|
|
HD5750

HD5750 perustuu samaan Juniper-ytimeen kuin aiemmin arvosteltu HD5770. Muistin osalta kortit ovat hyvinkin samlaisia, molemmissa on 128 bit muistiväylä ja lähes sama muistien kellotaajuus. GPU-osastolla alkaa eroa kuitenkin syntymään, sillä 5750:ssä on alemman kellotaajuuden lisäksi vähemmän coreja. Stream-prosessorien määrä on tiputettu 800:sta 720:een ja myös tekstuuriyksiköiden määrä on neljä alempi. Kellotaajuuden ero on vakiona 150 MHz, mutta nähtäväksi jää kuinka pieneksi tämä ero saadaan kellottamalla.

Kortin päällipuoli on lähes kokonaan muovisen tuuletinkehikon alla piilossa. Sapphiren Vapor-X-sarjan korttien jäähdytykseen on aina panostettu hieman vakiota enemmän ja myös tämä cooleri näyttää isoine tuulettimineen varsin lupaavalta. Moitteita kuitenkin tulee täysin kosmeettisesta muoviosasta, joka ylittää kortin reunan reilusti ja lisää turhaan kortin pituutta ja leveyttä.

Alapuolella näkyy huomattavasti enemmän sinistä piirilevyä. Juuri muuta nähtävää täälläkään ei kuitenkaan ole kuin neljä paljasta muistipiiriä, coolerin kiinnitysruuvit, sekä kaksi Crossfire-siltaa. Piirilevyn pituus on 18 senttiä, joten kortti mahtuu hyvin pieniinkin koteloihin.
| | Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
