|
|
Jäähdytysteho ja melu
Lämpötilamittaukset ja meluarvioinnit suoritettiin koneen ollessa asennettuna Antec P180B-koteloon ja kotelon kyljen ollessa suljettuna. Huoneen lämpö testien aikana oli 22 C ja kortti toimi vakio kellotaajuuksilla (GPU 650 / MEM 950 MHz)

Kahden tuulettimen pyöriessä täydellä 12 V jännitteellä osoittautui Battle-Axe hyvin tehokkaaksi ja äänekkääksi. Ilman erityistä kuormaa GPU:n lämpötila pysytteli 39 asteessa, eikä rasituksessakaan noussut yli 52 asteen. Sekä idle- että rasituslämmöt pysyivät kahdeksan astetta alle Gainwardin mainion vakiojäähdyttimen saavuttamien lämpötilojen.
Ensimmäisen testin jälkeen toisen tuulettimen johto yksinkertaisesti irroitettiin ja testi toistettiin yhdellä tuulettimella. Vain yhden tuulettimen käyttö nosti lämpötiloja vaivaiset kaksi astetta, joten testejä jatkettiin. Myös heatpipet tuntuivat ajavan asiansa hyvin, sillä siili lämpeni kauttaaltaan tasaisesti vaikka vain siilen toisen puolen läpi kulki kunnon ilmavirta. Myös laitimmaiset heatpipet tuntuivat yhtä lämpimiltä, vaikka ne eivät suoraan näytönohjaimen piiriä kosketakkaan.

Metku.netin henkeen sopien tuulettimille modattiin uusi virtahaaroitin, jolla tuulettimet kytkettiin sarjaan, jolloin molempien tuulettimien jännite laski kuuteen volttiin. Mukana toimitettu virtahaaroitin on helppo modata tällaiseksi jos vain satut omistamaan juotoskolvin. Kuudella voltilla 92 mm tuulettimet pyörivät noin 1100 kierrosta minuutissa ja tuottavat huomattavasti vähemmän melua kuin yksi tuuletin täydellä 12 voltilla. Vaikka yleinen melutaso laskikin selvästi, alkoi tuulettimien moottoreista kuulumaan outoa ääntä.

Adapterin kanssa mitatut lämpötilat olivat hienoinen yllätys. Huomattavasta hiljenemisestä huolimatta lämpötilat pysyivät lähes muuttumattomina. Nämä tulokset antavat uskoa, ettei Battle-Axe yksinkertaisesti voi jäähdyttää näytönohjainta alle 52 asteen, vaikka tuulettimet olisivat kuinka tehokkaita. Tämä "minimilämpötila" johtuu osaltaan siilen omasta lämmön siirtymisen vastuksesta ja myös piirin sisäisestä vastuksesta. Kun tuloksia verrataan Gainwardin Golden Sample-korteissa käyttämään vakiojäähdytykseen, nähdään kuitenkin että tulokset ovat modattua adapteria käytettäessäkin vaikuttavia.
Siiltä koitettiin myös passiivisena ilman yhtään tuuletinta, mutta tiheän siilen ja verrattain pienen pinta-alan johdosta Battle-Axe tuskin toimii passiivisena hitaampienkaan korttien kanssa. 8800GT saavutti ilman tuulettimia pian levossa 70 asteen lämpötilan, jonka jälkeen testi keskeytettiin ja tuulettimille tarjottiin taas sähköä.
Yhteenveto
Testeissämme Battle-Axe osoittautui tehokkaaksi ratkaisuksi näytönohjaimen jäähdytykseen, mutta valitettavasti myös miinuspuolia löytyi. Ensinnäkin Battle-Axe on valtava. Koko itsessään ei ehkä ole ongelma jos käyttäjä ei tarvitse muita korttipaikkoja, mutta design herättää silti kysymyksen, etteikö yhtä tehokasta cooleria todella voi tehdä yhtään pienemmäksi. Toinen ongelma on kahden tuulettimen aiheuttama melu. Halvin ja helpoin ratkaisu on muokata mukana toimitettavaa virtahaaroitinta siten, että molemmat tuulettimet toimivat kuudella voltilla, mutta mielestäni Xigmatekin pitäisi toimittaa tällainen adapteri valmiina coolerin mukana. Modattunakin Battle-Axe oli selvästi tehokkaampi kuin 8800GT:n vakiojäähdytin, joten ratkaisu olisi senkin puolesta toimiva. Jos hyvä suorituskyky on ainut valintaperuste jäähdyttimelle niin Battle-Axe voi hyvinkin olla juuri se mitä haet, mutta jos etsit myös vakioratkaisua hiljaisempaa jäähdytintä niin kannattaa joko varautua modaamaan, ostaa Battle-Axen mukana erillinen tuuletinsäädin tai jatkaa täydellisen coolerin etsimistä. |
|
Kysymyksiä, kommentteja? Vieraile MetkuModsin forumilla.Lisätietoja![]() |
Aiheeseen liittyvät artikkelit Metkussa
|
| | Sivut: 1 2 3 4 | |







Content in english!
Sisältö suomeksi!
