|
|
Sisältä

Sonatan tapaan myös Fusionin perus rakenne on säilynyt muuttumattomana, kotelo on edelleen jaettu kahteen osioon. Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin, sillä Maxissa erilliseen osioon on optisten asemien sijaan tehty paikat kahdelle kiintolevylle ja optisen aseman paikka löytyy emolevyn osastolta. Emolevy-alueelle on sijoitettu kotelon kaksi tuuletinta, kun taas virtalähteen ja kahden kiintolevyn kammiosta ei löydy lainkaan ylimääräistä ilmanvaihtoa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos virtalähteessä on kylkeen sijoitettu tuuletin, ei samaan kammioon asennettujen kiintolevyjen ympärillä ole lainkaan ilmavirtaa. Tämä onkin Antecin layoutin pahin moka.

Lähempi kuva asemakehikoista paljastaa samalla tavalla irti heilahtavan 5,25" -kehikon kuin Fusionissa. Keskellä olevan kiintolevykehikon taas voi tarpeen vaatiessa purkaa ja korvata mukana toimitettavalla tuuletinkehikolla. Aivan oikeassa laidassa näkyy virtalähdeosastolle sijoitetut kaksi kiintolevypaikkaa, sekä etulevystä ulos pomppaavan pölysuodattimen mekanismi.

Tarkempi silmäys kotelon takaosaan näyttää alkuperäisestä Fusionista tutun ilmanohjaimen, joka voi olla hyödyllinen etenkin passiivista prosessorijäähdytintä käytettäessä. Ilmanohjaimen tarkoitus on lähinnä estää viileän ilman siirtyminen suoraan takalevyn rei'istä tuulettimiin.
Molemmat kotelon mukana toimitettavat tuulettimet ovat Antecin Tri-cooleja ja niiden koot ovat 120 ja 140 mm. Valitettavasti molemmissa tuulettimissa käytetään 4-pinnistä molex-liitintä, 3-pinnisen tuuletinliittimen sijaan. Nelipinninen liitin lisää kaapelisotkua kotelon sisällä ja yhdessä tuuletinten omien säädinten kanssa tekee erillisen säätimen käytöstä vaikeaa. Onneksi 120 mm tuulettimen voi helposti vaihtaa hiljaisempaan, mutta 140 mm tuulettimia on toistaiseksi markkinoilla huomattavasti vähemmän. Hiljaista kokoonpanoa kaipaaville kaksi 120 mm tuuletinta olisikin voinut olla parempi ratkaisu.
| | Sivut: 1 2 3 4 | |


Content in english!
Sisältö suomeksi!
