|
|
Asennus

Asennusoppaan kuvien ja tekstin avulla asennus sujuu varsin helposti. Asennuksessa ei tarvita mitään työkaluja, eikä liimalla tai piitahnalla sotkemista. Kuten tarvikelistauksessa näkyy, toimitetaan coolerin mukana kolme lämpöäjohtavaa liuskaa, joita on kahta eri paksuutta, 0,3 mm ja 1,5 mm. Näistä 0,3 mm paksua luiskaa käytetään muistipiirien päällä ja paksumpaa 1,5 mm käytetään yksipuoleisten muistikampojen kanssa, kun tarvitaan lisäpaksuutta.
Jäähdyttimet voidaan asentaa kahdella tavalla, koska ne ole aivan symmetrisiä: heatpipet kuilkevat toisessa päässä, eivätkä siiletkään ole aivan linjassa. Asennukseen ei kuitenkaan ole oikeaa ja väärää tapaa, kunhan asennat kummankin siilen samoin päin, jotta ne sopivat lomittain. Ennen asentamista on myös hyvä tarkistaa onko emolevyllä korkeita kondensaattoreita tai muita osia, jotka voisivat osua heatpipeen ja estää kampojen asentamisen.

Jäähdyttimet asennettiin 2 GB Crucialin DD2 PC4200-muistikittiin (533 MHz 4-4-4-12). Kyseiset kammat eivät ole lähelläkään aivan terävintä kärkeä nopeudesta puhuttaesa, mutta ajavat asiansa kun testataan vaikutusta lämpötilaan. Muistien hitautta suurempi haitta kyseisissä muisteissa on, ettei niissä alunperin ole minkäänlaista jäähdytystä. Olisi ollut mielenkiintoista testata jäähdyttävätkö alkuperäiset heatspreaderit oikeasti piirejä, vai käytetäänkö niitä vain jotta muistit näyttäisivät hienommilta. Jotkin testit ovat osoittaneet että valmistajien käyttämät lätkät itseasiassa nostavat muistien lämpötilaa ja niiden poisto phimmassa tapauksessa parantaa kellottuvuutta.

Helpon asennuksen jälkeen ilmeni vakava yhteensopivuusongelma käytetyn emolevyn kanssa. Dual-channel tilassa toimiakseen molempien muistien pitäisi olla joko keltaisissa tai mustissa paikoissa, mutta kuten kuvista näkyy, tämä on täysin mahdotonta! Yläkuvasta näkyy, kuinka vasemmalla oleva siili peittää kokonaan vapaan keltaisen muistipaikan ja sivulta otetussa, että väliä ei jää paljoa, vaikka kammat ovat aivan äärimmäisissä muistipaikoissa.
Näistä ongelmista näkyy selvästi, että jäähdyttimet on tarkoitettu toiselle yleisesti käytetylle emolevylayoutille, jossa dual-channelissa muistit asennetaan kauas toisistaan. Kaksikanavaisen muistiohjaimen hyödyntäminen on siinämäärin olennainen asia, ettei sitä kannata jättää hyödyntämättä, yhteensopimattomuus joidenkin emolevyjen kanssa on siis huomattava takaisku. Toinen ongelma on, ettei millekkään emolevylle voi asentaa kahta kampaa enempää muistia HR-07-coolereita käyttäessä.
| | Sivut: 1 2 3 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
