|
Nexus Caterpillar
Hiljainen ATX-kotelo.
|
|
| Kirjoittaja: |
Jouni 'Jipa' Vasama |
| Julkaistu: |
10.09.2007 |
| Valmistaja: |
Nexus
|
| Tuoteryhmä: |
Laitekotelo |
In English
Suomeksi
|
|
Kasaus

Edellistä ongelmaa lukuunottamatta asennus sujui melko helposti. PCI-paikoissa on
muoviset pikalukot, mutta kaikki muu kiinnitetään perinteisesti ruuveilla. Yksi asia, jota
todella kaipaisin, on jonkinlainen tärinänvaimennus kiintolevyille. On yllättävää, ettei
Nexus ole suunnitellut hiljaiseen koteloonsa kiintolevyille minkäänlaista
tärinänvaimennusta. Nykyään jonkinlaisia silikonitassuja löytyy silti jo
peruskoteloistakin...
|
|
Melu
Melun testaamiseksi kotelotuulettimet kytkettiin tuulettimettomaan virtalähteeseen.
Näin onnistui pelkkien kotelotuulettimien aiheuttama melu kaikkien melunlähteiden sijaan.
Testissä selvisi kaksi asiaa. Ensinnäkin D12SL-12:t ovat maineensa veroisia hiljaisuutensa
puolesta, mutta toinen kotelon mukana toimitetuista yksilöistä oli valmistusvikainen ja
pörisi toista selkeästi enemmän. Jos molemmat tuulettimet olisivat olleet kunnossa, olisi
vaikutelma ollut todella positiivinen.
Ulos törröttävien virtajohtojen vuoksi sivupaneelin asennus paikoilleen oli mahdotonta
eikä kotelon varsinaista äänen vaimennusta pystytty testaamaan kunnolla. Konetta auki
käytettäessä kiintolevyistä kuuluu etenkin luettaessa suorastaan häiritsevä melu, johon
jonkinlainen vaimennus auttaisi varmasti.
|
Yhteenveto
PLUSSAT
Hiljaiset tuulettimet
Vaimennusmateriaali esiasennettuna
MIINUKSET
Ei pölysuodattimia
Ei äänivaimennuksia kiintolevyille
Ei tilaa suorille SATA-virtaliittimille
|
|
Kaikenkaikkiaan Nexus Caterpillar on ihan pätevä uutuus kotelomarkkinoilla. Sisäinen
layout on toimiva, osien asennus sujuu rivakasti. Ikävä kyllä mukaan on mahtunut myös
osittain käsittämättömiä puutteita ja ongelmia; tällaisessa kotelossa soisi todellakin
olevan pölynsuodattimet ja kiintolevyjen tärinänvaimentimet. Kiintolevykehikon siirto
olisi myös mielestäni hyvä uudistus, sillä nykyisellään se estää tai vähintäänkin
vaikeuttaa joidenkin virtalähteiden käyttöä.
Muutamalla uudistuksella, jotka tosin vaatisivat ehkä kotelon ulkomittojen muuttamista,
kotelosta saisi Editors Choisen arvoisen, mutta nykyisellään palkinto jää saamatta.
|
|
Kysymyksiä, kommentteja? Vieraile MetkuModsin forumilla.
Lisätietoja

|
Aiheeseen liittyvät artikkelit Metkussa

Antec Sonata III
|

GMC R-2 Toast
|

Wooden Spire
|

Embryo Zero
|
|