sopisi tähän parhaiten. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Typhoonin jäähdytysrivat eivät olleet juotettu kiinni, ja lähtivät kohtuullisen helposti irti. Tässä meni kuitenki aikaa, koska ne piti irroitella yksitelleen ettei putket vahingoitu.

 

Project Passive
 

Typhoonin pohja olikin sitten toinen juttu. Vaikka putkia ei oltu litistetty, kuten esim Scythen Ninjassa, ne oli liimattu pohjaan kiinni. Putkia ei voinut taittaa liimauksesta irti, ne olivat liian hauraat. Päädyin sitten taivuttamaan pohjaa. Tämä onnistui sahaamalla rautasahalla pohjaan "viiltoja" putkien suuntaisesti. Tämän jälkeen pohjan sai taitettua auki, ja putket irtosivat pienellä vääntämisellä.

 

Project Passive
 

Lämpöputket ovat hauraita ja vaikeita taittaa. Taitoin kokeeksi muutaman muotoonsa hitaasti käsin, ja huomasinkin että joku apuväline tarvitaan. Tässä apuun tuli kaveri metallisorvin kanssa, ja teki minulle tällaisen yksinkertaisen mutta kätevän työkalun. Ura on tasan 6mm syvä ja leveä, niinkuin putketkin. Tällä taittessa putket eivät litisty, eikä murtumisen riski ole niin suuri.

 

Project Passive
 

Kokonpanon suunnittelua. Ensimmäisissä testeissä käytin 6mm paksua alumiinia CPU-blokkiin ja putkien siilikiinnitykseen.




Sivut:   1 2 3 4 5 6 7 



 
  Content in english!
  Sisältö suomeksi!


 Google

 .:Notice!
En ota mitään vastuuta tuhoutuneesta tai hajonneesta laitteistosta tai sen osasta.

Disclaimer! I will not take any responsibility for any destroyed or damaged hardware.





 .:Back to top Bandwidth by Mpoli

Copyright © Metku.net, All Rights Reserved.
All content and graphics in MetkuMods are sole property of Jani Pönkkö and may not be reproduced or copied in any manner without written permission from him.
All brand names, trademarks and copyrights are the property of their respective owners.Privacy Policy