|
|
Spectre

Spectren muoto on jotain mitä emme ole nähneet pitkään aikaan - symmetrinen. Pääosin harmaasta muovista tehty hiiri on myös hieman kiilan muotoinen takaosastaan ja sen isot pääpainikkeet peittävät sen pinta-alasta lähes puolet. Hiiren päällä on taustavalaistu StarCraft II-logo ja sivuilla samanlaiset ledit kuin Bansheessa.

Vaikka hiiren muoto on ylhäältä katsottuna omituinen, on sen profiili silti huomattavan tutun näköinen. Design on selvästi suunniteltu niille, jotka tarttuvat hiireen vain sormenpäillään. Myös sivukuvasta näkyy kuinka pitkälle pääpainikkeet ylettyvät ja myös että molemmat peukalonäppäimet on sijoitettu hiiren vasemmalle puolen. Symmetrisestä muodostaan huolimatta hiiri siis on kuitenkin suunnattu vain oikeakätisille käyttäjille.

Pohjassa on 5600 DPI lasersensori, kolme isoa liukutassua, sekä mallitarra. Mielenkiintoisempana asiana pohjassa on kuitenkin myös kolmiasentoinen kytkin. Ensiksi kytkin vaikuttaa DPI-valitsimelta, mutta oikeastaan sillä säädetäänkin pääpainikkeiden vastusta. En itse ole ikinä huomannut kaipaavani tällaista säätöä, mutta jos sinä olet, on Spectre tietääksemme ainut hiiri joka säädön tarjoaa.
Compared

Vertailussa aiemmin arvosteltujen Cyborg R.A.T. 7:n ja Roccat Koneen kanssa on selvää että Spectre on kolmikon pienin ja suunniteltu erilaiselle otteelle. Sivusta katsottuna profiili ei eroa kovin paljoa muista kahdesta, mutta leveydessä on todella selvä ero. Tämä kolmikko on hyvä osoitus siitä kuinka erilaisia hiiriä markkinoille mahtuu.
| | Sivut: 1 2 3 4 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
