|
|
Photofinderin tarkkuus

Ensimmäisessä kuvassa on Everytraililla tehty .kml-tiedosto Google Earthissa. Reitin tarkkuus on lähes ilmiömäinen ja viiva on sivussa reitiltä pahimmillaankin vain metrejä ja pysyy suurimman osan ajasta juuri oikealla paikalla. Tässä vaiheessa on myös syytä huomioida, ettei Googlen ensimmäinen huolenaihe Google Earthin suhteen ehkä ole karttojen metrin tai parin heitot pienessä Suomalaisessa kaupungissa, joten reitillä esiintyvät heitot eivät välttämättä edes johdu Photofinderistä. Kaikenkaikkiaan tulokset ovat tältäosin erittäin hyviä.

Valitettavasti ja selittämättömästä syystä reitin varrella otetut kuvat eivät halunneet osua kohdilleen. Kuvassa näkyy samalla alueella eri reissuilla otettuja kuvia, sekä paikat joissa niiden PITÄISI olla. Mitään GPS-signaalin toimivuutta haittaavia voimalinjoja tai korkeita rakennuksia tai puita alueella ei ole, joten kaiken järjen mukaan paikkojen pitäisi osua hyvinkin tarkasti kohdilleen. Toisaalta taas muutama monesta kymmenestä otetusta kuvasta olivat tarkalleen oikealla paikalla, joten koko systeemikään ei voi olla viallinen. Tässä kuvassa näkyvät heitot ovat noin 50-150 metriä, joka on aivan eri luokkaa kuin ATP:n ja muiden arvosteluiden lupaama tarkkuus.
Tämän osion valitettavan huonot tulokset jättävät lähinnä uskomaan, että testikappaleemme oli viallinen. Reitti kuitenkin oli tarkasti kohdillaan, joten voisiko GPS-loggeri saada väärän kellonajan satelliiteilta?
Yhteenveto
Photofinder Mini jätti paljon hampaankoloon. Tuotteella on paljon potentiaalia ja odotankin Minin käyttöä tulevilla reissuilla, mutta valitettavasti siinä on myös vikansa. Päällimmäisenä murheena on tietenkin paikkatietojen surkea tarkkuus, kuvat eivät useista yrityksistä ja ihmettelystä huolimatta vain halunneet osua oikeille paikoilleen. Myös Everytrailin käyttö .kml-tiedoston luontiin on pidemmänpäälle ärsyttävää. Nämä ongelmat kuulostavat siltä, että firmwarepäivitys voisi korjata ne, mutta ainakaan toistaiseksi ATP ei ole julkaissut päivitystä. Vioista huolimatta aion jatkaa Photofinderin käyttöä kuvatessa. Vikojensa vuoksi Editor's Choice-tunnustus jää kuitenkin tälläkertaa saamatta. |
Subscribe to Metku.net
Digg It
Save This Page
Stumble it!
Add to Facebook
|
Lisätietoja![]() |
Aiheeseen liittyvät artikkelit Metkussa
|
| | Sivut: 1 2 3 4 | |



Subscribe to Metku.net
Digg It
Save This Page
Stumble it!
Add to Facebook




Content in english!
Sisältö suomeksi!
