|
|
Lähempi tarkastelu

Moottori
3.6 Wattia on kohtuullinen arvo tämän mittaluokan tuulettimelle. Sisältä löytyy vain liukulaakerointi, mutta tämän ei pitäisi tuottaa valtaosalla käyttäjiä minkäänmoisia ongelmia, sillä ongelmattomia käyttövuosia pitäisi normaalikäytössä kertyä runsaasti.

Kiiltää kivasti
Sininen väri ja kromi kiiltävät näyttävästi kirkkaassa auringonpaisteessa. Pinnoitus tuntuu kestävältä, joten asennus ei vaadi mitään erityistä varovaisuutta.

Kuumaliimalla rakentamista
Kun sanon "lähempi tarkastelu", tarkoitan sitä todella
. Kuumaliima on varsin kätevää ja käytännöllistä,
mutta sen määrää täytyy toki rajoittaa. Kuvassa näkyvä nurkkaus oli todella surullista
katsottavaa, mutta ilokseni voi todeta, että kolme muuta kulmaa olivat puolestaan aivan
mallikkaita. Tällaiset laatutekijät eivät vaikuta monesta kovinkaan pahoiltan mutta
silti moni meistä ei haluaisi saada tällaista postiluukusta nettitilauksen
päätteeksi.

Loisteessa
Joka nurkasta löytyy siis kiiluva valodiodi. Efekti on näyttävä, mutta kromi ei kiillä ihan samaan malliin kuin auringinvalossa. Kaiken kaikkiaan varsin tyylikäs tuuletin.
Melukaan ei ole paha. Itse asiassa tämä on eräs hiljaisimmista 120 mm:n tuulettimista, joita olen nähnyt tai kuullut. Kolikon kääntöpuolena sanottakoon, että epäilen hiukan tuulettimen siirtämää ilmamäärää. Se ei vain tunnu aivan yhtä suurelle kuin teknisissä tiedoissa annetaan ymmärtää. Valitettavasti en omaa testilaitteistoa tarvittaviin testeihin, mutta tämä tunne vähemmästä ilmamäärästä voi johtua ihan vain melun puutteesta, joka sekoittaa aistini.
| | Sivut: 1 2 3 4 5 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
