|
|
Takaa

Takalevy on kotelon muu erikoisuus huomioiden melko tavanomainen. Virtalähde asennetaan pohjalle, sen yläpuolella on kahdeksan PCI-korttipaikkaa ja ylhäällä 140 mm tuuletin. Aivan yläreunassa on vielä kolme reikää vesijäähdytyksen letkuille. Oikea kylki pysyy paikoillaan kahdella sormiruuvilla, kun taas oikea on saranoitu takalevyyn. Myös kylkituulettimelle on pölysuodattimensa, joka liukuu ulos tuulettimen korokkeen takareunasta.
Takalevyn ylä- ja alapäässä näkyy myös kaksi kappaletta samanlaisia lenkkejä, joita olemme nähneet parissa muussakin Thermaltaken kotelossa. Nämä lenkit kiristetään kotelon sisäpuolelta kaapeleiden ympäri, jolloin oheislaitteita ei voi helposti varastaa laneilla.
Katto

Myös katto on melko hillitty ja sen takaosassa on iso verkko peittämässä katon 200 mm tuuletinta. Etuosassa puolestaan on e-sata-liitäntä, sekä kaksi USB 3.0-porttia, kaksiasentoinen tuuletinsäädin ja nappula tuuletinten ledien säätämiseen.
Pohja

Pohjassa on neljä muovista jalkaa, jotka voi halutessaan kääntää sivuille lisäämään kotelon tukevuutta. Pohjassa on myös suuri pölysuodatin, joka peittää virtalähteen ja sen eteen asennettavan 120 mm tuulettimen ilmanottoaukot.
| | Sivut: 1 2 3 4 5 6 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
